Arvostelussa Hinttien levy Passiivinen agenda.

Tätä bändiä kuunnellessa on vähän sellainen ”mitä helvettiä nyt taas” -fiilis, mutta ei se välttämättä mikään huono asia ole.

Kun on päässyt yli bändin typerän nimen aiheuttamasta epäuskoisesta, no, epäuskosta, on aika laittaa CD sisään soittimeen. Nykyaikanahan ei ole lainkaan itsestään selvää, että punkbändit julkaisevat CD-levyjä, sillä kuten Combat Rock Shopin Jani Koskinen sanoo, ei niitä CD-levyjä kukaan osta. Joten tälläkin saralla Hintit kulkee omanlaistaan polkua.

Musatyyliltään tamperelaisryhmä on vähän sinnepäin soitettua seiskaseiska-huumoripunkpoppia, ikään kuin alkuaikojen Eppu Normaali kohtaisi loppuaikojen Ne Luumäet, ja risteyskohta olisi voideltu kolmannen päivän pirkkaolutkänneillä.

Parhaaksi biisiksi nousee Timo Soinin näköinen mies, joka kertoo ihanan miehen iskemisestä. Kaikki menee hyvin kunnes vaatteiden vähetessä laulaja huomaa leijonakorun äijän kaulassa.

Millään musiikillisilla mittareilla Hintit ei tähtiä kerää, eikä niin ole varmaan tarkoituskaan, mutta arvojahan ne ovat viihde- ja huumoriarvotkin, ja kyllä minä haluaisin tämän bändin livenä nähdä.

Hintit:
Passiivinen agenda.
Killer Records, Silakka
& Suppo-levyt 2014. 4 tähteä.

Jukka Vuorio