Kirjoittanut maria karuvuori

Unohdettu & kätketty

Lukuaika: < 1 minuutti

Unohdettu & kätketty

Kuinka unohtaa jotain, jota ei kunnolla koskaan tapahtunutkaan? Arvostelussa Katseeseen kätketty -elokuva.

Kuinka unohtaa jotain, jota ei kunnolla koskaan tapahtunutkaan? Rikosoikeuden tutkija Benjamin Esposito selvittää raiskausmurhaa vuoden 1974 Argentiinassa. Hän samaistuu uhrin leskeen, ja jutun ratkaisemisesta tulee hänelle henkilökohtaista.

Maan hallinto on kuitenkin sekasortoisessa tilassa, ja epäpoliittisia rikoksia saatetaan katsoa läpi sormien. Kun oikeus ei toteudu, päähenkilöt itsensä tuomitaan symboliseen vankeuteen, elämään tyhjää elämää.

Myöhemmin jo eläkkeelle jäänyt Esposito ryhtyy kirjoittamaan auki yli kahdenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia. Vasta sen jälkeen uusi alku on mahdollinen.

Oscar-palkittua (paras ulkomainen elokuva) Katseeseen kätkettyä on verrattu Hitchcockiin, eikä suotta. Elokuva on psykologinen trilleri, jossa päähenkilöiden tekoja ohjaavat pakkomielteet ja menetetty tai toteutumaton rakkaus.

Tunnelma on tiivis, ja eläväinen kerronta pitää otteessaan. Tarinaa kuljetetaan usein lähikuvin. Niistä löytyvät avaimet niin murhamysteerin ratkaisuun kuin päähenkilöiden sisäisiin maailmoihinkin – kätkettynä katseeseen.

Juan José Campanella: Katseeseen kätketty. Ensi-ilta 23.4. 4 tähteä.

Maria Karuvuori