Kirjoittanut Jari Tamminen

Piknik parkkiruudussa

Lukuaika: < 1 minuutti

Piknik parkkiruudussa

Kerran vuodessa on aika vallata tila autoilta & järjestää piknik.

Park(ing)Day järjestetään kansainvälisesti vuosittain syyskuun kolmantena perjantaina. Vaikka suomennoksessa katoaa puiston ja pysäköinnin yhdistäminen, tapahtuman nimen voisi kääntää vapaasti pysäköintipiknikpäiväksi.

Päivän aikana ihmiset suuntaavat parkkiruutuja kohden järjestääkseen piknikhenkisiä aktioita peltilehmien laitumille. Pysäköintimaksun hinnalla – tai pummilla – kansalaiset lunastavat itselleen oikeuden käyttää autoille varattua ruutua ja riistävät näin hieman kaupunkitilaa polttomoottoreilta.

Tänä vuonna myös Helsingissä järjestetään virallinen Park(ing) Day -tapahtuma. Syyskuun 21. päivänä Vaasankadun lähettyvillä on tarjolla parkkiruutuhauskaa. Luvassa on viheriöivää nurmikkoa ja tilaa istua ja olla. Ehkä liikuteltava saunakin.

Taiteilijakollektiivi Rebar aloitti teemapäivän vieton vuonna 2005 kiinnittääkseen huomiota autoilijoille ja jalankulkijoille osoitetun kaupunkitilan epäsuhtaisuuteen: jopa 70 prosenttia San Franciscon keskusta-alueen ulkotiloista on omistettu autoille.

Vaikka Suomessa asiat eivät ole yhtä huonosti, täälläkin kaupunkitilassa riittää korjattavaa.

Helsingin Park(ing) Dayn takana ovat Guerilla Garden Network ja Alternative Design Capital. Parkkiruutuvastaava Päivi Raivio kertoo,
että ryhmiä yhdistää kiinnostus julkisen tilan vapaaseen käyttöön.

”Yksityisautoilun problematiikka, autojen vaatiman tilan havainnollistaminen ja sen suuruuden kyseenalaistaminen on relevanttia useimmissa maailman kaupungeissa, myös Helsingissä.”

Ensimmäisenä Park(ing) Dayna puistokäyttöön vallattiin San Franciscossa yksi ainoa parkkiruutu kahden tunnin ajaksi. Sittemmin tempaukset ovat kasvaneet ja levinneet kymmeniin maihin, ja parkkiruuduissa on nähty puistomaisemien lisäksi esimerkiksi polkupyöräkorjaamoja ja jopa pop up -klinikoita. Ohjelmamahdollisuuksia rajaa ainoastaan parkkiruutujen koko.

”Vaikka samantyyppisiä parkkipaikkojen valtauksia on toteutettu Helsingissäkin aiemmin, Park(ing) Day on kiinnostava, koska se tapahtuu samanaikaisesti sadoissa kaupungeissa”, Raivio perustelee.

”Kuka tahansa voi järjestää oman parkkiruutuvaltauksen. Osallistujia ovat valtaajien lisäksi kaikki ohikulkijat, jotka näkevät ja kokevat pysäköidyn auton paikalla jotain muuta.”

Se, sujauttaako parkkimittariin rahaa vai ei, jää jokaisen ruudunvaltaajan oman harkinnan varaan.

Jari Tamminen