Oikeus odottaa yhä

Lukuaika: 2 minuuttia

Oikeus odottaa yhä

Sotarikollisia vaaditaan tuomiolle Itä-Timorissa.

VIVA MOVIMENTOnacionale Timor Leste! Itä-Timorin pääkaupungin Dilin kaduilla kaikuvat tutut iskulauseet. Kulkue, joka marssii kohti USA:n suurlähettilään asuntoa Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä 4. heinäkuuta, ylistää Itä-Timorin itsenäisyystaistelijoita ja opiskelijaliikettä.

Opiskelijoiden mielenosoitus vaatii vastuuseen henkilöitä, jotka ovat Indonesian 24 vuotta kestäneen miehityksen aikana syyllistyneet rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Toistaiseksi suurimmat tekijät ovat välttäneet oikeuden.

”Haluamme, että rikolliset tuodaan kansainvälisen oikeuden eteen. Osoitamme mielenosoituksen Yhdysvaltojen suurlähettiläälle, koska kaikki päätökset ovat YK:n käsissä ja USA:lla on voimaa vaikuttaa niihin”, kertoo politiikan opiskelija Sisto dos Santos, yksi mielenosoituksen järjestäjistä.

OPISKELIJAT EIVÄT OLE vaatimuksineen yksin. Useat itätimorilaiset, indonesialaiset ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt, mukaan lukien Human Rights Watch, vaativat kansainvälisen tuomioistuimen perustamista.

Samalla kannalla on myös YK:n asiantuntijakomissio, joka jätti raporttinsa pääsihteeri Kofi Annanille toukokuun lopussa.

Komission mukaan Indonesialle tulisi antaa kuusi kuukautta aikaa järjestää uskottava oikeudenkäynti sotarikoksista syytetyille kansalaisilleen. Mikäli tämä ei onnistu, tulisi YK:n harkita muita vaihtoehtoja, kuten kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perustamista.

ITSE ASIASSA Indonesia on jo kertaalleen jakanut oikeutta Itä-Timorin sotarikollisille. Niin sanottu ad hoc -tuomioistuin Jakartassa kuuli 18 tapausta, joista vain kahdessa langetettiin tuomio. Näistäkin toinen kumottiin myöhemmin. Syytetyistä 80 prosenttia ei edes saapunut oikeuden eteen.

YK:n asiantuntijakomissio kutsui raportissaan oikeudenkäyntejä riittämättömiksi ja kansainvälisiä normeja halveksiviksi.

Ainoa toistaiseksi voimassa oleva tuomio annettiin Itä-Timorin itsenäisyyttä vastustaneita puolisotilaallisia joukkoja johtaneelle Eurico Guterresille. Hän sai kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen rikoksista ihmisyyttä vastaan. Tuomio lievennettiin myöhemmin viiteen vuoteen.

Valitusprosessi on yhä kesken, ja Guterres odottaa sen valmistumista vapaalla jalalla. Hänen on kerrottu perustaneen uuden puolisotilaallisen ryhmittymän Länsi-Papualle, jossa toimii myös aktiivinen itsenäisyysliike.

DILISSÄ YK:N TUELLA toiminut Serious Crimes Unit (SCU) päätti työnsä toukokuussa tuomittuaan 74 ihmistä, jotka olivat syyllistyneet vuoden 1999 kansanäänestyksen yhteydessä tehtyihin vakaviin rikoksiin. Syytettyjä oli lähes 400, mutta heistä suurin osa on nyt vapaalla jalalla Indonesiassa.

”Jotkut tuomituista sanoivat, että heitä painostettiin rikoksiin. Näyttää siltä, että päävastuulliset on vapautettu ja pikkutekijät laitettu vankilaan”, arvelee itätimorilaisen Yayasan hak -kansalaisjärjestön asiantuntija Amado Hei.

INDONESIAN ARMEIJAN oli määrä taata turvallisuus kansanäänestyksen aikana, mutta se osoittautui tehtävään joko haluttomaksi tai kyvyttömäksi. Kansanäänestystä edeltäneissä ja sitä seuranneissa väkivaltaisuuksissa kuoli 1 400 ihmistä. Noin neljännesmiljoona itätimorilaista pakkosiirrettiin Indonesian puolelle läntiseen Timoriin. Osa heistä ei ole vieläkään palannut koteihinsa.

SCU asetti syytteeseen myös eläkkeellä olevan kenraali Wiranton, joka oli Itä-Timorin kansanäänestyksen aikana Indonesian armeijan komentaja ja maan puolustusministeri. Syytteet eivät estäneet Wirantoa asettumasta ehdolle viime vuoden presidentinvaaleissa.

INDONESIAN HALLITUKSEN lisäksi myös Itä-Timorin omat päättäjät ovat esteenä oikeuden toteutumiselle. Indonesia ja Itä-Timor ovat perustaneet yhteisen Truth and Friendship -komission (TFC), jonka on määrä tutkia kansanäänestyksen aikaiset tapahtumat.

Ihmisoikeusjärjestöt pelkäävät, että komission tavoitteena on lakaista syytteet maton alle. TFC:n prosessi ei johda rikosoikeudellisiin syytteisiin ja se voi suosittaa armahdusta ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneille.

Amando Hei tuomitsee TFC:n, mutta ymmärtää samalla Itä-Timorin hallituksen vaikean aseman suuren naapurin vieressä.

”Itä-Timor on kuin vauva aikuisen naapurina. Hallituksemme täytyy pitää yllä hyviä suhteita Indonesiaan, mutta samalla se uhraa oikeuden. Se on politiikkaa, mutta kansalaisyhteiskunnan täytyy puolustaa oikeuden toteutumista.”

www.jsmp.minihub.org

mainos

www.etan.org

www.trial-ch.org/en/justice_timor.html

Mikko Marttinen

  • 9.9.2009