Optimistin oljenkorsi

Lukuaika: 4 minuuttia

Optimistin oljenkorsi

Öljynehtymiskonferenssissa Pisassa optimistisin asiantuntija uskoi, että vuotuinen 2,6 prosentin öljynkäytön vähentäminen saattaisi estää täydellisen taloudellisen romahduksen.

Heinäkuun lopulla noin 250 osanottajaa kokoontui helteisessä Italian Pisassa ASPO:n (Association for the Study of Peak Oil and Gas) konferenssiin. Esitelmät ja keskustelut käsittelivät öljyn tuotantohuippua, seuraavaa energiakriisiä ja maailmanlaajuisia ekologisia ja poliittisia ongelmia.

Asiantuntijoiden mukaan paljon puhuttua öljyntuotannon huippupistettä on mahdotonta ennustaa kovin tarkasti, koska eri lähteisiin perustuvat tiedot öljyvarannoista ja ennustetuista tuotantomääristä poikkeavat merkittävästi.

Yleisesti kuitenkin uskotaan, että kevyen ja rikittömän eli paraslaatuisen öljyn tuotanto on jo ohittanut huippunsa. Konferenssin esitelmöitsijät ainakin katsoivat, että kaiken öljyntuotannon huippukin saavutetaan muutaman vuoden sisällä.

Kansainvälisen öljyteollisuuden aikakauslehti Petroleum Review’n päätoimittaja Chris Skrebowski oli käynyt esitelmäänsä varten läpi kaikkien merkittävien öljykenttien tuotantolukemat ja ennustukset.

”Tuotanto voi vielä muutaman seuraavan vuoden aikana kasvaa 92–94 miljoonaan barreliin päivässä, mikäli kaikki menee hyvin, mutta sen jälkeen tuotanto alkaa vähentyä väistämättä ja yhä jyrkemmin,” Skrebowski on laskenut.

”Olemme rakentaneet koko yhteiskuntamme öljyn ympärille. Kaikki riippuu halvasta ja runsaasta öljystä. Meidän täytyy muuttaa kaikki toimintatapamme,” Skrebowski totesi seurauksista.

Maailmanpankin konsultti Mamdouh Salameh, joka tutkii öljymarkkinoita taloudellisesta perspektiivistä, kertoi ottaneensa omissa laskelmissaan huomioon OPEC-maiden liioiteltuna pidetyt öljyvarat. Salamehin mukaan maailmanlaajuinen öljyhuippu saavutettiin jo 2004, jonka jälkeen on ollut huomattavissa yleistä levottomuutta tuotantolukujen suhteen.

”Kiinan kasvanut kysyntä, jalostuskapasiteetin ajoittainen riittämättömyys, poliittinen epävakaus ja hurrikaanit eivät riitä selittämään nousevia hintoja. Niitä pitäisi tarkastella öljyhuipun näkökulmasta”, Salameh väitti.

Myös ASPO:n perustajat, öljygeologi Colin Campbell ja fysiikan professori Kjell Aleklett, olivat sitä mieltä, että öljyhuippu on hyvin lähellä ja että siihen varautuminen olisi tullut aloittaa jo kauan sitten.

Aleklett siteerasi entistä Saudi-Arabian kansallisen öljy-yhtiön varapääjohtajaa Saddad al-Husseinia, joka oli vuonna 2004 todennut, että ”mikäli nykyinen kasvu jatkuu, vuoteen 2030 mennessä tarvitsemme kymmenen uutta Saudi-Arabiaa!”

Pian öljyä ei ole enää saatavilla niin paljon, kuin olisimme halukkaita sitä kuluttamaan, ja minkä takia Aleklett lopetti esitelmänsä sanomalla, että ”rikkaissa maissa meidän tulisi elää yksinkertaisesti, jotta muut voisivat yksinkertaisesti elää.”

Kasvun rajat

Konferenssin esitelmöijät eivät olleet vain energia-alan asiantuntijoita. Yksi mielenkiintoisimmista puhujista oli Rooman klubin Kasvun rajat -raportin kirjoittaja, ekonomisti Dennis Meadows.

Meadows totesi, että hänen 35 vuotta aiemmin tekemänsä ennustukset ekologisesta katastrofista ovat selkeästi käymässä toteen. Ihmiskunta joutuu pian kohtaamaan öljyhuipun lisäksi useita muita fyysisiä rajoja. Näitä aiheuttavat viljelysmaan, pohjaveden ja metsien kasvavat ongelmat, lisääntyvä saastuminen, yhä yleisemmät ja tuhoisammat luonnonkatastrofit, poliittinen epävakaus, kasvavat velkataakat ja koveneva kilpailu energiavaroista.

Esitelmässään Meadows sanoi ylikansoittumisen ohittaneen planeetan kantokyvyn 1970-luvulla. Kun häneltä myöhemmin kysyttiin tarkennusta, hän totesi, että pitkän aikavälin kantokyky oli ohitettu jo paljon aikaisemmin, todennäköisesti jo 1800-luvulla. Ihmiset ovat jo nyt huolissaan ja tietoisia tilanteesta, mutta se ei riitä.

”Poliittiset järjestelmät ovat luonteeltaan kykenemättömiä käsittelemään öljyhuippua tai muita ikuiselle kasvulle rajoja asettavia ongelmia”, Meadows kiteyttää. Kukaan poliitikko ei halua olla vastuussa tilanteen huononemisesta. Siksi Meadows oli hyvin pessimistinen: ”Tämän takia tapahtuu romahdus. Emme ole millään lailla kykeneviä toimimaan niin kuin meidän pitäisi romahduksen välttämiseksi. Kestävä kehitys on mahdollista muttei todennäköistä, ja nyt on varmaankin jo liian myöhäistä.”

Romahduksella Meadows tarkoitti biologiasta tuttua tilannetta: kun jokin laji ylittää elinympäristönsä kantokyvyn, sen kanta romahtaa vääjäämättä murto-osaan aiemmasta.

Sota välttämättömistä luonnonvaroista

Saudi-Arabiassa ja Iranissa suuren osan elämästään asunut analyytikko Terence Ward käsitteli esitelmässään USA:n ja Iranin välejä. Ward uskoo, että maat ovat lähes vääjäämättä matkalla kohti vakavaa yhteenottoa.

mainos

Wardin mukaan konfliktissa on lopulta kyse Iranin valtavista energiavaroista, joista USA jää näillä näkymin osattomaksi. Iran on solminut kattavia sopimuksia Kiinan, Intian ja Venäjän kanssa, joten on erittäin epätodennäköistä, että mikään näistä maista hyväksyisi USA:n tai Israelin hyökkäyksen Iraniin.

Iran on myös poliittisella taholla lähestynyt Aasian maita. Shanghain yhteistyöjärjestö SCO (Shanghai Cooperation Organisation) saattaakin hyväksyä Iranin pian täysjäsenekseen. Tällöin Iran olisi entistä läheisempi liittolainen Kiinan ja Venäjän kanssa.

Hyökkäyksessä Iraniin tullaan todennäköisesti näkemään massiivisia pommituksia, jotta Iranin kykyä vastata voitaisiin heikentää. Iran puolestaan voi aiheuttaa laajaa kaaosta maailmanlaajuisesti katkaisemalla öljynvientinsä, tukkimalla Hormuzin salmen öljykuljetukset, ja kannustamalla shiialaisia uskonveljiään nousemaan kapinaan Irakissa, Saudi-Arabiassa ja Kuwaitissa.

Sitä mukaa kuin sota leviää yhä laajemmalle, iskut erilaisiin länsimaalaisiksi koettuihin kohteisiin lisääntyvät kaikkialla Lähi-idässä. Wardin mukaan nykyinen YK:iin perustuva maailmanjärjestys voisi hyvinkin olla yksi sodan uhreista: mikäli USA hyökkää vastoin kansainvälisen oikeuden periaatteita, sillä ei ole enää juurikaan uskottavuutta YK:n jäsenistön silmissä.

Sotatalous

Naton muuttuneesta globaalista roolista esitelmöi pankkiiri ja kansainvälisen rahoituksen professori Chris Sanders. Hänen mukaansa ”öljy- ja kaasuteollisuuden painopiste on siirtynyt angloamerikkalaiselta Länsi-Atlantilta kohti Venäjän dominoimaa Keski-Aasian sydäntä.”

Tällä on merkittäviä taloudellisia ja geopoliittisia seurauksia. Sandersin mukaan USA:n talous ei ole lainkaan ”vapaa markkinatalous” – hän kutsuu sitä pikemminkin ”sotataloudeksi”. Siinä sotilaallis-teollis-rahoituksellinen kompleksi ja hallitus toimivat saumattomasti yhteistyössä, ja käytännössä niiden toimintaa valvovat vain ne itse.

Maailman öljymarkkinoiden kontrolli on mahdollistanut sen, että dollari on ollut reservivaluutta, ja USA on voinut vain painaa lisää dollareita ja kasvattaa talouttaan ja velkaansa samalla, kun muut maat ovat antaneet jatkuvasti lisää lainaa. USA:n talouden jatkuva kasvu on perustunut siihen, että se saa koko ajan käyttöönsä halpaa öljyä. Nyt pääosa jäljellä olevista öljy- ja kaasuvaroista on USA:n selkeän kontrollin ulkopuolella.

”Lännen reaktio on ollut laajentaa nato:n mandaattia ja antaa sen toimia alueensa ulkopuolella; näin nato on muuttunut puolustusliitosta hyökkäysliitoksi, joka pyrkii ulottamaan määräävän vaikutusvaltansa Keski-Aasian, Venäjän ja Persianlahden varantoihin,” Sanders arvioi.

Lopuksi Sanders totesi, että ”Yhdysvaltojen poliittisen talouden pohjana oleva rahoitusmalli ei ole enää toimiva. Tämä uhkaa USA:n poliittisen luokan olemassaoloa.”

Ratkaisuehdotus

ASPO:n konferenssissa ei puhuttu pelkästään siitä, kuinka huonosti asiat ovat. Energia-alaan ja ekologiaan keskittynyt journalisti Richard Heinberg esitti maailmanlaajuista sopimusta (Oil depletion protocol), jolla varauduttaisiin öljyn ehtymiseen. Sopimuksen avulla voitaisiin välttää energian puutteesta seuraavat resurssisodat, terrorismi ja talousromahdus.

Heinbergin vaatimus on, että valtiot vähentäisivät öljynkulutustaan vähintään globaalin ehtymisluvun verran eli 2,6 prosenttia vuodessa. Pitkällä aikavälillä tämä olisi taloudellisestikin järkevää, sillä kaikki joutuvat ennemmin tai myöhemmin investoimaan uusiutuviin energianlähteisiin ja uudenlaiseen, vähemmän öljyä käyttävään infrastruktuuriin.

Ruotsi on jo asettanutkin tavoitteekseen vähentää öljyn käyttöä vuosittain enemmän kuin protokollan vaatimat 2,6 prosenttia.

Heinbergin mielestä olisi parasta, mikäli valtiot hyväksyisivät protokollan pikimmiten, mutta myöhäänkin on parempi kuin ei ollenkaan. Valtiot, jotka laahaavat muiden perässä, kärsivät lopulta eniten, sillä öljyn saatavuus heikkenee joka tapauksessa tulevaisuudessa. Yhteinen sopimus öljyn säännöstelemiseksi saattaisi myös ehkäistä markkinahintojen vakavia heilahduksia, jotka estävät uuteen todellisuuteen sopeutumista.

Mikäli valtiot eivät hyväksy jonkinlaista tapaa säännöstellä öljyä, ne tulevat lähes väistämättä taistelemaan siitä verisesti. Tietysti korkeat hinnatkin ovat eräänlaista säännöstelyä, mutta siihen ei kaikilla ole varaa. Köyhät öljyntuottajamaat eivät luovuta kaikkea öljyään edes markkinahintaan rikkaille maille, koska ne tarvitsevat sitä itsekin. Toisaalta rikkaat harvoin tinkivät omasta mukavuudestaan, joten sopimusneuvottelut tullevat olemaan vaikeat.

Kirjoittaja on energiakysymyksiin perehtynyt toimittaja, joka osallistui Aspon konferenssiin Pisassa 18.–19. heinäkuuta. www.peakoil.net

www.oildepletionprotocol.org

Jussi Sinnemaa

  • 9.9.2009