Tuomas Alatalo | Uusin voimin elämää eteenpäin

Lukuaika: 2 minuuttia

Tuomas Alatalo | Uusin voimin elämää eteenpäin

Uusien vaiheiden aikana tallit ja navetat saivat uusia tehtäviä, ja nyt ne voivat tuoda tarinoihin elävyyttä kaikella sillä olemassaolevalla resuisellakin tavarapaljoudella, joka on jäänyt menneistä päivistä talteen.

Usein ihmettelen sitä tietoa ja taitoa, jolla aikaisemmat sukupolvet rakensivat asumuksensa ja siirsivät tiedon seuraajille. Teen itse jatkuvasti havaintoja asumuksista, joissa vierailen. Kesällä pääsin remonttien keskelle viime vuosisadan alun koteihin. Sain tutustua pihapiirissä retkottaviin vanhoihin talleihin ja entisiin navettoihin, joista lehmät on jo vuosikymmeniä sitten hävitetty.

Tyhjiä nämä rakennukset eivät ole. Eri aikakausien tuomat uudet arkiset tarpeet näkyvät niiden hämärissä nurkissa. Siellä aika saa etäisen suunnan ja saan ajatuksissani palata remontoivan tuttavan kertomuksen kautta aikaan, jolloin äiti kantoi häntä katsomaan yöllä syntynyttä vasikkaa.

Uudessa elämänvaiheessa lehmillä ei ollut kuitenkaan enää käyttöä ja ne piti lopettaa. Muut tarvekapineet valtasivat navetan. Sinne säilöttiin polkupyörät, vanhat saavit, ja kun tuttava sai mopon, sekin työnnettiin yöksi navettaan. Toisessa tallirakennuksessa kyyhötti vielä vanhojen säkkien ja pressujen peitossa silloinen elintason keulakuva, Volvo.

Elämän päättymisen tunne katoaa, kun tutustuu uuteen elämään, jonka meidän sukupolvemme herättää vanhoihin puitteisiin.

Uusien vaiheiden aikana tallit ja navetat saivat uusia tehtäviä, ja nyt ne voivat tuoda tarinoihin elävyyttä kaikella sillä olemassaolevalla resuisellakin tavarapaljoudella, joka on jäänyt menneistä päivistä talteen. Jatkuvasti löytyy hieman homehtuneita säkkejä tai vanhoja arkkuja ja laatikoita ja kaappeja, joista ilmestyy vanhoja tarvekaluja, joiden varsinaista käyttötapaa me emme välttämättä enää edes tiedä.

Sain myös kuunnella, mikä maali sopii savupiipun peltiin ja miten pärekaton suojaksi on vedettävä uusi kate nykyaikaisesta materiaalista. Ihailen entisaikojen rakentajien taitoa ja kärsivällisyyttä, kun he veistivät taidokkaita kuvioita ikkunanpieliin. Kotien omaleimaisuus oli ennen vanhaan oikeastaan paljon moninaisempaa kuin tänään.

Huoneet olivat tilavia ja korkeita, oli tilaa hengittää. Joka huoneessa oli uuni. Uunien suuluukut ovat minusta tavattoman kiinnostavia. Jokaisen talon luukut ovat kuvioinniltaan erilaiset. Ei ole hullumpaa ajankulua tutkia erilaisia uuniluukkuja, kun täytyy yrittää keksiä itselleen ajanvietettä tuttavien kesänviettopaikoissa vierailtaessa.

Yritän itse päästä mahdollisimman moniin vanhoihin rakennuksiin aistimaan sitä tunnelmaa, joka niistä välittyy. Luultavasti remontitkaan eivät voi kokonaan hävittää sitä levollista tunnelmaa, joka on saanut syntynsä rakkaudesta työhön, jolla talovanhus on tehty perheen kodiksi. Talon tekijät ovat saaneet oppinsa vanhemmilta tekijöiltä. On tiedetty, mihin ilmansuuntaan sisäänkäynti on hyvä tehdä ja kuinka tuuletus toimii niin, ettei home vaurioita rakenteita.

Monet meistä asuvat laatikkotaloissa, joiden standardien mukaiset ratkaisut eivät anna yksilöllisille mahdollisuuksille tilaa. Miten tekikään hyvää kuulla ja nähdä, miten taitava ihminen kuitenkin on käsistään ja miten kokonaisuuden ymmärtäminen on joskus ollut tärkeää. Olin iloinen, kun tein Fiskarsissa tuttavuutta sepäntyöhön. Nuori kaunis nainen hallitsee kokonaisen prosessin rautamöykystä sulan hehkuvan raudan kautta naulaksi.

Tuomas Alatalo

  • 9.9.2009