Pieter de Poorteren universaali ukkeli Dickie näyttää viattomalta, mutta tekee sysimustaa pilkkaa.

Belgialainen Pieter de Poortere piirtää sarjakuvia tyylillä, joka sopisi lastenkirjoihin tai Disneyn piirrettyihin. Niiden sisältö on jotain aivan muuta, sysimustaa huumoria. Ristiriita vain korostaa hirtehisyyttä.

”Disneyn tuotteita pidetään viattomina, joten ne on helppo raiskata”, de Poortere tuumi tammikuussa Ranskassa Angoulêmen sarjakuvafestivaalilla.

De Poorteren ronskein albumi ilmestyi Suomessa viime vuonna. Hitlerin pojassa nähdään alkajaisiksi Adolf Hitler ensimmäisessä maailmansodassa. Rivimies haavoittuu ja siittää kenttäsairaalassa pojan, josta saa tietää vasta myöhemmin.

Lopulta poika päätyy Auschwitzin junaan. Sillä välin Hitler ja Eva Braun kaipaavat lasta. Hitler päätyy poikansa jäljille, mutta saako isä junan kiinni ajoissa?

”Halusin käsitellä Hitler-myyttiä, josta on tullut pahuuden ruumiillistuma. Luulen, että Hitler oli pohjimmiltaan tavallinen tyyppi. Meissä kaikissa piilee Hitler, joka voi tulla esiin, jos olosuhteet ovat väärät”, de Poortere sanoo.

Toinen maailmansota on kiinnostanut häntä pitkään ja aihepiiri oli valmiiksi tuttu. Historiassa ei taida olla toista sotaa, josta vallitsisi yhtä yksimielinen näkemys. Käsitys hyvästä ja pahasta on vakiintunut siinä selkeäksi.

”Halusin näyttää, ettei mikään ollut mustavalkoista, vaikka nyt näyttää siltä. Siinäkin sodassa kaikki osapuolet olivat itsekkäitä”, de Poortere korostaa.

Moni makaaberi humoristi on osoittanut maailman vikoja huikean hauskasti – ja tuskallisesti. De Poorteren irvokas huumori on vapauttavaa. Synkistäkin asioista voi tehdä liekkimielistä pilaa.

De Poorteren sarjakuvia ei ole tarvinnut suomentaa. Hän ei tarvitse tarinoiden kertomiseen vuorosanoja tai muuta tekstiä.

”Pidän sanattomuuden haasteesta. Pelkillä kuvilla kertominen on sarjakuvan puhtain muoto. Dialogi on sitä paitsi yliarvostettua sarjakuvissa. Usein se vain toistaa saman asian kuin kuvatkin kertovat.”

Pelkistäminen leimaa de Poorteren työtä joka tasolla. Tekstien lisäksi hän riisuu piirroksista yksityiskohdat niin, että niistä tulee melkein merkkejä. Yksinkertaiset kuvat viestivät tehokkaasti ja taloudellisesti.

”Minulle yksinkertaisuus on helppoa. Olen tehnyt sarjakuvia sillä tyylillä jo kymmenen vuotta. Voin kertoa tällä tyylillä mitä vain.”

Pyöreällä ja kiinteällä viivalla piirretyt kuvat ja selkeä ruutujako leimaavat De Poorteren sarjakuvia, jotka tunnistaa yhdellä vilkaisulla. De Poortere kehitti sen jo Gentin taidekoulussa, jossa opiskeli kuvitusta.

Hänen sarjakuvissaan seikkailee aina myös sama vakiohahmo, Dickie, alkukielellä Boerke.

”Aluksi Dickie oli maanviljelijä. Boerke tarkoittaa flaamiksi pikku farmaria. Minäkin kasvoin lehmien keskellä. Lapsena minun piti osallistua katoliseen nuorisoliikkeeseen, jossa tehtiin maatöitä ja heilutettiin lippuja”, de Poortere (s. 1976) muistelee.

”Ensin tarinani olivat surullisia ja Dickie kuoli monta kertaa. Jutut olivat myös kokeellisia. Nyt olen saanut kokemusta, joten ei tarvitse enää kokeilla. Piirtäessä mietin aina, mikä olisi pahinta Dickielle.”

Dickiellä ei oikeastaan ole omaa luonnetta. Siksi hahmo taipuu mihin tahansa rooliin. Niitä yhdistää yleensä karu kohtalo. Dickie on esittänyt jo jyväjemmarin ohella Hitleriä.

”Dickie on sympaattinen hahmo, vaikkakin luuseri. Jokainen tunnistaa hänestä itsensä. Hän on flaamilaisen luonteen kuva. Olemme hiljaisia altavastaajia, liian vaatimattomia.”

Dickie kuulostaa vähän samalta kuin Aku Ankka, ja flaamilaiset taitavat muistuttaa suomalaisia. Dickie oli vähällä päätyä Jeesuksenkin rooliin.

”Aloitin Dickie Jeesuksena -albumin, mutta se jäi kesken. Siitä ei tullut tarpeeksi inhottava. Pitää kerätä lisää kiukkua, että se onnistuu. Hitlerin pojassa oli tarpeeksi kyynisyyttä hetkeksi.”

Kun Dickie Jeesuksena tyssäsi, de Poortere teki vaihteeksi kevyitä juttuja. Tutulla tyylillä syntyi ihan oikea lastenkirja, jota tehdessä hän ajatteli kahta omaa lastaan.

Lisäksi de Poortere piirsi kerran viikossa yhden sivun elokuvaparodian. Niistä koottu Dickie Hollywoodissa -albumi on ilmestynyt äsken suomessa.

”Hollywood-albumi on erilainen kuin Hitlerin poika. Sillä ei ole sanomaa. Varsinkin 80-luvun elokuvat, Rambo, Robocop ja Alien, ovat helppoja maaleja.”

Työn eri puolien helppous korostuu, kun de Poortere kuvailee tekemisiään. Onko Jeesuksen pilkkaaminen ollut ainoa vaikea juttu?

”No, yhden sivun jutuissa lukijan yllättäminen viimeisessä ruudussa on vaikeinta.”

_______________

Maalitauluna valkokangas

Dickie Hollywoodissa sisältää 53 yhden sivun parodiaa elokuvista niiden ensi-iltojen mukaisessa aikajärjestyksessä. Kaikkien pääroolissa on Dickie, pari kertaa myös naisrooleissa.

Varhaisin kohde on James Whalen Frankenstein vuodelta 1931 ja uusin Kathryn Bigelow’n Hurt Locker vuodelta 2008. Lopuksi Dickie käy vielä Oscar-gaalassa kaappaamassa jättipotin.

Matkan varrelle mahtuu muutamakin Disney-klassikko, Lumikki ja 7 kääpiötä (1937) peräti kaksi kertaa. Kuten Pieter de Poortere itsekin toteaa, Disney on helppo maali. Viattomuuden saa turmeltua lisäämällä mukaan seksin.

Parodia on aina jollain tasolla myös kunnianosoitus kohteelleen. De Poorterenkin ronskeissa otteissa voi aistia hellyyttä.

Vuosikymmenten varrella elokuvat – ja maailma – ovat käyneet kovemmiksi ja kyynisemmiksi. De Poortere tuo sen jännästi esiin. Vanhoja elokuvia hän rusikoi härskisti, mutta uusien elokuvien käsittely kääntyy usein vastakkaiseksi – kuvainraastaja heittäytyy kepeäksi tai jopa kainoksi.

Tiheän tykityksen osumatarkkuus vaihtelee väkisinkin, mutta oivallukset onnistuvat yllättämään usein. Dickie Hollywoodissa ei ole yhtä riemastuttava kuin Hitlerin poika, mutta ilkikurisuus viehättää jälleen.

Pieter de Poortere: Dickie Hollywoodissa. Kumiorava 2012. 56 s.

Harri Römpötti