Pääkirjoitukset & EU-tiedotus loihtivat taas näkyviin kansan vallan. 


EU-vaalit ovat synnyttäneet valtavan innon levittää tietoa EU-asioista ja europarlamentista. Vain vastuuttomat eivät ymmärrä EU:n merkitystä ja tärkeyttä. Nyt pitää näyttää, että EU-parlamentti ei ole turhan panttina.

Komissaari Olli Rehnin mukaan parlamentti on ollut ”edelläkävijänä poliittisen yhteistyön tiivistämisessä”. Europarlamentilla ”on jo nyt paljon valtaa”, ja se on taannut eurooppalaisille ”halvempia puheluja ja tekstiviestejä”.

Lisäksi Rehn suitsuttaa Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla ilmasto- ja energiapakettia, joka asettaa ”kunnianhimoiset tavoitteet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi”. Tosin parlamentin käsittelyn jälkeen ilmastopaketti alkoi vesittyä ministerineuvostossa.

Rehn ymmärtää EU:n ongelmia, sillä hän ilmoittautuu myös itse EU-kriitikoiden joukkoon. Kritiikillä on tosin rajansa. Rehnin mukaan ”kriittisyys ei tarkoita välinpitämättömyyttä tai äänestämättä jättämistä”.

Poliittinen eliitti, EU:n tiedotusosasto ja suomalainen media uskovat vahvasti, että ihmiset saadaan innostettua vaaleihin voimakkaalla tiedottamisella.

Unelma aktiivisesta kansalaisesta, joka äänestää, koska haluaa, on katoamassa. Nyt apuun etsitään koneistoa, ellei jopa konetta. EU:n ongelmien korjaamisen sijaan ratkaisuja etsitään tiedotusmasiinasta, puoluekoneiston ohjaamien listavaalien mahdollisuudesta, valistuneista asiantuntijoista tai jopa valmiiksi ohjelmoiduista koneista.

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen vaatii kolumnikirjoituksessaan, että ”äänestäjät pitäisi vain saada äänestämään oikeita henkilöitä, niitä, joiden puolueet toivovat pääsevän europarlamenttiin”.

Suomen Kuvalehden pääkirjoitus menee askeleen pidemmälle sanoessaan, että ”äänestäminen ei siis edellytä EU:n tuntemusta tai ylipäätään hankalan tiedon hallitsemista. Juuri siksi äänestämme, jotta valituksi tulee luotettava henkilö, joka perehtyy puolestamme asioihin”.

Teknokraattinen ajattelu saavutti huippunsa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa. Sen mielestä edes luottamusta ehdokkaaseen ei tarvita: ”vaalikoneen antama ehdokas on parempi kuin ei ehdokasta”.

”Äänestäjät alkavat yhtäkkiä äänestää tyhjää. He eivät anna protestiääniä, vaan nimenomaan tyhjiä ääniä, lippuja ilman merkintää, ilman provokaatioita”, kertoi Voiman 7/2007 sivuilla portugalilainen kirjailija José Saramago kirjastaan, jossa kansalaiset protestoivat äänestämällä tyhjää.

Saramagon kirjassa äänestysprosentti lähenee sataa, mutta äänestyslaput jäävät tyhjiksi. Saramagon metafora paljastaa demokratian alkuvoiman: kansan mahdollisuuden tehdä itsensä kuuluvaksi ja näkyväksi.

Koneisto ei kuitenkaan tätä kestä. Sitä ei ole ohjelmoitu ymmärtämään kansan ääntä: Saramagon romaanissa tyhjät äänestysliput johtavat poikkeustilaan ja armeija marssitetaan kaduille.

Suomessa Saramagon kuvaama vaaliprotesti tuskin toteutuu. Mutta mitä tapahtuu, jos EU-vaalien äänestysprosentti onkin alle 30 tai 20? Olisiko se ainoa kritiikin muoto, jonka vallanpitäjät ymmärtävät? Juuri tästäkö tiedotusvimmassa on kyse: pelosta, että kansa astuisikin eurooppalaisessa politiikassa esiin protestin muodossa? Tähän asti ongelmallisen tuloksen tuottaneet kansanäänestykset on siivottu maton alle.

Kokoomuksen äänenkannattaja Nykypäivä pohtii demokratiakriisiä ulkoministeri Alexander Stubbin kanssa. ”Kriitikoiden mielestä ongelmana onkin juuri se, että herrat vievät Eurooppa-projektia eteenpäin ja unohtavat kansan mielipiteen. Näinhän on käynyt niin Ranskan kuin Hollannin kansanäänestyksille ja nyt on käymässä myös Irlannissa. Stubb ei kuitenkaan hyväksy analyysiä kansan tahdon ohittavasta unionista”, Nykypäivä kirjoittaa.

Miten Stubb sitten perustelee näiden yhteensä 80 miljoonan asukkaan valtioiden kansanäänestysten ohittamisen? Hän sanoo Nykypäivässä, että ”ei 300 000 maltalaisella ole oikeutta päättää satojen miljoonien eurooppalaisten kohtalosta”.

Ei ole irlantilaisilla, hollantilaisilla tai ranskalaisillakaan. Ei ole ylipäätään kansalla, koska EU-asioita ei päästetä kansan päätettäväksi kuin EU-parlamentin vaaleissa.

Suomen Kuvalehti yrittää antaa EU-parlamenttivaaleille arvoa, mutta lipsauttaa samalla totuuden: ”valta on vain hetken kansalla.”

Nykypäivässä taas ulkoministeri Stubb kertoo tavasta, jolla EU:n valta tosiasiassa etenee: ”integraatiossa on menty pidemmälle kuin uskalletaan ääneen sanoa.”

Samalla Stubb toteaa, että ”jos EU:sta halutaan entistä demokraattisempi, se tarkoittaa kulkemista liittovaltion suuntaan”.

Kansan tahtoa vastaankin puhuessaan Stubb ja kokoomus ovat kuitenkin rehellisempiä kuin monet muut puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta: liittovaltiosta ei paljon ääneen puhuta.

Lopulta olennaista ei niinkään ole se, äänestätkö vai et. Molemmat voivat olla poliittisen toiminnan muotoja, joista ei tarvitse potea syyllisyyttä. Toki hyvät mepit ovat toivottavampia kuin huonot, vaikka parlamentin valta onkin tällä hetkellä epäselvä ja demokratian kannalta lähinnä symbolinen.

Toisaalta alhainen äänestysprosentti saattaa olla ainoa tapa kiristää valtaa kansalle. Silloin EU:n eliitti saattaisi ymmärtää, että kansalaiset eivät usko ja luota EU:n demokratian tilaan edes vaaleissa.

Joka tapauksessa eurooppalainen demokratia on pakko luoda jossakin muualla kuin näissä vaaleissa.

Tyhjistä äänilipuista kirjoittaneen Saramagon käsitys demokratian tilasta ei ole toiveikas. Valta on toisaalla: “Demokratia on amputoitu, kaapattu. Vaikka aikakaudellamme voi puhua kaikesta, emme silti ole päättämässä juuri mistään. Teeskentelemme, että demokratiassamme olisi muutakin sisältöä kuin parin vuoden välein rituaalinen äänestäminen, jolla ei ole kuitenkaan mitään vaikutusta. Valta on jossain aivan muualla. Rikkaat käskevät – suuryhtiöt, kansainväliset rahoituslaitokset ja rahamarkkinat päättävät – ja kaikki puolueet tottelevat.”

Onko näin EU-koneessakin?

_______________

Näillä EU pyörii

Kaappifederalistit

Eurooppa vilisee EU:n perustajaisä Jean Monnet’n opetuslapsia. Monnet kannatti sitä, että Euroopan valtiot yhdistyvät hiljalleen liittovaltioksi ilman, että kansalaiset huomaavat. Näin ajattelee moni vielä nykyäänkin. Nämä kaappifederalistit vievät meitä pienten askelten politiikalla kohti liittovaltiota puhumatta suunnitelmistaan. Kaapissa luuraavat muun muassa Olli Rehn ja Matti Vanhanen.

Edunvalvojat

Brysselin kalleimmat liikekorttelit sijaitsevat parlamentin, komission ja neuvoston nurkan takana. Siellä yli 15 000 lobbaria käyttää vuodessa vähintään miljardi euroa komission ja europarlamentin lobbaamiseen. Lobbauksen ystävät kertovat, että joukossa on paljon kansalaisjärjestöjäkin. Himotuimpaan lobbauskortteliin, osoitteeseen Rondpoint Schuman 11–14, muuttivat hiljattain British Petroleum ja Philip Morris. 300 euron neliövuokralla näiden lobbauskonttoreiden kuukausivuokrat ylittävät useimpien kansalaisjärjestöjen vuosibudjetit.

Lehmiä köyhemmät

Jokainen EU:n alueella asuva lehmä saa keskimäärin kaksi euroa maataloustukea päivässä. Yli kaksi miljardia ihmistä EU:n rajojen ulkopuolella elää päivänsä alle kahdella eurolla. Näin syntyy siirtolaisuus. Komissionkin arvioiden mukaan Eurooppaan tarvitaan vuoteen 2030 mennessä 20 miljoonaa siirtolaista taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Silti heidän torjumiseensa ja valvomiseensa käytetään nyt piikkilankoja, leirejä, luoteja ja tietojärjestelmiä.

Eurooppalaiset opiskelijat

Jos haluat unioniin töihin, muuta Bruggeen. Siellä sijaitsevan College of Europen opiskelijoista 26 prosenttia siirtyy valmistuttuaan suoraan unionille töihin. Yliopisto kehuu saavansa viikossa viisi rekrytointitarjousta yksityiseltä sektorilta. Yliopiston työkieliä ovat englanti ja ranska – niin kuin EU:ssakin.

Me hyvät eurooppalaiset

EU-kansalaisista yhdeksän miljoonaa on lukutaidottomia, lähes puolet ei puhu muuta kuin omaa äidinkieltään (44 %), joka viides oppilas keskeyttää koulunkäyntinsä ja neljännes nuorista ei koskaan päätä keskiasteen koulutustaan. Hyvä eurooppalainen sen sijaan on tohtori ja opiskellut ainakin Helsingissä, Floridassa, Pariisissa, Bruggessa ja Lontoossa – kuten liittovaltiota kannattava ulkoministerimme Alexander Stubb.

Brysseliläiset

Suurimmat autonvalmistajat tarjoavat EU-virkamiehille ja mepeille diplomaattimyyntejä: he saavat autonsa 20–25 prosenttia halvemmalla. EU:lle työskentelevät virkamiehet maksavat veronsa EU:lle. Nämä verot ovat huomattavasti alhaisemmat kuin jäsenvaltioissa. Veron ja pakollisten maksujen jälkeen komission jäsenet saavat puhtaana käteen noin 2/3 palkastaan. Ulkomailla asumisen ja kalliin paikan lisät nostavat palkkaa ja ovat verottomia. Brysselistä kotiin palaavat saavat siirtymäkauden palkkaa ja muuttorahaa. Komissiosta kotiin kesken kauden palannut brittikomissaari Peter Mandelson sai matkakuluihinsa 15 000 puntaa.

Euroopan kansalaiset

”Emme saa antaa periksi kiristykselle”, totesi saksalaiskomissaari Günter Verhaugen Ranskan ja Hollannin kansalaisten kaadettua vuonna 2005 kansanäänestyksessä EU:n perustuslain. Irlannin äänestettyä vuonna 2008 perustuslain ottopoikaa Lissabonin sopimusta vastaan Ranskan presidentti Sarkozy julisti, että Irlannin on äänestettävä uudestaan. Sopimus on jäissä, mutta se ei estä suomalaispoliitikkoja ja -medioitakin aloittamasta kirjoituksiaan yhä useammin sanoilla: ”Kun Lissabonin sopimus astuu voimaan…”

Kirjeenvaihtajat

Europarlamentaarikkoja valitaan näissäkin vaaleissa 785 – EU-kirjeenvaihtajia on sen sijaan 800. Lisää kirjeenvaihtajista löytyy tämän lehden sivulta 43.

Kääntäjien armeija

Euroopan parlamentin kerrotaan työskentelevän 23 kielellä. Kieliä on näin monta siinä vaiheessa, kun päätökset on tehty. Valmistelukielinä käytetään yleensä englantia ja ranskaa. Näin valta toimi keskiajallakin: päätökset valmistellaan ja tehdään munkkilatinalla, mutta niistä tiedotetaan niin, että kansakin ymmärtää.

Paperittomat eurooppalaiset

Euroopassa asuu miljoonia ihmisiä vailla kansalaisoikeuksia. He eivät saa äänestää, he eivät voi liikkua EU:n rajojen ulkopuolelle, he eivät nauti sosiaaliturvasta, mutta he kasvattavat talouttamme. Nämä paperittomat siirtolaiset poimivat tomaattimme ja siivoavat roskamme, mutta virallisesti heitä ei ole olemassa.

Mepit pyöröovissa

Euroopassa on paljon pyöröovia, joiden läpi entiset europarlamentaarikot juoksevat suuryritysten tai lobbausfirmojen palkkalistoille. Viime eurovaalien jälkeen parlamentin entinen varapuheenjohtaja Elly Plooij van Gorsel siirtyi lobbausfirma Blueprint Partnersiin. Entinen puheenjohtaja Pat Cox taas antaa nykyään neuvoja lääke-, ydinvoima- ja autoteollisuudelle. Opittuaan parlamentin ja komission metkut parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnassa ja vesitettyään EU:n rahanpesulakia Piia-Noora Kauppi siirtyi Finanssialan keskusliiton toimitusjohtajaksi kesken kauden. Kansalaisjärjestö Corporate Europe Observatory palkitsikin Kaupin vuonna 2008 Vuoden pahin eturistiriita -palkinnolla.

Mielenosoittajat

Kun Euroopan kansalaiset kokoontuvat, paikalla on poliitikkojen sijaan poliiseja. Vuonna 2001 Göteborgin EU:n huippukokouksen aikana 143 ihmistä loukkaantui, yhtä ammuttiin, ja vankilatuomioita annettiin yhteensä 50 vuoden edestä. Suomessa EU-puheenjohtajuuskauden aikana järjestetyn Smash Asem -mielenosoituksen jälkeen syytteitä nostettiin 86 kansalaista vastaan. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan poliisi toimi osin lainvastaisesti Smash Asemin yhteydessä.

Nuijankoputtajat

Vuonna 1979 riideltiin mustaherukkalikööristä. Ranskalaiset halusivat juottaa liköörinsä saksalaisille. Riidan lopetti EY-tuomioistuimen päätös: ranskalaista likööriä pitää saada myydä Saksassa. Tämä ennakkopäätös synnytti eurooppalaiset sisämarkkinat. EY-tuomioistuin on monessa asiassa kehittynyt käytännössä lainsäädäntöelimeksi, kun monimutkaisesta lainsäädännöstä yritetään tehdä selkoa. Sen päätöksistä ei voi valittaa, ja kansalaiset eivät voi vaikuttaa tuomareiden valintaan.

Eurobarometrit

Joissakin yhteiskunnissa kyyläämisen hoitavat naapurit. EU:ssa asiasta pitää huolta Yleisen mielipiteen seurantayksikkö. Se tuottaa komission rahoittamia kyselytutkimuksia, eurobarometrejä, joissa EU kyselee itseltään muutaman kerran vuodessa, mitä muut siitä ajattelevat.

Kimmo Jylhämö & Hanna Kuusela