Onkohan kansalaisaktivismin loppu lähellä, kun sankka joukko tutkijoita on ottanut aktivismin kynäilynsä kohteeksi.
Onkohan kansalaisaktivismin loppu lähellä, kun sankka joukko tutkijoita on ottanut aktivismin kynäilynsä kohteeksi. Tutkijat ovat tunnetusti useimmiten myöhässä ja pohtivat asioita, jotka ovat olleet joskus ajankohtaisia, mutta eivät ole enää.
Loputon teoriaan hautautuminen vie toimintatarmon sitkeimmältäkin yhteiskunnan uudistajalta.
Arto Lindholmin väitöskirjatutkimus Maailman parantajat luotaa vuosituhannen vaihteen globalisaatiokriittistä liikehdintää. Jos teoksesta karsii pois turhan oppineisuuden osoittamisen ja teoriapuuron, tarjoaa se oivaa tietoa nyt jo hiljenneestä globalisaatiokriittisestä kansalaisaktivismista.
Lindholm osallistui tarkkailijana mielenosoituksiin ja haastatteli useita toimijoita. Prahan, Göteborgin ja Genovan mielenosoitusten osallistujista piirtyy kuva, joka kyseenalaistaa valtamedian esittämät yksinkertaistukset.
Lindholmin tutkimuksesta selviää myös aktivistien oman ajattelun kehitys. Alkuvaiheen jäsentymättömästä globalisaation vastustamisesta liikkeiden fiksuimmisto siirtyi nopeasti etsimään vaihtoehtoisen globalisaation muotoja: sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää maapalloistumista.
Susanna Paasosen toimittama artikkelikokoelma Aktivismi laventaa aktivismin käsitettä. Melkeinpä mikä tahansa keskiluokkaisesta elämäntavasta poikkeaminen on aktivismia.
Eri kirjoittajien teksteissä käsitellään maahanmuuttajayhdistyksiä, iranilaista nykytaidetta, scifi-kirjallisuutta, afrikkalais-amerikkalaisen orjaidentiteetin esittämisen muotoja ja Intian Varanasin suomalaischillailijoita. Toki kirjassa on tiukempaakin aktivismitekstiä.
Uusien aktivismikirjojen kolmikosta erottuu selvästi edukseen Mikko Metsämäen ja Petteri Nisulan Aktivistit. Teos on historiallinen katsaus aktivismiin Suomessa 1800-luvun lopusta globalisaatiokriittiseen liikehdintään.
Lähihistoria näyttäytyy uudessa valossa, kun se käydään läpi kansalaisaktivismin näkökulmasta. Lindholmin kirjaa rasittava tarkastelun historiattomuus on poissa. Yhden henkilön elämäntarinan esitteleminen ja sen sitominen kansalaisliikkeen vaiheisiin tuo tekstin ja toimijat lähelle.
Kirjojen myötä tulee myös esiin uusimman globalisaatiokriittisen liikkeen surullisin puoli. Se, että osa – onneksi vain osa – siitä on nationalistista ja kansallisvaltion siilipuolustamista.
Aktivismia on usein kuvattu aaltomaiseksi liikkeeksi, joka välillä laimenee noustakseen taas uudelleen muutaman vuoden kuluttua.
Tutkittuun tietoon ja perusteellisiin selvityksiin toimintansa perustavat järjestöt keräävät yhteen eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä toisin kuin yhden ikäpolven kokemuksiin tukeutuvat lyhytikäiset liikkeet. Vakiintunut organisaatio luo jatkuvuutta vaikeissa paikoissa silloin, kun innostus lopahtaa. Toki monenlaisia liikkeitä tarvitaan, myös päiväperhosia.
Virheellisten väitteiden esittämisestä seuraava kasvojen menettäminen on kansalaisliikkeelle yleensä tuhoisaa. Hyvä esimerkki on vuonna 1977 perustettu ydinvoiman vastainen EVY, joka marssitti julkisuuteen Loviisan ydinvoimalan teknisistä ongelmista kertoneen teknikon. Väitteet paljastuivat täysin perättömiksi.
Koko liike menetti uskottavuutensa. Joskus tarkkailevat tutkijat voivat tarjota aktivismille kättä pidempää, auktoriteetin ja tukijan – tätä kuuntelevat myös ne tahot, joiden korvat sulkeutuvat välittömästi, jos vastapuolen huulessa roikkuu lävistyskoru.
Kirjoittaja on vihreän eduskuntaryhmän eduskuntasihteeri, www.jarkkotontti.net.
Arto Lindholm: Maailman parantajat. Globalisaatiokriittinen liike Suomessa. 238 s. Gaudeamus 2005.
Aktivismi. Verkostoja, järjestöjä ja arjen taitoja. Toimittanut Susanna Paasonen. 270 s. Nykykulttuuri 2005.
Mikko Metsämäki & Petteri Nisula. Aktivistit. Suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina. 363 s. Edita 2006.
Jarkko Tontti
