Nuoruuden voimaa

Lukuaika: < 1 minuutti

Nuoruuden voimaa

Arvostelussa Maija Moision samanniminen levy.

21-vuotiaan tamperelaisen Maija Moision virkistävällä syyslevyllä kepeä nuoruus kohtaa kypsän turhautuneisuuden.

Laulajan nimeä kantava bändi on ottanut ensiaskeleensa vuonna 2007 Kauko Röyhkän pitämällä laululyriikka-kurssilla. Röyhkä myös tuotti Moision debyytin ensimmäisen version, josta suurin osa päätyi myös tälle, syyskuun puolivälissä julkaistavalle levylle.

Nuoren laulajan laulumaneeri on aluksi häiritsevä, mutta lopulta se viettelee kuulijan omaperäisellä syvyydellään. Moisio erottuukin edukseen muista suomalaisista melankolisista ja helposti lähestyttävistä naislaulajista jykevämmän otteensa takia.

Moision säveltämät ja sanoittamat biisit vaihtelevat lyyrisistä synkistelyistä kurittomiin punk-ralleihin. Moisio riisuu grungepaidan, juoksee konnareita pakoon ja fiilistelee kuolemaa. Kokonaisuus tuntuu ristiriitaiselta ja ehkä juuri sen takia kiinnostavalta ja joka kuuntelukerralla uudelta.

Maija Moisio: Maija Moisio. Exogenic Music Group 2011. Neljä tähteä.

Maria Kozulya

  • 5.9.2011