Tulevaisuudessa palkkaorjuus on historiaa.
Kansainvälisten rahamarkkinoiden romahdus nostaa Tapani Laustin kirjan Tienviittoja tulevaisuuteen erityisen ajankohtaiseksi. Lausti ei esiinny jälkiviisaana tai ryve toivottomuudessa. Hän hahmottelee maailmaa, jossa kaikille riittää työtä, mutta turha rehkiminen on jäänyt pois. Jokainen osallistuu tuotantoon kykyjensä ja voimiensa mukaan, ja jokaisella on oikeus riittävään osuuteen yhteisestä potista.
Lausti väittää, että nykyajan palkkaorjuus on yhtä kammoksuttavaa kuin kahleorjuus. Orjuus on näkymätöntä, koska propaganda on muuttanut sen normaaliudeksi.
Palkkatyön ehdot eivät taida olla Suomessa niin surkeat, että meillä voisi vakavasti puhua palkkaorjuudesta. Tarkemmin ajateltuna suhde palkkatyöhön on kuitenkin raja, johon utopiat pysähtyvät tai jonka edessä ne murtautuvat esiin.
Palkkatyöyhteiskunta perustuu kuvitelmaan ihmisestä – homo economicuksesta – joka haluaa aina vain enemmän ja jonka tarpeiden tyydyttämiseen riittävät vain rajattomat resurssit. Kasvavan vaurauden luomista pidetään ihmelääkkeenä kaikkiin ihmiskunnan vaivoihin. Talouden keinoin pyritään etsimään ratkaisuja niihin ongelmiin, joita talouden ylikorostaminen on luonut.
Nyt palkkaorjuutta tai sen luomaa hierarkiaa ei enää kyseenalaisteta, vaikka suuri osa palkansaajista ei kykene tyydyttämään perustarpeitaan palkkatuloilla, vaan tarvitsee siihen erilaisia sosiaalitukia.
Lausti piirtää sen vahvimman vallan rajat, johon päätöksenteko länsimaissa tällä hetkellä perustuu. Tämä valta kiteytyy niihin käsityksiin, joita pidetään niin itsestään selvinä ja luonnollisina, ettei kukaan uskalla niitä kyseenalaistaa.
Kysymys on juuri palkkatyöyhteiskunnasta. Suomessa mikään ei ole niin tärkeää kuin työvoimaosuuden kasvattaminen, työurien pidentäminen, työhön kannustaminen ja työn tehokkuuden lisääminen. Vaihtoehtoja ei ole!
Yhteiskunnallista keskustelua hallitsee kuitenkin taloudellisten indikaattoreiden palvonta. Ne ovat politiikan perustana, vaikka indikaattoreiden arvot, ihanteet ja oikeudenmukaisuuskäsitykset ovat kaukana ihmisten todellisista tarpeista.
Virhettä ei havaita, koska se on kopioitu rakenteisiin. Laustin mukaan epätasa-arvoiset yhteiskunnat painottavat oman edun tavoittelua ja hylkivät yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Yhtenä esimerkkinä on se, että lähes kaikki kaupunkien yhteen tulemisen tilat ovat kaupallisia – ostoskeskukset, elokuvateatterit, urheiluareenat. Helsingissä näin näyttää tapahtuvan myös musiikkitalolle, jolle etsitään paraikaa sponsoreita. Kuitenkin yhteenkuuluvuuden tunteen hylkiminen aiheuttaa stressiä ja lisää väkivaltaa.
Ratkaisuksi yhteiskunnan ongelmiin tarjotaan lisää kilpailua ja tehokkuutta. Yksityistämisen kulttuurissa sosiaalisetkin ongelmat yksityistetään: vaikeutesi ovat omaa syytäsi.
Samaan aikaan kuljemme kohti suurempia yksiköitä, joihin ihmiset eivät enää kykene liittymään kansalaisina, vaan ainoastaan kuluttajina ja asiakkaina. Kyse on yhtä lailla yliopistoista ja terveyspalveluista kuin seurakunnista ja äänestysalueista.
Ehkä palkkaorjuus on juuri sitä, että ihmiset joutuvat toimimaan vastoin todellisia tarpeitaan. Jatkuvan kilpailukyvyn ja tuottavuuden parantamisen sijaan he haluavat kenties tehdä vain kohtuullisen määrän työtä ja tyytyä aineellisesti suhteellisen vaatimattomaan elintasoon, jos elämä muuten tuottaa tyydytystä.
Suomessa tästä kertovat esimerkiksi ne taloudellisia uhrauksia vaativat valinnat, joita puolisot, lasten vanhemmat ja vanhempien lapset tekevät hoitaakseen itse läheisiään.
Artikkelin pitkä versio julkaistu Voiman verkkolehdessä fifi.voima.fi.
Tapani Lausti: Tienviittoja tulevaisuuteen. Like 2008. 159 s.
Laustin kirjan lähtökohtana on ollut William Morrisin kirja Huomispäivän uutisia (Savukeidas 2008), joka on arvioitu Voimassa 6/2008. Se löytyy Voiman juttuarkistosta www.voima.fi.
Heikki Hiilamo
