Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Millennium vaisuilee

Lukuaika: < 1 minuutti

Millennium vaisuilee

Stieg Larssonin kirjoja luettiin Voiman toimituksessa suuren innostuksen vallassa, ei vähiten siksi, että siinä kuvattu Millennium-lehti tuntui jotenkin jännittävän tutulta.

Stieg Larssonin kymmenosaiseksi suunnittelema Millennium-dekkareiden sarja typistyi trilogiaksi tekijän kuoltua työnsä ääreen. Larssonin kirjoja luettiin Voiman toimituksessa suuren innostuksen vallassa, ei vähiten siksi, että siinä kuvattu Millennium-lehti tuntui jotenkin jännittävän tutulta.

Iloa tuotti sekin kun kirjassa kuvatun pienen toimituksen jäsenillä tuntuu riittävän journalistisesti kunnianhimoisen lehdenteon ohessa hämmentävän paljon aikaa yhteiskunnallisesti kiinnostavien salapoliisitehtävien ratkomiseen ja monimutkaisten ihmissuhdekuvioiden pyöritykseen.

Larssonin kirjojen taika lienee siinä, että sen hurjat hahmot ja tarinankäänteet ovat kirjan kansien ulkopuolella tavattoman epäuskottavia mutta teosten keskellä koettuna vaivattoman mukaansatempaavia.

Erityisesti tämä koskee sarjan todelliseksi päähenkilöksi nousevaa Lisbeth Salanderia, joka on samaan aikaan yliluonnollisen kyvykäs nettihakkeri ja fyysinen selviytyjä. Aggressiivisen emansipatorisesta taistelija-asenteestaan huolimatta hän on myös lapsesta asti kiusattu nuori nainen.

Omasta sukupuolesta riippumatta luultavasti kaikki lukijat voivat tuntea häntä kohtaan aitoa suojelemisen halua ja avointa vihaa hänen uhkaajiaan kohtaan.

Ruotsalais-tanskalais-saksalaisena yhteistyönä tehty elokuva- ja tv-elokuva-sarja (2009) kuvaa uskollisesti kirjatrilogian tapahtumat ja henkilöt.

Kolmen tapahtumarikkaan ja kerronnaltaan melko mielikuvituksellisen tiiliskiven muokkaaminen perinteiseksi tapahtumadraamaksi osoittautuu kuitenkin vaikeaksi.

Vaikka Lisbethiä esittävä Noomi Rapace suoriutuu vaikeasta tehtävästä kunnialla, kokonaisuus jää kirjoihin nähden draamallisesti valjuksi.

Stieg Larssonin Millennium-minisarja sunnuntaisin 9.1. asti MTV3:lla.

Tuomas Rantanen