Kirjoittanut kati pietarinen

Seksiä & takaa-ajoja Kinshasassa

Lukuaika: < 1 minuutti

Seksiä & takaa-ajoja Kinshasassa

Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupungissa Kinshasassa on yli kahdeksan miljoonaa asukasta ja yksi, vuonna 2009 avattu elokuvateatteri.

Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupungissa Kinshasassa on yli kahdeksan miljoonaa asukasta ja yksi, vuonna 2009 avattu elokuvateatteri. Maassa – kahdesta Kongosta siis siinä, jonka nimi 1990-luvulla oli Zaire; joka on väkiluvultaan maailman kahdeksastoista maa ja jota raadelleessa sodassa on kuollut vuodesta 1998 lähtien yli 5,4 miljoonaa ihmistä – ei ole tehty pitkää elokuvaa 25 vuoteen, eikä alan koulutusta tarjota.

Siksi Belgiassa opiskelleen kongolaisohjaaja Djo Tunda Wa Mungan kansainvälisen kuvaustiimin ja itse kouluttamiensa paikallisten avustajien kanssa toteuttama Viva Riva! on häkellyttävä suoritus: menevä, väkivaltainen ja tyylikäs toimintaelokuva. Värit ovat upeita ja kuvaus komeaa.

Elokuva on palkittu muiden muassa Toronton ja Berliinin elokuvafestivaaleilla sekä Afrikan elokuva-akatemian gaalassa.

Juoni on sinänsä tuttu: kymmenen vuoden jälkeen kotimaahansa palaava pikkugangsteri Riva on varastanut valkoisiin lierihattuihin ja keltaisiin aurinkolaseihin mieltyneeltä kovaotteiselta entiseltä angolalaispomoltaan lastillisen salakuljetettua bensaa. Kinshasassa polttoaine on lopussa, mikä tekee saaliista kullanarvoisen.

Riva juhlii menestystään vanhan ystävän seurassa kaupungin eliittiklubeilla ja bordelleissa. Riva iskee silmänsä punatukkaiseen naiseen, joka on tietenkin paikallisen gangsteripomon mielitietty.

Kaavoja myös rikotaan: paikallinen armeijan komentaja on pienikokoinen nainen, jolla on prostituoituna työskentelevä naispuolinen rakastaja. Takaa-ajoista puuttuu helisevä jännitysmusiikki, pahikset näytetään välillä säälittävinä, ja pappia isompi rikollinen on piispa.

Kovarytmisessä elokuvassa on yllättäen opetus: hyvin käy vain niille, jotka uskaltavat vastustaa rahan kiusausta. Muille käykin melkoisen huonosti.

Kauhu-, fantasia- & kulttielokuvafestivaali Night Visions Helsingissä 26.–30.10. www.nightvisions.info

Kati Pietarinen