Muut lehdet

Lukuaika: < 1 minuutti

Muut lehdet

Muiden lehtien parhaat palat.

Toisin kuin luullaan, joulunodotus ei ala adventtikynttilän sytyttämisestä tai lokakuun alussa postiluukusta kolahtavasta lasten lahjakatalogista. Sen sijaan perinteinen humalainen pikkujoulupaneskelu työkaverin kanssa virittää mukavan nöyrään joulunalustunnelmaan kotona. Ja töissä.

Tulvan työryhmä, Tulva 4/2010

–––––––––––––––

Mielenkiintoinen hahmo on Gorgias, jota Sarsila sanoo Kreikan Sarasvuoksi. Hän oli Kreikan rikkain mies, josta tehtiin kultainen patsas Delfoihin. Hän villitsi kansaa ja opetti oppilailleen sellaisia puhetaidollisia keinoja, joilla kehnompi mielipide saatiin voittamaan.

Heikki Laurinolli dosentti Juhani Sarsilasta, Aikalainen 18/2010

–––––––––––––––

On virhe ottaa yliopistojen hallituksiin ulkopuolisia jäseniä. Kannatan edelleen kolmikantaa, jossa hallitus muodostetaan professoreista, opiskelijoista ja henkilökunnasta. – – Esimerkiksi Oulun yliopistolla ajauduttiin heti yt-neuvotteluihin, kun hallitukseen valittiin ulkopuolisia jäseniä.

Paavo Arhinmäki, Uljas 8/2010

–––––––––––––––

Toisaalta on hieman hämmentävää miten ilta illan jälkeen parhaaseen katseluaikaan pääuutisten jälkeen YLE:n urheiluruudussa uutisoidaan milteipä innosta hehkuen, kun suomalainen jääkiekkoilija on saanut syöttöpisteen NHL:ssä. Tämä on tietysti erinomaista fanipalvelua, mutta kertooko se kuitenkin enemmän kansallisesta heikosta itsetunnosta, jolle on haettava tukea melko pienin suorituksin.

Nimimerkki Punaposki, Tiedonantaja 43/2010

–––––––––––––––

Tehkää itsellenne palvelus tänä vuonna, osallistukaa aidosti ilahduttaviin joulun odotusta nostattaviin tilaisuuksiin ja jättäkää pakolliset pikkujoulut väliin. Pikkujouluperinne ei kuitenkaan katoa kokonaan, sillä sitä ylläpitävät elämäänsä kyllästyneet keski-ikäiset, jotka ovat etsimässä nuorta lihaa.

Nimimerkki Kulutta-Malla, Vaasan ylioppilaslehti 7/2010

–––––––––––––––

(FETUS) Niin että vittu saatana on se kun ei ihmiselle että sitä ei anneta kun tarvitsee ja ohessa paperi dogumentti alle kirjoitus lääkäriltä. Missä ovat?” Melkoista kapulakieltä ja epäselvää jargonia. Juuri tällaisten kansalaisten tuottamien virallisten asiakirjojen kanssa viranomaiset joutuvat tekemisiin päivittäin – siitä huolimatta, että hallintolaki edellyttää kansalaisia käyttämään asiallista, selkeää ja ymmärrettävää suomea.

Lehti – totuus seuraa perässä 28.11.2010

–––––––––––––––

Brändätessä kaivetaan esille positiivisia puolia: suomalaiset ovat tekniikka- ja keksintömyönteistä väkeä! Ollaan, ollaan! Tämä on innovaatioiden luvattu maa!”

mainos

Verna Leinonen, Aviisi 15/2010

–––––––––––––––

Koonnut: Pertti Laesmaa

  • 13.12.2010