voiman elinkaari | voima luokkakuvassa
Luokkataustan ja luokkasidonnaisuuden tiedusteleminen aiheuttaa epämiellyttävän olon. Kysellessäni toimitusjohtajan roolissa työn tekijöidemme näkemyksiä, mihin luokkaan he katsovat kuuluvansa, sain viikon verran kyräileviä katseita ja kaartelevia vastauksia.
Moni ei katso kuuluvansa mihinkään luokkaan, useimmat uskovat itse määrittelevänsä oman elämänsä. Kaikenlainen luokittelu tuntuu loukkaavalta. Korkeintaan nyrkkeilijöiden painoluokat hyväksytään. Luokkakysymystä keskeisemmiksi määrittäjiksi ovatkin nousseet identiteetit, erilaiset vähemmistöt ja kaipuu uudenlaiseen yhteisöllisyyteen.
Voiman työntekijöistä valtaosa on keskiluokkaisesta perhetaustasta, joukossa on yksi osittain maanviljelijätaustainen ja toinen työttömyyden ja köyhyyden kolhimasta perheestä. Keskiluokkaan on synnytty, siinä on kasvettu ja kouluttauduttu. Irtautuminen ja etääntyminen keskiluokan arvoista on tapahtunut ”pikku hiljaa”. ”Panssariin” on tökitty ”reikiä, pieniä, sormenmentäviä hengitysaukkoja”, tai arvoista on ajauduttu hieman kauemmas ”humanistisakateemiseen maailmaan”. Mutta itse luokasta ei ole irtauduttu lainkaan, kuten eräs työntekijä kuvailee staattista tilannettaan ironisoiden: ”Olen espoolainen sivistysporvari stadilaisen duunarin valepuvussa.”
Etääntyminen keskiluokasta purkautuu paitsi oman identiteetin muokkaamisena, myös oman elämän rakentamisprosessina. ”Nykyään ollaan kuvataiteilijavaimon kanssa itähelsinkiläisiä lapsiperhepunavihreitä, joilla on elitistinen mahdollisuus valita itselleen kutsumushommia ja niistä johtuva taloudellinen epävarmuus.”
Keskiluokkaisuuskin voi olla käsitteenä liian kova purtavaksi, jolloin nykytilanteen vaihtoehdottomuutta, tunnetta siitä että ei ole muita luokkia kuin keskiluokka, voidaan ilmentää seuraavasti: ”Äkkiseltään tulee mieleen, että olen täysin luokaton. Mutta kyllä minäkin johonkin kuulun, kysymys vain herättää vastarintaa.” Toisaalta keskiluokan ja työväenluokan välistä ristiriitaista yhdistymistä kuvaa myös kommentti, jossa työntekijä kuvaa itseään: ”Itähelsinkiläinen työläis-taustaista ylempää keskiluokkaa edustavasta perheestä kotoisin oleva mieshenkilö.” Tai ironisesti sama: ”Olen kotoisin koulutetusta keskiluokasta ja itähelsinkiläisestä lähiöstä ilman aatelisarvoa ja perintöpääomaa.”
Keskiluokkaan kuuluminen ei painosta kaikkia. Maanviljelijä- tai työväenluokasta peräisin olevia määrittää heidän halunsa nousta ainakin kultttuuripääoman näkökulmasta arvostetumpaan luokkaan: ”Tähtään kuuluvani ylempään luokkaan kuin vanhempani.”
Kimmo Jylhämö
