Pässit

Grímur Hákonarson

☆☆☆☆

Vaikka kuinka monta kertaa olen avautunut erinäisissä keskusteluissa siitä, että hyvän elokuvan voi tehdä vähäiselläkin juonella. Nyt sain tälle väitteelle tuekseni konkreettisen esimerkin. Pässit kertoo kahdesta vanhasta ukosta, jotka asuvat syrjäseudulla Islannissa ja kasvattavat lampaita. He ovat veljeksiä ja asuvat vieretysten, mutta eivät ole puhuneet vuosikymmeniin. Kun tarttuva tauti skrapi iskee lampaisiin, heidän on kuitenkin alettava tehdä yhteistyötä ainoan elinkeinonsa puolesta. Eivät he paljoa puhu sittenkään, ja elokuvaa kuljetetaan taitavasti luottamatta turhaan dialogiin. Juoni ei ole henkeäsalpaava, vaan elokuva toimii aivan muin avuin.

Pässien ohjaaja Grimur Hakonarson on dokumentintekijä, mikä näkyy lopputuloksessa. Elokuva on hiljainen ja realistinen, ja Islannin hurjat maisemat ovat tärkeä osa sitä sekä kerronnallisesti että koko elokuvallisen ilmeen kannalta, eivät vain asetelma taustalla.
Vaikka syrjässä asuvat lampaankasvattajaukot ja heidän elämäntyylinsä on hyvin kaukana yleisesti ottaen tavalliseksi totutusta, se on hyvin todellista ja normaalia joillekin. Yksi elokuvan ansioista onkin se, miten se tuo selittelemättä ja luontevasti sisälle aivan erilaiseen elämään, hyvän dokumenttielokuvan tavoin. Pässiikilpailut ovat aivan varteenotettava tapa ottaa miehestä mittaa, eikä missään nimessä mikään leikin asia. Kun tunteet kuumenevat, voi huono häviäjä saada luodin ikkunaansa. Myöskään tiuhaan leviävä skrapi ei ehkä ole ongelma, jota moni tulee elämänsä aikana murehtineeksi, mutta on erakkomaisille lampaankasvattajille kova paikka. Yli sadan itsekasvattaman eläimen ampuminen kuoliaaksi on paitsi melko ikävää ja henkisesti raskasta, myös täysi taloudellinen itsemurha.

Vaikka Pässit sijoittuu maailmaan, joka voi monelle katsojalle tuntua vieraalta, ulottuu se kokonaisuutena laajemmalle. Se kertoo katkeruudesta ja siitä irti päästämisestä, muutokseen sopeutumisesta ja auttamisesta. Hahmot ovat sympaattisia, vaikkakin luontaantyöntävän näköisiä liian pienissä paitaresuissaan ja sotkuisissa tonttuparroissaan. Alkoholismi ja yksinäisyys näyttäytyvät sekä surullisena että humoristisena elementtinä esimerkiksi jouluna, kun toinen veljistä nauttii hiljaisuuden vallitessa päivällistään yksin toisen sammuessa mätkähtäen kasvot edellä sohvalle. Huumori on muutenkin elokuvassa ikään kuin kiven takana, piilossa jossain surullisuuden ja äärimmäisen vakavuuden välissä, odottaen löytäjäänsä.

Pässit on surullinen, kaunis, lempeä ja hauska. Se ei sovi niille, jotka odottavat elokuvalta räjähdyksiä ja romantiikkaa tai vaikkapa päivän pelastavaa pässiä, mutta muuten se on ehdottomasti suositeltava elokuvaelämys. Syrjäisen kylän erakkomaisten asukkien elämä kulkee samoja polkuja pitkin kuin muidenkin, ja Pässit käsittelee sellaisia kaikkia koskettavia teemoja, kuin muutoksenpalkoa ja perhesuhteita. Se on elokuvanteon taidonnäyte juuri siitä syystä, että se toimii aivan muilla välineillä kuin pelkällä tarinallaan.