Voiman tv-liite

Lukuaika: < 1 minuutti

Voiman tv-liite

Voima suosittelee.

7.4. YLE Teema: Tekijänä Meeri Koutaniemi

Maria Seppälän Rio de Janeiron hökkelikylissä ja viidakossa ohjaama yhden päivän henkilökuva erityisesti syrjittyjen vähemmistöjen ja naisten asemaan eri puolilla maailmaa sitoutuneesti paneutuvasta 26-vuotiaasta valokuvaajasta, joka voitti viime vuonna Vuoden lehtikuvat -kilpailussa melkein kaiken ja valittiin juuri toisenkin kerran Vuoden lehtikuvaajaksi.

20.4. Yle TV1: Le Havre (Suomi/Ranska 2011), uusinta 21.4.

Aki Kaurismäen turkooseja värisävyjä myöten tavanomaistakin tarkemmin kontrolloidussa ajattoman romanttis-nostalgisessa maailmassa elävä kengänkiillottaja yrittää pelastaa pakolaispojan ainoina valtteinaan hyvä sydän, köyhänylpeys sekä naapureiden ja pienyrittäjien keskinäinen solidaarisuus, millä kaikella ohjaajamaestro osoittaa vastaansanomattomasti sen ristiriidan, joka vallitsee Vuorisaarnaan kiteytyvän kristillisen moraaliperustamme ja tämän päivän oikeassa todellisuudessa valitsemiemme arvojen välillä.

Sunnuntaisin Yle TV2 / Yle Areena: Mad Dogs (Britannia 2011)

Cris Colen keskilaadukkaassa brittidraamassa neljä keski-ikästä miestä matkustaa keski-ikäisen ystävänsä pramealle huvilalle Espanjaan ja kaikesta paistaa se, että nämä erityisen ansioituneet keski-ikäiset näyttelijät (Max Beesley, Philip Glenister, John Simm ja Marc Warren) ovat halunneet tehdä kimppahankkeen, jossa pääsevät itse hienoihin maisemiin purkamaan omaa keski-iän kriisiään, mikä taas voisi olla lähinnä haukotuttavaa, ellei katsoja sitten satu olemaan keski-ikäinen mies, jolloin se on lähinnä paljastavan sietämätöntä.

Koonnut Tuomas Rantanen

  • 2.4.2014