Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Pelkoa ja vihaa 
pikkukaupungissa

Lukuaika: < 1 minuutti

Pelkoa ja vihaa 
pikkukaupungissa

Arvostelussa Thomas Vinterbergin Jahti.

Ei ole yllätys, että Mads Mikkelsen on hyvä näyttelijä. Sekään ei yllätä, että tanskalaiset ohjaajat ovat lasten kanssa maailman parhaita eikä se, että Vinterberg tekee elokuvan sukupolvien välisistä traumaattisista jännitteistä.

Pikkukaupunkiin sijoittuva Jahti kertoo vastaeronneesta sympaattisesta ja lapsirakkaasta Lucasista. Koulun lopettamisen jälkeen opettajan ammatti on vaihtunut työksi päiväkodissa. Omaa poikaa on ikävä. Lohtua tuo äijäfiilistely metsästyskavereiden kanssa ja orastava uusi suhde.

Väärinkäsityksestä nouseva syytös lapsen hyväksikäytöstä saa kuitenkin koko ympäröivän sosiaalisen verkoston alkukantaiseen tilaan.

Vinterberg rääkkää jälleen katsojiaankin vereslihalle. Tunnetilojen ääriahdinko kasvaa syvemmäksi kuin juonen kuljetus tarvitsisi. Näyttelijäntyö on loistavaa. Samaan aikaan tekijä luottaa katsojan kykyyn rakentaa ilmeiset siirtymät itse.

Taas tulee osoitettua, miten vaikean asian ytimeen voi olla helpompi päästä hyvän draaman keinoin kuin kylmällä asiatekstillä.

Thomas Vinterberg: Jahti. Ensi-ilta 22.3. Viisi tähteä.

Tuomas Rantanen