Villi länsi vai Itä-Saksa?

Lukuaika: 2 minuuttia

Villi länsi vai Itä-Saksa?

Neljäsosa itäisen Saksan viljelymaasta on kaapattu.

Maissipellot ovat niin korkeita, että maatalon ikkunoista tuskin näkee ulos. Koko maiseman peittää maissi.

Vuoden 2008 talouskriisistä lähtien valtiot, konsernit ja sijoittajat ovat innostuneet hamstraamaan viljelysmaata. Arviot kaapatun maa-alan määrästä vaihtelevat 20:stä 80:een miljoonaan hehtaariin maailmanlaajuisesti. Vertailun vuoksi: Suomen koko on 34 miljoonaa hehtaaria.

Yleensä huomio kiinnitetään Afrikkaan ja kehitysmaihin, mutta maaryntäys on saapunut Eurooppaankin, erityisesti itäiseen Saksaan. Arvioiden mukaan neljäsosa itäisen Saksan viljelymaasta on kaapattu.

Monen itäsaksalaisen naapuri ei enää ole nimeltään Müllerin isäntä tai Stoplen emäntä, vaan ODEGA, KTG Agrar AG, Steinhoff Europe AG tai Lindhorst AG.

Taustaltaan Itä-Saksaan sijoittavat yritykset ovat usein länsisaksalaisia, osa perheyrityksiä, toiset monikansallisiksi kasvaneita. Esimerkiksi ympäri maailmaa toimivalla huonekalualan Steinhoffilla ei ole mitään tekemistä maatalouden kanssa.

Maatalousyritykset kasvattavat raaka-aineita, joiden pörssihinta on korkein. Uusien suuromistajien pelloilla kasvaa erityisesti Saksan valtion tukemia biopolttoainekasveja, kuten maissia, rapsia ja sokerijuurikasta. Ainoa päämäärä on tuottaa voittoa: työntekijöitä on minimaalinen määrä, koneita, torjunta-aineita ja lannoitteita maksimaalisesti. Toinen syy ostaa viljelymaata on keinottelu.

Vuoroviljely ei kiinnosta yrityksiä tippaakaan. Laajat, vain yhtä lajia kasvavat viljelmät kuluttavat maaperää voimakkaasti.

Itä-Saksa on sijoittajien armoilla, koska viljelysmaa on siellä edullisempaa kuin Länsi-Saksassa tai muualla läntisessä Euroopassa.

Seurauksena on hintojen räjähtäminen. Kun vuonna 2008 hehtaari maata maksoi 3 000 euroa ja sen vuosivuokra 150 euroa, nykyään hehtaarista pyydetään jopa 30 000 euroa ja vuokra on 500 euroa.

Hinnat ovat edelleen naapurimaita ja Länsi-Saksaa edullisempia, mutta hinnannousun takia paikallisilla viljelijöillä ei ole enää varaa vuokrata tai ostaa viljelymaata.

Vierailin tammikuussa viljelijöiden luona ja kävin yhdessä entisessä kolhoosissa Märkisch Oderlandissa lähellä Puolan rajaa.

Sain tietää, että ihmiset menettävät yhä maita. Tapaamani maanviljelijä Dietmar M kertoi, että yhtiöt kuulevat informanteiltaan, missä vuokrasopimukset ovat menossa umpeen. Ne tarjoavat maanomistajille epävirallisesti moninkertaisen vuokrasumman verrattuna siihen, mitä sitä viljelevä maanviljelijä tai DDR:n aikaisen kolhoosin perijä maksoi. Muut tapaamani viljelijät vahvistivat tiedon.

Jos konsernin informantit saavat tietää, että viljelijä haluaa luovuttaa tai on rahavaikeuksissa, seuraa samantyyppinen tilanne. Entisen kolhoosin johtaja, Michael K, kertoi, että konsernit tuputtavat hänelle toistuvasti suuria rahamääriä tilan maista, mutta hän ei halua jättää työtään.

Maanviljely on 2000-luvun keskeinen teollisuudenala. Maan alla makaa tulevaisuuden kulta: kun viime vuosisadan aikana metsästettiin öljyä ja kultaa, nyt rynnätään maatalouden raaka-aineiden perään. Kun maatalousjätit ostavat viljelysmaata, ne ostavat tulevaisuuden tuotannon pohjan. Tämä voi määrätä ruoan hinnan pitkällä tähtäimellä.

Jo nyt voi nähdä, että maiden kaappaaminen tuhoaa viljelijöiden elintavan. Lisäksi se johtaa tilanteeseen, jossa konsernit ottavat haltuunsa ruoantuotannon maailmanlaajuisesti.

Pääomamarkkinat päättävät tulevaisuudessa ruoantuotannosta ja maailman väestön ravitsemisesta. Lopulta kyse on vallansiirrosta, hallinnasta. Sillä se joka omistaa maan, määrää lopulta sen hinnan.

Isabell Zipfel on Berliinissä elävä valokuvaaja.

__________

Mitkä maakaanpaukset?

mainos

Maakaappauksiksi, englanniksi land grabbing, kutsutaan yritysten, yksityisten sijoittajien tai valtioiden suurten viljelymaa-alojen osto- tai vuokrasopimuksia. Viljelymaata ulkomailla hankkivat valtiot, jotka haluavat taata väestönsä ruokaturvan. Toisaalta niitä hankkivat yritykset ja sijoittajat, joita kiinnostaa ruoan ja biopolttoaineiden korkea hinta. Vaikka hankinnat ovat usein muodollisesti laillisia, niitä pidetään ongelmallisina ympäristön ja paikallisten yhteisöjen kannalta. Maakaappaus-käsitettä on myös kritisoitu sen epämääräisyyden vuoksi.

Isabell Zipfel

  • 28.5.2013