Kirjoittanut pertti laesmaa

Muut lehdet

Lukuaika: < 1 minuutti

Muut lehdet

Muuallakin osataan.

”Jopa Yhdysvalloissa, missä rahoittajan on saatava vastiketta rahalle, jolla hän on orkesteria tukenut, konserttitilanne on täysin vapaa. Rahoittajan nimi saattaa lukea käsiohjelmassa tai se mainitaan jonkinlaisen kuulutuksen muodossa. Sen jälkeen siirrytään tilaan, jossa vain taide on mahdollista. Meillä ei ole tarjota tukijoille sitä, mitä urheilulla on, että suorittaisimme taidetta logot otsassa. Taide on aika synestesinen kokemuksena, eli jos yleisö näkee liikaa, se ei enää kuuntele.”

Hannu Lintu, Markkinointi&Mainonta 13/2013

_______________

”Matkailuelinkeinon hieno piirre on, että se tarvitsee paljon työvoimaa eikä sen tuotantoa voi siirtää halvan työvoiman maihin.”

Auli Kivenmaa, Pam 12/2013

_______________

”Pitää tehdä järjestelyt, joilla turvataan se, että ruotsinkieliset saavat palvelut äidinkielellään. Ratkaisu voi olla joku muukin kuin nykymalli, missä kaikki yrittävät opiskella ruotsia.

Olen huolissani, jos kaikki vanhemmat laittavat esimerkiksi Lappeenrannassa lapsensa lukemaan venäjää. Kuka sanoo, että kaikki lappeenrantalaiset nuoret haluavat matkailualalle? Joku voi haluta virkamieheksikin.”

Tom Packalén, Suomen Kuvalehti 34/2013

______________

”Ravinnon ja vaatteiden tekeminen itse merkitsee vapautumista sekä täysipäiväisestä palkkatyöstä että työttömyydestä seurannaisineen: epäsymmetrisistä neuvotteluista työnantajan tai Kelan virkailijoiden kanssa; työhaastattelujen ja yt-neuvotteluiden helvetistä; kehityskeskusteluista; työttömyyden epätoivosta.”

Jussi Sivenius, Elonkehä 2/2013

_______________

”Mitäs tällä nyt sitten on tekemistä diakoniatyöntekijöiden alkoholinkäytön tai seksuaalielämän kanssa? Eipä juuri mitään. Pahoittelen, ettei otsikko saa katetta itse tekstissä. Kirkollisia uutisia tekevät kuitenkin tietävät, että jos puhutaan seksistä ja viinasta, saadaan moninkertaisesti lukijoita verrattuna siihen, että puhutaan oikeasti tärkeistä asioista kuten diakoniatyöstä. Tämä oli nyt kiero yritys saada läpi edes jokin ajatus myös siitä.”

Seppo Simola, Kirkko & kaupunki 31/2013

_______________

”Arhinmäen tempaus ei tuonut MiG-hävittäjiä Helsingin taivaalle. Venäjällä huomio jäi lähinnä some-suhinaksi. Syitä voi olla ainakin kaksi.

Venäjän lähetystö on ehkä informoinut Moskovaa, että ’tämä on se kaveri, joka riehui aiemmin Smash Asemissa ja pantiin putkaan, älkää nyt siitä pillastuko, kakkosdivarin miehiä.'”

Pekka Mykkänen, Helsingin Sanomat 230/2013

mainos

Pertti Laesmaa