Riiston kierre

Lukuaika: < 1 minuutti

Riiston kierre

Arvostelussa Iciar Bollainin elokuva Sade kuuluu meille.

Iciar Bollainin Sade kuuluu meille on helposti katsottava elokuva vaikeasta aiheesta. Intiaaneja riistetään kolmessa eri tarinassa samoista syistä.

Elokuvan pointtina on rinnastaa elokuvateollisuuden ahne ajattelemattomuus Kolumbuksen ajan hallitsijoiden ja tämän päivän vesifirmojen kullanhimoon.

Espanjalainen tuontantoryhmä lähtee kuvaamaan Boliviaan ”ikuista tarinaa” munkista, joka jäi historiaan ensimmäisenä ihmisoikeusaktivistina. Samaan aikaan elokuvatekijät itse riistävät elokuvan bolivialaisia avustajia, joiden kotikaupungin vesiverkostoa yksityistetään. Tarinan vesisodat perustuvat tositapahtumiin Boliviassa.

Juan Carlos Aduvirin roolisuoritus periksiantamattomana oikeuden puolustajana on erityisen ihastuttava. Rahaa rakastavan pahan tuottajan (Luis Tosar) taiainomainen Hollywood-muutos sankariksi vie aiheeltaan vakavan elokuvan ehkä liiankin helppoon päätökseen.

Iciar Bollain: Sade kuuluu meille. Elokuvateattereissa nyt. Neljä tähteä.

Veera Vartiainen

  • 3.10.2011