Paras talousihme tapahtuu pienin & vakain askelin. Usko kun nainen sen sanoo.
Yksinhuoltajanaisten asema Vietnamissa on aina ollut hyvin vaikea ja heistä tulee usein yhteisön hylkiöitä. Etenkin jos mies on jättänyt naisen tai jos miestä ei ole koskaan virallisesti ollutkaan. Naiset joutuvat asumaan lähinnä takapihojen hökkeleissä, ja heille jätetään huonoimmat palstat viljelysmaaksi. Sotaleskillä on helpompaa, sillä uhrausta arvostetaan.
Kävin kuvaamassa naisyhteisöä, jolla menee kuitenkin hyvin. Nämä naiset ompelevat meilläkin suosittuja silkkimakuupusseja, mutta reitti ei ole ollut ihan mutkaton.
Vuonna 1986 Vietnamin hallituksen aloittama Doi Moi -politiikka vapautti Vietnamin markkinoita yksityisille yrittäjille ja antoi samalla erilaisille hallituksen ulkopuolisille organisaatiolle mahdollisuuden toimia maassa aiempaa vapaammin.
Vuonna 1995 Soc Sonin piirikunnassa Vietnamin naisliitto halusi laajentaa pienlaina- ja säästöohjelmaansa. Lainaa ottavien maanviljelijöiden ryhmässä sisäinen paine toimi lainan takuuna ja mahdollisti lainan ottamisen myös niille, joilla ei ollut varallisuutta lainan takaamiseksi.
Naisliitto keräsi paikallistason jäseniään suunnittelemaan yhteistyötä. Alueella elää runsaasti yksinhuoltajia, mutta sekä viranomaisten että Naisliiton ennakkoluulot heitä kohtaan olivat suuria. Naisia ei yksinkertaisesti pidetty pätevinä huolehtimaan raha-asioistaan, eikä heidän uskottu pystyvän tekemään mitään muutakaan hyödyllistä.
Tan Minhin kunnassa on erityisen paljon yksinhuoltajaäitejä siksi, että alueella on sotilastukikohta, jonne miehiä lähetetään ympäri Vietnamia suorittamaan varusmiespalvelusta.
Tarina on tuttu. Sotilaiden ja paikallisten naisten välille syttyy romansseja, ja kun miehet palaavat varusmiespalveluksen jälkeen takaisin kotikyläänsä vaimojensa ja tyttöystäviensä luokse, Tan Minhiin jää tuore yksinhuoltajaäiti itkemään nyytti sylissään.
Pitkän kädenväännön jälkeen epäilevä Naistenliitto suostui auttamaan, ja vuonna 1996 perustettiin Tan Minhin yksinhuoltajanaisten yhteisö, johon liittyi 200 naista.
Naisliiton ennakkoluulot osoittautuivat vääriksi. Tan Minhin naiset soittautuivat innokkaiksi ja vastuullisiksi. Yhteisö organisoitui ja valitsi johtajansa demokraattisesti. Se sai suomalaisjärjestöiltä alkupääomaa 4?900 dollaria, josta naiset jakoivat itselleen 30–50 dollarin lainoja.
Paljon on ehtinyt tapahtua projektin aloittamisesta. 14 vuoden aikana Vietnam on muuttunut hurjaa vauhtia. Maan talouskasvu on ollut jopa 15 prosenttia vuodessa. Vaikka bruttokansantuote on kasvanut ja suurimmalla osalla elämänlaatu on parantunut, myös tuloerot ovat kasvaneet huomattavasti. Varsinkin kaikkein köyhimpien asema on jopa heikentynyt.
Naisten yhteisöllä pyyhkii silti hyvin. Elintaso on noussut huomattavasti, ja yhteisön tuki on antanut itseluottamusta. Naiset ovat pyörittäneet hanketta jo viisi vuotta täysin itsenäisesti ja ovat nyt alueensa yhteisön vaikutusvaltaisia jäseniä. He laajentavat parhaillaan mikroluotto-ohjelmaa naapurikuntiin ja tukevat yksinhuoltajanaisten organisoitumista.
Vuonna 2007 he alkoivat ommella silkkimakuupusseja. Naiset palkkasivat ompelukurssia varten opettajan ja vuokrasivat opetustilan. Kurssin jälkeen jotkut ostivat lainarahalla ompelukoneen ja alkoivat ommella kotonaan. Vaikka kukaan naisista ei vielä pysty elättämään itseään pelkällä ompelulla, on se hyvä tulonlähde muiden joukossa.
Nykyään yhteisöön kuuluu 180 naista. Yhteisö on kasvattanut lainapääomansa 16?000 dollariin ja naiset myöntävät nykyisin jo 200 dollarin lainoja. Tänä vuonna naiset perustivat tuotanto-osuuskunnan, joka pyrkii reiluun kauppaan. He suunnittelevat lähiaikoina opiskelevansa tietokoneen ja internetin käyttöä.
Kirjoittaja toimi Voiman valokuvaajaharjoittelijana Vietnamissa syksyllä 2009.
Tan Minhin yksinhuoltajanaisten valmistamia silkkimakuupusseja tuo maahan Ympäristö & kehitys ry, www.ymparistojakehitys.fi. Niitä voi tilata Voima-lehdestä tai ostaa Rosebudin kirjakaupoista Helsingissä.
Vesa Mäkinen
