Kirjoittanut Jari Tamminen

Sattumaa vai johdatusta?

Lukuaika: 2 minuuttia

Sattumaa vai johdatusta?

The Valkyriansin kolmas levy Punkrocksteady koostuu coverbiiseistä.

The Valkyriansin kolmas levy koostuu coverbiiseistä. Levyllä pääosin brittiläiset 1970–80-lukujen punk- ja uusi aalto -kappaleet on sovitettu skaksi ja rocksteadyksi. Vaikka coverlevyt ovat toisinaan riskaabeleita yrityksiä, onnistuvat valkyriat kunnioittamaan lähdemateriaalia ja kuulostamaan silti itseltään.

Siirtymä punkista ja uudesta aallosta rocksteady–ska-akselille saattaisi äkkiseltään vaikuttaa hassulta – jopa humoristiselta – ratkaisulta, mutta ei kyseessä suinkaan ole vitsi. Oikeastaan kaikki mainitut skenet ja tyylit ovat syntyjään suhteellisen lähellä toisiaan. Niiden voisi jopa sanoa olevan osa samaa jatkumoa.

Punkrocksteadyn kappalevalinnat tuovat myös oman lisänsä The Valkyriansin sanomallisuuteen. Yhtye on varonut tekemästä julistavia sanoituksia kappaleisiinsa, vaikka porukan jäsenillä onkin vahvoja poliittisia näkemyksiä.

Ehkä siirtymä tuntuu helpommalta, kun se tapahtuu vanhojen kappaleiden välityksellä, merkitykset ovat mahdollisesti hieman laimentuneet. Toisaalta eivät esimerkiksi The Clashin Career Opportunities ja Cock Sparrerin Riot Squad suinkaan kauhean pliisuja valintoja ole, vaikka asiaa miten katsoisi.

Ehkä tämän jälkeen on lupa odottaa vähän tymäkämpää julistusta yhtyeen omiltakin sanoituksilta.

Musiikillisten saavutusten lisäksi levy toimii ajankohtaisena muistutuksena mellakoinnin pitkistä perinteistä Britanniassa: levyn kannessa komeilee mellakkapoliisirivistö.

Kannen kuva on vapaa mukaelma The Clashin Black Market Clash -ep:n kannesta. Hulinoita järjestettiin myös aikana, jolloin Punkrocksteadyn kappaleet ovat saaneet ensi-iltansa, ja kansikuvaan kiteytyy jotain hyvin keskeistä tuosta ajasta. Tuolloin konservatiivihallitus leikkasi sosiaalimenoja, kuten teki myös parhaillaan vallankahvassa istuva konservatiivien johtama koalitiohallitus.

Epätasa-arvoinen luokkayhteiskunta leimahtelee tasaisin väliajoin.

Mellakoita ei tietenkään voi ennustaa levyjen julkaisuaikataulun tai kansitaiteen perusteella, mutta kyllä niitä ennustaa voi.

Espanjalaisen Universitat Pompeu Fabra -yliopiston tutkijat Jacopo Ponticelli ja Hans-Joachim Voth julkaisivat hiljattain työpaperinsa, jossa he kartoittivat yhteiskunnallisen rauhattomuuden ja budjettileikkausten välistä korrelaatiota. Tutkimuksessaan Ponticelli ja Voth käyvät läpi rauhattomuuksia alkaen vuoden 1919 Weimarin tasavallasta päätyen tämän vuotisiin Kreikan mellakoihin.

Johtopäätökset ovat yksiselitteisiä: budjettileikkaukset johtavat yleiseen rauhattomuuteen.

Brittiläinen The Guardian -lehti julkaisi viime joulukuussa valtakunnallisen koosteen kuntatason budjettileikkauksista. Päällekkäisyys eniten menoja leikanneiden alueiden ja hulinoiden välillä on melkoinen.

Kaikesta huolimatta The Valkyriansin levyn kannessa marssivat mellakkapoliisit saattaisivat tänään vaikuttaa halvalta populismilta, mikäli kansitaidetta ei olisi julkaistu jo kuukausia ennen Lontoon viimeisimpien mellakoiden leimahtamista. Nyt kansi muistuttaa köyhien kyykyttämisen lisäkustannuksista.

The Valkyrians: Punkrocksteady. Stupido Records 2011.

Jari Tamminen