Kirjoittanut ilmari majuri

Sorkkia ja tunteita

Lukuaika: 2 minuuttia

Sorkkia ja tunteita

Rahan voima: Maa- ja metsätalousministeriöön perustettiin heti kohun jälkeen väliaikainen työryhmä, jossa puidaan vain Sukevan kohtaloa, vaikka koko säilytysohjelma vaatisi perusteellista pohdintaa ja pitkäaikaista työskentelyä.

Viime aikoina lehdistöä on puhuttanut Sukevan avovankilan lakkauttaminen, joka tietää vankilatilalla harjoitettavan maatalouden lopettamista. Sukevan keskusvankilassa on valtion ylläpitämä itäsuomenkarjan eli kyytön elävä geenipankki.

Arvokeskustelun ylläpitäminen on tärkeää, vaikka Sukevan alle 50 lypsylehmää on vain pieni osa Suomen 400 kyytöstä. Uhanalaista karjarotua lähetetään toisaalla jatkuvasti teurastamoille, joko siksi ettei kaikkien ylläpitoon löydy riittävästi resursseja tai sitten lehmät eivät anna riittävää maitotuotosta. Maa- ja metsätalousministeriöön perustettiin heti kohun jälkeen väliaikainen työryhmä, jossa puidaan vain Sukevan kohtaloa, vaikka koko säilytysohjelma vaatisi perusteellista pohdintaa ja pitkäaikaista työskentelyä.

Suurin ristiriita on kyytön laskeminen edelleen maidontuotantorotuihin. Kyyttökarja on kriittisesti uhanalainen, eikä se pärjännyt maitokilpailussa aikaisemminkaan, vaikka lehmiä oli satojatuhansia ja kyseessä oli koko kansan talkoot. Moni valtarotukarjakaan ei pysty vastaamaan nykyisiin tuotantotavoitteisiin.

Sukevan kyyttöjen maito lähtee meijeriin, mutta toiminta on tappiollista. Vankilatilan lehmien keskimääräinen vuosituotanto on vain 2200 maitokiloa vuodessa kun yleisellä Ayrshire-rodulla maitokiloja kertyy 8010 vuodessa. Vertailu osoittaa yksistään kyyttöjen elinkelvottomuuden ja auttamattoman kannattamattomuuden. Maitoa jalostettaessa on myös menetetty geneettistä kirjoa ja rodun ainoat valttikortit, kestävyys ja hedelmällisyys alkavat olla jo valtarotujen tasoa.

Perinteisen maidontuottajan asemassa rimpuileminen saa aikaan sen, että kyyttö jää jatkossa aina vain pahemmin muiden jalkoihin ja kuolee lopulta sukupuuttoon. Kyyttö ei saa maidontuottajana itseisarvoa, koska tuotantolehmä on syntynyt ihmisen hyödykkeeksi ja tuomittu jo syntymällään kuolemaan.

Kyytön evoluutiokumppani, suomalainen “hiirikissa” on muuttanut nahkasohvalle syömään ruokansa peltipurkista. Kotimainen maatiaiskissa on sitkeä selviytyjä siinä missä kyyttökin. Kissojen sikiäminen on maailmanlaajuinen ongelma. Varsinaisista löytöeläimistä huolehtivat kaupunkien ja kuntien löytöeläintalot, joissa entisiä lemmikkejä hoidetaan kunnan kustannuksella eläinsuojelulaissa määrätty aika.

Helsingin eläinsuojeluyhdistys saa toimintaansa vuosittain 23000 euroa yhteiskunnan tukea, eikä se riitä kattamaan edes viittä prosenttia 500000 euron vuosikuluista. Yhdistys pelastaa vuosittain noin 1000 lemmikkieläintä. Konkreettisen työn lopputulos tulee siis maksamaan noin 500 euroa eläimeltä.

Olen kateellinen! Viidellä sadalla eurolla ylläpitäisin oikein hyvin emolehmäkyytön ja vasikan. Pelkällä yhdistyksen saamalla yhteiskunnan tuella säilyttäisin 46 lehmää ja saman verran nuorta karjaa vuodessa. Kulujen suhteen yläkanttiin arvioidulla lähtökohdalla toimisin jatkossakin laidunkautta lukuun ottamatta ostorehujen ja ulkopuolelta ostettavien traktoripalvelujen varassa.

Vielä kateellisempi olen liito-oravan pakkosuojelusta, joka teettää kansantaloudelle miljoonien tappioita, moottoriteihin mutkia ja pakkolunastaa yksityisiltä metsiä. Viimeisimmän tiedotteen mukaan Suomessa elää 143000 naaraspuolista liito-oravaa.

Kirjoittaja on valkealainen kyyttökarjan suojelija.

Ilmari Majuri