OIKAISU

Lukuaika: < 1 minuutti

OIKAISU

Voimassa kerrottiin vuosi sitten (1/2008) virheellisesti, että Suomi pyrkii valtiontalouden ylijäämän EU:n ennätykseen.

Voimassa kerrottiin vuosi sitten (1/2008) virheellisesti, että Suomi pyrkii valtiontalouden ylijäämän EU:n ennätykseen. Otto Bruunin kirjoittamassa jutussa todettiin valtiovarainministeri Kataisen aikovan kasvattaa ylijäämää neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Jutussa todettiin ministeri Kataisen näkevän ”vaaroja siitä, ettei julkinen taloutemme ole kestävällä pohjalla”.

Nyt näyttää siltä, että todellisuudessa ministeri Kataisen mukaan Suomen on kuitenkin syytä varautua rahoittamaan pankkeja jopa 50 miljardilla eurolla, ja lisäksi käyttää satoja miljoonia euroja elvytykseen. Suomen hallituksella on toisin sanoen halutessaan mahdollisuus käyttää runsaasti julkista rahaa, kunhan rahankäyttö suuntautuu yksityiselle sektorille.

Taloustoimitus ja toimittaja Otto Bruun pahoittelevat virhettä. ”Meidän olisi pitänyt ymmärtää, että liiketoiminnan edunsaajien tarpeet muuttuvat nopeasti, ja täten myös kokoomuksen käsitys kannustavuudesta ja välittämisestä”, Bruun toteaa.

Taloustoimitus

  • 9.9.2009