Yleinen

Suomalaista chansonia

Lukuaika: 2 minuuttia

Suomalaista chansonia

Teksti Mikko Siltanen

Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Aino Venna matkaa lauluissaan menneeseen maailmaan.

Aino Vennan kappale Suzette vei viime kesänä monelta kuulijalta jalat alta. Radiossa tiuhaan pyörinyt biisi on siinä mielessä poikkeuksellinen nykypäivän hitti, että se kuulostaa vuosikymmenten takaiselta ranskalaiselta chansonilta.

Vennan mukaan nostalgiaan taipuva kappale aiheutti myös hullunkurisia tilanteita.

”Jotkut tosiaan luulivat laulua vanhaksi. Eräskin nainen kommentoi sähköpostissa, että ihanaa kun olet vielä elossa! Hän luuli, että Suzette oli tehty jo 1940-luvulla. Mä otan tällaisen kommentin isona kohteliaisuutena, sillä me ollaan selvästi onnistuttu tekemään ajatonta musiikkia.”

Kesän jälkeen Vennan ura on edennyt nopeaan tahtiin. Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä on saanut valmiiksi debyyttialbuminsa Marlenen, joka julkaistaan lokakuun lopussa.

”Koko levy on tavallaan tribuutti musiikille, jota kuuntelin lapsena. Meillä kotona soitettiin paljon Edith Piafia ja Jacques Breliä. Ranskalaisen chansonin dramaattisuus vetoaa muhun tosi voimakkaasti.”

Pääasiassa englanninkielisellä levyllä on mukana kaksi ranskankieltä sisältävää kappaletta, Suzette ja Waltz to Paris. Vennan mukaan ne ovat olleet myös ylivoimaisesti suosituimmat laulut.

”On ollut jännä huomata, että ranskankielisyys vetoaa ihmisiin jollain eksoottisella tavalla ja pistää mielikuvituksen liikkeelle. Jos sitä ei osaa, se on tavallaan salakieli, joka antaa kuulijalle tulkinnan varaa. Mä kuvittelin aikanaan Piafin lauluihin ihan omat stoorit, kun en ymmärtänyt tekstejä.”

Musiikin lisäksi Venna on kiinnostunut toisesta taiteenlajista, elokuvasta. Hän on valmistunut Turun Taideakatemiasta ja ohjannut lyhytelokuvia sekä musiikkivideoita. Hänen tapauksessaan myös lauluntekeminen on visuaalista puuhaa.

”Nämä kappaleet lähtevät jollain tavalla menneestä maailmasta. Niissä on vähän sellainen länkkäri-maailma: traagisia rakkaustarinoita ja niin edelleen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö nykyaika olisi äärimmäisen kiinnostavaa. Musta jotkut jutut on vaan helpompi pukea epookkiin.”

Levyltä välittyvä epookki on tumma. Venna on yrittänyt ujuttaa musiikkiinsa myös kepeämpiä sävyjä, mutta lopputulokset ovat jääneet laihoiksi.

”Mun tapauksessa kaikki menee luonnostaan mollista. Taidan olla venäläisen melodraaman kasvatti, sillä surumielinen musiikki tuntuu jollain tavalla kiinnostavammalta. Tiedän, että maailmassa on valtavan paljon melankolista musaa, mutta ei sitä voi koskaan olla liikaa.”

Esikoisalbumi Marlene kantaa Aino Vennan nimeä, mikä on tavallaan harhaanjohtavaa, sillä levyllä esiintyy oikea bändi. Kappaleet ovat Vennan käsialaa, mutta lopputulos on viisihenkisen yhtyeen yhteistyön tulosta. Laulaja korostaa Kaisu Koposen (stemmat ja ukulele), Erik Michelsenin (kontrabasso), Joonatan Kotilan (kitarat) ja Ville Pystysen (cahon) panosta.

”Soitin pari vuotta soolona ja sitten löysin nämä soittajat. Ilman heitä nämä laulut olisivat jotain aivan muuta. Yhteinen dynamiikka toimii ja meillä on muutenkin luova meininki päällä. Omakin tekeminen on muuttunut tämän bändin myötä paljon itsevarmemmaksi ja esiintymiskammo on helpottanut.”

Venna kertoo tehneensä musiikkia käytännössä katsoen koko ikänsä, mutta esiintyneensä vasta muutaman vuoden ajan. Debyyttialbumin ilmestyessä hän on 30-vuotias.

”Keikkailu alkaa usein nuorempana, joten mulla on ollut sellainen myöhäisherännyt olo, jonka kanssa tuskailin aluksi jonkin verran. Mietin, että olisinko parempi, jos olisin tehnyt ekan levyni vaikka 20-vuotiaana. Onneksi olen päässyt siitä yli ja pystyn nyt nauttimaan siitä, mitä teen.”

Intoa hänellä tuntuu riittävän.

”Mua kiinnostaa musiikin suhteen kaikki! Nyt tuntuu siltä, että haluan kehittää itseäni kaikin tavoin. Vielä on mutkia matkassa, mutta kyllä mä aion elättää itseni musiikilla tulevaisuudessa.”

Aino Venna levynjulkaisukeikalla Kuudennella linjalla Helsingissä keskiviikkona 31.10.

  • 22.10.2012