Tänään voi olla onnenpäiväsi

Lukuaika: < 1 minuutti

Tänään voi olla onnenpäiväsi

Arvostelussa Andy Mulliganin kirja Roskaa.

Mitä saadaan aikaan, kun yhdistetään kolme teini-ikäistä poikaa, kaatopaikka, köyhyys ja korruptio?

Teatteriohjaajana ja opettajana toimineen englantilaiskirjailija Andy Mulliganin uusin teos Roskaa avaa lukijan silmät sille, että kurjuus ei lopu maailmasta ikinä.

Jättimäisellä kaatopaikalla asuvat teinipojat Raphael, Gardo ja Rotta tienaavat elantonsa roskia lajittelemalla. Kulutuskulttuuriin sopeutuneelle suomalaislukijalle tulee kieltämättä hieman epämiellyttävä olo. Mulligan ei kuitenkaan saarnaa tai jahkaile maailmanpahoinvointifiilistelyn kanssa pidempään, vaan keskittyy poikien vauhdikkaaseen seikkailuun pahoja aikuisia vastaan.

Mulliganin kirja saa osakseen suitsutusta useasta suunnasta ja sitä ollaan julkaisemassa kahdellatoista eri kielellä ympäri maailmaa. Leffakin on jo onnistuneesti tekeillä.

Kyllä, kirjoitus etenee jouhevasti. Tarina on realistinen, järkyttävä, jännittäväkin. Mutta mitä uutta se tarjoaa veijaritarinoiden kirjoon? Ei oikeastaan mitään.

Ironista kyllä, herättelevästä kuvauksestaan huolimatta Roskaa on niitä kirjoja, jotka luetaan kerran ja unohdetaan sen jälkeen kaapin pohjalle.

Andy Mulligan: Roskaa. WSOY 2010. 223 s. Kaksi tähteä.

Hanna Kärppä

  • 12.12.2011