Kirjoittanut teemu muhonen

Naps naps,

Lukuaika: 2 minuuttia

Naps naps,

…tehdään Suomi paremmaks.

Suomalaisilla on nyt mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon tekemällä sitä, mitä me parhaiten osaamme – klikkailemalla hiirtä.

Kansalaisaloitelaki astui voimaan maaliskuussa. Lain mukaan 50 000 suomalaisen allekirjoittama lakialoite menee eduskunnan käsiteltäväksi. Eikä siinä vielä kaikki. Allekirjoituksen voi tehdä sähköisesti.

Jo aiemmat suomalaisten saavutukset klikkausaktivismin saralla ovat kiistämättömät. Paras esimerkki on vuoden 2010 Facebook-yleislakko, joka laittoi maamme päättäjät polvilleen. Niin, ja kerran saatiin se yksi tyyppi ajamaan traktorilla johonkin!

Ei paha.

Voima selvitti, millaisia aloitteita uusi laki tulevaisuudessa tuottaa. Paras tapa tähän on tietenkin klikata auki adressit.com-sivusto. Yli 50 000 allekirjoitusta on viimeisten kuuden vuoden aikana kerännyt yhdeksän adressia. Tässä valittuja paloja:

1. 7 Päivää -lehti boikottiin, 223 968 allekirjoitusta

Ylivoimaisesti sivuston historian suosituin adressi. Seiskan kieltäminen lailla voisi hyvinkin saada kannatusta eduskunnassa. Ainakin Kimmo Sasilta. Jos lailla kiellettäisiin ainoastaan Seiska, ei tarvitsisi vetää mukana Sasin suuresti halveksumia maakuntalehtiä. Vai olivatkos ne sittenkin paikallislehtiä…

3. Hallituksen on muutettava päätös eläkeiän nostamisesta, 174 482 allekirjoitusta
”Kiitos kaikille tämän adressin allekirjoittajille! Saavutimme tavoitteemme eläkepäätöksen muuttamisesta. Adressi osoitti, että kansalaismielipiteellä on merkittävä vaikutus poliittiseen päätöksentekoon”, kiittelivät SAK:n, Akavan ja STTK:n johtajat vuonna 2009.

Klikkausaktivismi siis sulatti Rukan hanget, mutta valitettavasti talvi tulee aina uudestaan. SAK:n Lauri Lyly ilmoitti aiemmin tässä kuussa, ettei SAK enää tyrmää eläkeiän nostoa. Klikkaaja ei voi levätä koskaan.

5. Susan Kuronen – lopeta se avautuminen, 66 046 allekirjoitusta.

Vuonna 2006 luotu adressi puri kuin vihainen bulldoggi. Neiti vaihtoi nimensä ja katosi maan alle. Vuonna 2008 hän yritti vielä epätoivoisesti taistella internetradikaaleja vastaan haastamalla seitsemän Suomi24-palstalle kirjoittanutta oikeuteen kunnianloukkauksesta. Oikeus hylkäsi kaikki syytteet.

Koska niin monien suomalaisten into päätöksentekoon rajoittuu tietokonepöydän ääreen, jospa edes koetettaisiin klikkailla jotenkin järkevästi.

Ensimmäinen uutta lakia hyödyntävä lakialoite on Kennelliiton aloite, joka tähtää koiraveron poistamiseen. Veroa maksaa Suomessa yhteensä noin 15 000 koiranomistajaa. Vaikka kaikki heistä allekirjoittaisivat, matkaa 50 000:een olisi vielä paljon. Voisinpa siis kantaa oman korteni kekoon.

Ai, enpä voikaan. Oikeusministeriöllä ei ole sivua, jossa aloitteita voisi allekirjoittaa. Helsingin Sanomien mukaan ministeriö ei ole käytännössä edes aloittanut järjestelmän rakentamista. Höh.

Onneksi on adressit.com. Klikkaussormea nimittäin kolottaa.

Maaliskuussa on käynnistetty kaksi kansalaisaloitekampanjaa perustulon puolesta. Aloitteen tekijät ovat sitoutumaton BIEN Finland -verkosto & vasemmistonuoret.

Teemu Muhonen