Kirjoittanut Kimmo Jylhämö

Ydinperse jyrää meitin

Lukuaika: 2 minuuttia

Ydinperse jyrää meitin

Ydinvoimahan on turvallista, voimaloihin ei kohdistu terrori-iskuja, ei satu ikäviä onnettomuuksia, ja ongelmajätteiden varastoiminen onnistuu seuraavat vuosituhannet.

Ydinvoimahan on turvallista, voimaloihin ei kohdistu terrori-iskuja, ei satu ikäviä onnettomuuksia, ja ongelmajätteiden varastoiminen onnistuu seuraavat vuosituhannet.

Suomessa on voimassa ydinvastuulaki, jonka mukaan ydinlaitoksilla on vastuu 200 miljoonan euron vahinkoon asti. Summa on naurettavan pieni. Vaikka onnettomuuden todennäköisyys on valtavan pieni, riskit ovat valtavan suuria.

Vahingon sattuessa riskin maksamme me, valtio.

Mitä ydinonnettomuus sitten voi maksaa? Ukraina arvioi Tšernobylin ydinonnettomuuden jälkikustannuksiksi 150 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuosina 1986–2000.

Tšernobylissä kuolleiden määrästä kiistellään. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan kuolleita oli 9?000, Venäjän tiedeakatemian mukaan 210?000 ihmistä kuoli ennenaikaisesti onnettomuuden vuoksi.

Jotkut arviot lähenevät yli miljoonaa, mutta on se yhdeksäntuhattakin paljon.

Vaalirahaskandaalin ryvettämä eduskunta tulee päättämään hallituksen esityksestä, jonka mukaan rakentamislupa annettaisiin Fennovoimalle ja Teollisuuden Voimalle.

Elinkeinoelämä, kokoomus ja myös SAK haluavat tehdä ydinvoimaa hinnalla millä hyvänsä. Taustavaikuttajina ydinvoiman takana ovat käytännössä kaikki Suomen sähköyhtiöt ydinvoimayhtiöiden omistajina.

Myös Atria, Kesko, Myllyn Paras, SOK ja Valio ovat vastuussa: ne osaomistavat ydinvoimalaluvan saaneen Fennovoiman.

Poliittisen vastuun kantavat kansanedustajat.

Vastuun ydinvoiman porskuttamisesta kantavat vihreät ja heidän ansiotaan on, että ilmastonmuutoskeskustelu on imaistu ydinvoimapuheen moottoriksi. Mitä jos vihreät olisivat olleet oppositiossa? Mitään uusiutuvan energian risupakettia ei olisi tarvinnut kyhätä.

Ilman risupakettia ydinvoimapäätöstä ei olisi saatu läpi ilman raskaita poliittisia tappioita kokoomukselle ja keskustalle. Irvokasta on, että uusiutuvan energian vaateista tullaan luopumaan heti, kun ydinvoimaloiden rakennusprojektit saadaan käyntiin.

Jo nyt kokoomuksen korppikotkat vaanivat tuulivoimahankkeiden yllä.

Ydinvoimapäätöksen kritiikki on ulkoistettu vihreiden parhaimmistolle EU-parlamentissa. Hassi & Hautala sanovat tiedotteessaan, että ”kokoomuksen ja keskustan lehmänkauppa kahdesta ydinvoimalasta on megaluokan emämunaus”.

”Jos tämä lehmänkauppa toteutuisi, siitä tulisi todennäköisesti Suomen sodanjälkeisen historian suurin virhe. Se syrjäyttäisi Suomen energiatekniikan kehityksen valtavirrasta ja sementoisi meidät riippuvaiseksi riskiteknologiasta”, he jatkavat.

Suomessa vihreät toistavat hokemaa ”hallituksessa pysytään”. Sivulauseissa kuuluu puhinaa, että he kaatavat hallituksen esityksen eduskunnassa. Siinä olisikin vihreillä näytön paikka.

Ydinvoimapäätös on vähintään 60 vuotta kestävä energiaratkaisu, sen verran on ydinvoimaloiden odotettu käyttöaika. Sen jälkeen eletään ydinjätteiden kanssa.

Eduskunta ei ole kuitenkaan asiasta vielä äänestänyt.

Meillä on vielä aikaa kääntää kansanedustajien enemmistö ydinvoimaa vastaan. Viimeistään nyt meidän olisi näytettävä voimamme. Helsingissä 8. toukokuuta järjestetään Ydinvoima historiaan -mielenosoitus. Ehkäpä se on alku jollekin uudelle.

mainos

Kimmo Jylhämö