Toisinajattelija: Kun lähiöt ja lähetystöt palavat, mitä tekee länsimainen sivistyneistö? Se nyrpistää nenäänsä ja ihmettelee käryä.
Kun lähiöt ja lähetystöt palavat, mitä tekee länsimainen sivistyneistö? Se nyrpistää nenäänsä ja ihmettelee käryä. Sanahan oli vapaa jo. Meillä oli jo varsin kivaa, kun sivistymätön roskasakki oli saatu etäistettyä lähiöihin ja kauemmas itään.
Netin keskustelupalstoilla velloo yhtä voimakas viha kuin muslimien mielenosoituksissa. Kansallismielisen Suomen Sisun keskustelupalstoilla äärioikeistolainen ylemmyydentunto saattaa olla odotettua, mutta yllättäen länsimaisen kulttuurin paremmuutta paasaa myös sivistyneistö. Jopa kriittisinä itseään pitävät journalistit ja älyköt vetoavat aivan samoihin käsitteisiin kuin rasismin oikeutettua perustaa korostavat hihhulit.
Mitä pilakuvakiistasta ja lähiömellakoista käyty keskustelu osoitti? Sen että uskonnollisiin mittoihin nouseva liturgia riittää yhä oikeuttamaan valkoisen miehen ylemmyyden.
Muhammed-pilakuvakiista ja Ranskasta levinneet lähiömellakat eivät ole yhtäläinen ilmiö, niissä on kyse varsin erilaisista asioista. Lähiömellakoita ei voi pitää taustaltaan uskonnollisena, eikä kummankaan väkivaltaa voi oikeuttaa.
Pilakuvakiistan yhteydessä keskustelu lukkiutui ennen kaikkea sananvapauden ja uskontokritiikin puolustukseksi, mutta niin ettei omien sanojen ja oman uskonnon ylemmyyttä ei kyseenalaistettu. Sananvapaus ei toteutuessaan voi sisältää kyseenalaistamattomiksi jätettäviä arvoja ja uskomuksia. Kritiikkiä ei ole, jos yhden usko on kiistämätön mutta toisen arvosteltavissa.
Mitä osoitti suomalainen Kaltio-jupakka? Sen, että sana on vapaa siihen saakka kun mainostajat ovat samaa mieltä. Kun lehden tukiryhmät alkoivat kaikota, johan alkoi tapahtua. Tuskin asiassa oli kovinkaan paljon myötätuntoa islaminuskoisia kohtaan, pikemmin ajatus siitä, että asiakkaat eivät saa kadota mainostajilta.
Pohtia sopiikin, onko tällainen sananvapaus filosofisemmin ottaen enää sananvapautta. Kuvakiistakeskusteluissa jylistiin yleensä pelkän sananvapauden puolesta. Mutta jos sana on vapaa vain sen verran kuin markkinoiden asiakkaat kykenevät seuraamaan perässä, on toki tehtävä yksinkertainen johtopäätös: markkinat vedättävät sanaa miten mielivät. Sana ja kuva ovat vapaita nuolemaan markkinoita, eikä niillä länsimaissa juuri muuta yhtä pyhää tehtävää olekaan.
Lopulta ne, jotka puoltavat yksinkertaistettua sananvapauden käsitettä, voisivat oikeastaan ilmaista suoraan kannattavansa markkinavetoista vapauskäsitettä. Sanaa tulee nimittää vapaaksi, jotta ei näy, että markkinat sanan ympärikäännöstä päättävät.
Lähiömellakoiden yhteydessä korostui ideologian puute, mitään yhteistä vastustajaa tai jaettua uskonnollista taustaa ei ollut. Mutta jo pelkästään ajatuksellisen taustan ja toivotun tuloksen puuttuminen kielii alistettujen epätoivosta. Pitkään jatkunut ylemmyys, arvonkielto ja puhevapauden kiistäminen eivät voi olla johtamatta johonkin. Tilanne ei koske vain lähiöitä ja kaukomaita, vaan on läsnä suomalaisessa arkipäivässä.
Markkinoiden ja banaaliuden uskonto ei tuota vain kuuliaista seurakuntaa. Voi olla, että juuri ne, jotka tällä hetkellä näyttävät luotettavimmilta asiakkailta, väkivaltaviihteen ja muun uskonmateriaalin kuluttajilta, huomenna heittävät polttopulloja suomalaisissa lähiöissä.
Joskus he saattavat huomata, että tarvitaan järeämpiä aseita, josta saatiin esimakua jo Ranskassakin. Silloin ei kannata syyttää, jos länsimaiden paras ja markkinakelpoisin oppi on saatu sisäistettyä niin, että väkivallasta osataan tehdä oman ympäristön arkipäivää.
Kuvakiistan jälkeen voimme myhäillä lännessä tyytyväisenä. Siirtomaaherra meissä voi paksusti, kun saatiin taas voideltua omaa ylemmyyttä kauniilla käsitteillä. Meillähän on sananvapaus, demokratia, uskontokritiikki, mutta ei ketään, jonka hyväksyisimme omaa talouden ja ylemmyyden uskontoamme pilkkaamaan.
Kirjoittaja on taiteilija ja tutkija, joka tekee väitöskirjaa taiteen ja todellisuuden murtumia käsittelevästä yhteiskuntakriittisestä estetiikasta.
Ulla Karttunen
