Kirjoittanut Hannele Huhtala

Poliittisessa tyhjiössä

Lukuaika: 2 minuuttia

Poliittisessa tyhjiössä

Millaisen yhteiskunnan me 80-luvulla syntyneet oikein rakennamme?

”Politiikasta vaiettiin silloin kun olin peruskoulussa ja lukiossa. Ikäluokalleni, 1980-luvulla syntyneille, siitä on syntynyt kaipuu politiikkaan”, ohjaaja ja käsikirjoittaja Hannaleena Hauru kuvaa suhdettaan politiikkaan. ”Tuttuni perheessä edes äiti ja isä eivät keskenään puhuneet siitä, ketä äänestivät”, Hauru jatkaa. Hän on yksi kolmesta Tampereen Ylioppilasteatterin ohjaajasta, joiden teos Kielletty huvinäytelmä saa ensi-iltansa helmikuussa.

Politiikasta Hauru puhuu nyt siksi, että Kielletyn huvinäytelmän teemana on nuorten poliittinen passiivisuus tai ainakin oletettu välinpitämättömyys.

Nyökyttelen Haurun puheelle, minäkin olen syntynyt 1980-luvulla eikä meilläkään kotona politiikkaa puhuttu. En muista yhdenkään opettajan tunnustaneen peruskoulussa mitään väriä tai esitelleen puoluekirjaansa. 1980-luvulla syntyneet eivät vielä kuulu frendikeskeisiin MeWe-porukkaan eivätkä he ole yksilöllistä X-sukupolveakaan, saati sitten mitään puoluepoliittista uhoa nostattaneen liikkeen edustajia. Jäimme poliittiseen tyhjiöön.

”1980-luvulla syntyneet ovat väliinputoajia. Monen vanhemmat ovat joko itse kokeneet pettymyksen aiemman kiivaan poliittisen uskon jälkeen tai sitten eläneet omien vanhempiensa kovan, poliittisenkin kurin alla. Meitä 1980-luvulla syntyneitä lapsia haluttiin sitten säästää samoilta kokemuksilta”, Hauru selittää.

Haurun ja hänen yhteistyöohjaajiensa Juha-Matti Koskelan ja Lasse Poserin teos jakautuu ensimmäisellä puoliajalla kunkin ohjaajan omaan osioon. Haurun osiossa pääosassa on Pauli. Tämä palvoo isoveljeään, jolla vielä on kosketus politiikkaan.

Hauru kritisoi kuvien täyttämää maailmaa, joka vieraannuttaa ihmiset todellisuudesta.

”Toisena teemana näytelmässä on keskustelevuus. Mietimme, onko keskustelu ylipäätään mahdollista maailmassa, jossa kaikki annetaan valmiina. Paulin tyttöystävä Liisa edustaa sellaista Pokémon-todellisuutta, missä kuvilla on liian suuri painoarvo mielipidevaikuttajana”, Hauru selittää. Hän haluaa herättää keskustelua siitä, että niin usein arkipäivässä kohdataan todellisten ihmisten sijaan vain kuvia.

”Luin näytelmän lähteeksi Guy Debord’n Spektaakkelin yhteiskunta -kirjan, joka käsittelee muun muassa kuvien valtaa. Ongelma tässä on se, miten kuvien vallasta voisi puhua arkipäivässä. Asiaa täytyy konkretisoida, ettei se mene akateemiseksi runkkailuksi”, Hauru nauraa.

Hän vakavoituu ja jatkaa huolestaan: millaisen yhteiskunnan me 1980-luvulla syntyneet oikein rakennamme?

”Meillä on ollut tavallaan turvallista aina, olihan välillä lama, mutta se ei niin koskenut juuri meitä. Muuttuuko meno siihen, että olemme vain onnellisia omistamiemme tavaroiden keskellä. Se huolestuttaa. Toinen ääripää on se, että ryhdymme kasvattamaan omia lapsiamme taas risu kädessä.”

Hannaleena Hauru ei allekirjoita kuitenkaan väitettä siitä, että suomalaisten parikymppisten laumat olisivat poliittisesti täysin passiivisia, vaikka heidän politiikan nälkäänsä ei ole aktiivisesti ruokittukaan.

”Vastikään julkaistiin Suomen Akatemian rahoittama tutkimus, jossa 1980- ja 70-luvuilla syntyneet vastasivat, että he pitivät itseään kohtalaisen aktiivisina politiikan suhteen. Suurin osa oli silti sitä mieltä, että muut tässä ikäluokassa eivät ole poliittisesti aktiivisia.”

Kielletyn huvinäytelmän tekijäkolmikko Hauru, Koskela ja Poser aloitti käsikirjoituksen viime toukokuussa. He päätyivät yhteisteokseen, jossa ensimmäisellä puoliajalla jokaisella on omat osionsa ja toinen puoliaika on yhteisohjaus. Haurun mukaan teoksessa rikotaan näyttämökuvaa. Hänen osionsa on perus-dramaturgiaa, mutta sen jälkeinen Koskelan ohjaama osio on pirstaleisempi. Viimeinen Poserin ohjaama osio on fragmentaarisin ja Haurun mukaan postmoderni.

Työryhmän yhteistyö on tiivistä, sillä kolmikko jakaa kommuunin. Kaikilla heillä on vahva tarve saada oman sukupolven ääni kuulumaan tällä teoksella.

”Ylioppilasteattereiden kohdeyleisö on nuorta eikä meidän laitosteattereiden tavoin tarvitse tavoitella maksukykyistä yleisöä. Minusta ei ole järkeä myöskään ottaa esimerkiksi Reko Lundánin teoksia ylioppilasteatterin ohjelmistoon, sillä hän kirjoittaa toisen sukupolven asioista”, Hauru toteaa.

Kielletty huvinäytelmä ensi-illassa Tampereen Ylioppilasteatterissa 17.2., kello 19, muut esitykset helmi- ja maaliskuussa sekä huhtikuussa Vaasan ylioppilasteatterifestivaalilla.

Hannele Huhtala