TaideKirjoittanut Sara SumelahtiKuvat Mitro Partti

Ympäristöahdistus valokuvina

Luontokeskus Haltiaan on avattu voimakkaasti kantaaottava näyttely Jälki. Sen sata kaunista ja vahvaa kuvaa koskettavat katsojaansa.

Lukuaika: 2 minuuttia

Ympäristöahdistus valokuvina

Kuva Mitro Partti

Luontokeskus Haltiaan on avattu voimakkaasti kantaaottava näyttely Jälki. Sen sata kaunista ja vahvaa kuvaa koskettavat katsojaansa.

Espoon Nuuksion kansallispuistossa sijaitsevassa luontokeskus Haltiassa on kevään ajan esillä Jälki-­niminen näyttely. Siitä voi löytää keinoja ahdistuksen kanssa kamppailuun. Jälki on valokuvanäyttely, jossa eri kuvaajat ympäri Pohjoismaiden tuovat ilmi ihmisen jättämän jäljen luontoon.

”Ihmisten jättämät jäljet ovat usein ristiriitaisia. Kuvista näkyy esimerkiksi, miten ihmisiltä peräisin oleva muoviroska päätyy eläinten elin­ympäristöön”, kertoo näyttelypäällikkönä toimiva Heidi Rosenström.

Ristiriitaiselta tuntuu myös ajatus, että valokuva joutsenenpesään päätyneestä muoviroskasta voisi lieventää ahdistusta henkilöllä, joka kamppailee ympäristötuhojen aiheuttamista tunnontuskista. Onko niin, että pieni ympäristöahdistuminen olisi tervettä meille jokaiselle? Näyttely herättelee myös niitä, joita asia ei ole aiemmin huolettanut.

mainos

”On tärkeää, että alamme vihdoin ymmärtää omien tapojemme laajempaa vaikutusta. Vaikka tarkoitusperät ovat monella hyvät, niin pahoja jälkiä voi saada aikaan. Toivomme, ettemme kuitenkaan ahdistaisi ketään ainakaan lisää, vaan toimisimme sen puolesta, että ihmiset alkaisivat itse toimia asioiden hyväksi. Vaikuttavien kuvien lisäksi tarjoamme keinoja ympäristöahdistuksen käsittelyyn, ja kuinka siitä voi selvitä. Lopussa toivomme näyttelyn tuovan toivoa vierailijoille.”

Näyttelyn loppupään seinälle on kerätty selvitymiskeinoja ympäristöahdistuksesta: ”Älä tunne itseäsi heikoksi tai epäonnistuneeksi, jos tunnet ympäristöahdistusta” tai ”Et ole yksin. Älä myöskään jää yksin”. Viereen on kerätty ajatuskartan muotoon keinoja ja tapoja, joilla omaa taakkaansa voi keventää. Vierailija saa kirjoittaa sommitelmaan omat hyvät ideansa ympäristönsuojelun edistämiseksi ja ripustaa ne esille. Ehdotukset postitetaan vaalien jälkeen muodostettavalle Suomen uudelle hallitukselle.

”Maailmalta tulee koko ajan uutisia, joissa kerrotaan, ettemme hoida ympäristöä niin hyvn kuin pitäisi. Yksilön keinot ovat kuitenkin rajalliset, eikä lamaantumisesta ole hirveästi hyötyä. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta siitä, että näyttelymme puhuu ympäristön ja myös ympäristöstä huolestuneiden puolesta”, Rosenström kertoo.

Ympäristöahdistukselle on syynsä. On hyvä olla tietoinen omista valinnoistaan ja niiden seurauksista. Ympäristöahdistus voi kuitenkin osoittautua yhtä painavaksi taakaksi kuin työuupumus tai masennus. Näyttelyssä on mahdollisuus kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja se osoittaa että yksilön pienet teot voivat kasvaa osaksi yhteiskuntaa. On rohkaisevaa nähdä, kuinka moni on jättänyt viestinsä tulevalle hallitukselle. Viesteissä vaaditaan esimerkiksi kasvisruokapäivää kouluihin tai eläinperäisten tuotteiden haittaveroa. Näyttely on esillä Haltiassa kevään 2019 ajan, jonka jälkeen se lähtee maailmalle.

Jälki-näyttely luontokeskus Haltiassa 12.5.2019 asti. Lisätietoja: haltia.com