Media Lens korjaa tiedonvälityksen vääristymiä brittilehdistössä.
Vuonna 2001 mediakriitikko David Edwards ja meritutkija David Cromwell istuivat pubissa ja miettivät, mitä voi tehdä kaupallisuuden kourissa kärsivälle medialle, jota ohjailevat pikemmin yritysten intressit kuin puolueettoman tiedonvälityksen ihanne. He päättivät perustaa Media Lensin, kriittisesti valtamediaa tutkailevan ryhmän, jonka tehtävä on paljastaa vallan, rahan ja tiedonvälityksen väliset kytkökset.
”Me haluamme tarjota esimerkin toisten huomioonottamiseen perustuvasta journalismista taloudellisen hyödyn, yhteiskunnallisen aseman tai kunnian hamuamiseen sijaan.”
”Media Lens on yritys tutkia puolueettomasti kaupallista valtamediaa. Me teemme tämän analysoimalla median antamia versioita maailman tapahtumista ja vertaamme median tietoja rehellisinä, aitoina ja järkeenkäypinä pitämiimme mielipiteisiin sekä useisiin todennettavissa olevien lähteiden esittämiin tosiasioihin”, vastaa David Edwards sähköpostihaastattelussa.
”Meille on elintärkeää antaa rehellinen ja tarkka selostus tapahtumista median version vastineeksi ja rohkaisemme lukijoitamme järkeen ja tosiasioihin perustuvan arvion luomiseksi. Media Lens ei perustu voitontavoitteluun eikä edes rahalliseen tuottoon. Me julkaisemme mediahälytykset sekä jakamamme esseet täysin ilmaiseksi”, Edwards selittää. Toiminta perustuu yksityisten ihmisten ja säätiöiden antamiin lahjoituksiin.
Ihmiset eivät yleensä ryhdy maailmanparantajiksi hetkellisestä päähänpistosta vaan usein jonkin omakohtaisen kokemuksen tönäiseminä. David Edwards selittää, että hän ja David Cromwell ovat julkaisseet kirjoja politiikasta ja mediasta. He ovat myös Edwardsin sanoin ”onnistuneet julkaisemaan valtamediassa muutaman artikkelin ja kirja-arvostelun”.
”Mutta se on tuskastuttavaa työtä. On selvää, että meiltä odotetaan tietynlaista maltillisuutta. Asioista voi kirjoittaa vain tiettyjen rajojen sisällä, ja näiden kirjoittamattomien sääntöjen rikkomisesta seuraisi rangaistus. Meidän odotetaan pelaavan samaa peliä kuin kaikkien muidenkin. Tarkemmin sanottuna: älkää edes uneksiko asettavanne kaupallista mediajärjestelmää vakavamielisen kritiikin kohteeksi.”
Taistelu kaupallisen median tuulimyllyjä vastaan ei saa Edwardsin mielestä perustua kyynisyydelle ja suuttumukselle.
”Haluamme, että toimintamme perustuu ennemmin myötätunnolle kuin suuttumukselle. Monet uskovat, että myötätunto palvelee vain kärsimyksen lisääntymistä, kun ihmiset kohdatessaan toisten onnettomuuden tulevat surullisiksi. Buddhalaisen ajattelijan Geshe Yeshe Thubtopin mukaan ihmisen välitön kokemus on suru, kun hän kohtaa lapsen joka kärsii. Mutta sitten tämä tunne korvautuu kaipauksella. Kuinka voin auttaa? Tarvitseeko tämä lapsi ruokaa? Suojaa? Mitä voidaan tehdä lapsen hädän helpottamiseksi? Tämä tapahtuu, kun todellinen myötätunto herää, ja kun se on läsnä, aikaisempi kokemus surullisuudesta katoaa.”
Edwardsin mukaan myötätunto ei ole pelkkää osanottoa jonkun kärsimyksiin. Kyse ei ole siitä tunteellisesta surumielisen hemmottelun muodosta niin kuin länsimaissa usein ajatellaan. Myötätunto on Edwardsin mukaan selkeä, voimakas ja päämäärätietoinen halu lievittää kärsimystä. Myötätunto on erittäin motivoivaa, hyvin voimakasta.
Edwards sanoo, että vallan kytkeytyminen mediaan käy ammattimaisuuden kautta.
”Valtamedian harjoittaman kontrollin alkuperä juontaa käsitteestä ’ammattimainen journalismi’, jonka tarkoitus on olla tasapuolista, tasa-arvoista ja puolueetonta. Asiaa lähemmin tutkittaessa voidaan huomata että tasapuolinen, tasa-arvoinen ja puolueeton tarkoittavat sitä, että toimittaja saa olla niin yksipuolinen kuin häntä huvittaa tukiessaan valtaapitävien näkökantoja ja että näitä ei parane vakavasti kritisoida.”
Valtaintressejä vaivaava toimittaja leimataan helposti yksipuoliseksi, harrastelijamaiseksi, ristiretkeileväksi journalistiksi.
”Valtarakenteet eivät ohjaa mediaa – media on osa valtarakenteita. On tärkeää, ettei mediaa nähdä vallasta erillisenä vaikuttajana. Se on tärkeä osa kaupallista järjestelmää. Tietoisuuden laajentamisen ongelmat eivät johdu aiheiden monimutkaisuudesta, vaan ongelma on ihmisten tavoittamisessa. Kaupallisella medialla on lähes yksinoikeus massaviestintään.”
Edwardsin mukaan internet kääntää asetelman nurin, koska se antaa mahdollisuuden tavoittaa paljon ihmisiä pienillä kustannuksilla: se on alkanut horjuttaa vallan tasapainoa.
”Tosiasiat ovat vapaasti saatavilla, tapauskohtaiset tutkimukset paljastavat median yksipuolisuuden dramaattisen selvällä tavalla. Vaaditaan vain viitseliäisyyttä, joka perustuu tietoisuuteen siitä, että kärsimys on todellista ja että media kantaa suuren vastuun sen aiheuttamisesta.”
Veli Koskinen
