Kirjoittanut henri salonen

Punkisti tehtyä räppiä

Lukuaika: < 1 minuutti

Punkisti tehtyä räppiä

Arvostelussa Ryikkönen & Dj Mäksterin Pohjat mixtape.

Pohjat mixtape on paikantamatonta ug-suomiräppiä, ug-tekijöiltä. Levyn ovat tuottaneet dj Mäkster ja Mathula. Riimittelystä vastaa pääosin Ryikkönen-niminen hahmo.

Ryikkönen räpäyttää hätäisen oloisesesti, ja itsekin hätäännyn levyä kuunnellessa. Välillä liian monet päällekkäiset instrumentit ja efektit mössöävät musiikin. Mixtape on aina mixtape, mutta heikko flow, erityisesti räppien hukkuminen taustoihin, sekä kappeleiden tökkivä lopetus syövät paljon levyn kuunneltavuutta.

Levyn loppupään kappale Design Helsinki tiputtaa täyslaidallisen graffitikulttuurin puolesta. Design Helsingissä on toimivasti käytetty vanhoja vartijoiden tai poliisien haastattelunauhoja kappaleen taustoina.

Pohjat mixtapesta ei löydä hittimateriaalia, mutta sellaisiksi sen kappaleita tuskin on tarkoitettukaan. Kokonaisuus on kuitenkin yksittäisiä kappaleita parempi. C-kasetti olisi ollut cd:tä parempi formaatti näin ug:lle menolle.

Ryikkönen & Dj Mäkster: Pohjat mixtape. Johan pygii records. Kolme tähteä.

Henri Salonen