Mennään bussilla

Lukuaika: < 1 minuutti

Mennään bussilla

Aleöljyä Venezuelasta.

Lontoon kaupunki on solminut Venezuelan valtion öljy-yhtiön kanssa sopimuksen, joka takaa kaupungille dieselöljyä 20 prosenttia tavallista halvemmalla.

Sopimus määrää myös miten polttoaine on käytettävä: aleöljy tulee Lontoon joukkoliikenteen käyttöön, ja polttoaineen hinnassa säästyvä raha käytetään köyhimpien lontoolaisten bussilippujen hintojen puolittamiseen.

Sopimus laskee noin 250 000 toimeentulotukea saavan lontoolaisen kuukausilippujen hintoja ensi heinäkuusta alkaen. Sopimus ei lisää Lontoon joukkoliikenteen päästöjä, sillä kulutetun polttoaineen määrä ei nouse.

Sopimusta alettiin suunnitella kun Venezuelan presidentti Hugo Chávez kävi Lontoossa kesäkuussa 2006. Hän tarjosi kaupungille edullista öljykauppaa osana hallituksensa sosiaalisia uudistusohjelmia, jotka ulottuvat maan rajojen ulkopuolellekin. Sopimus allekirjoitettiin helmikuussa.

Konservatiivien Richard Barnes kritisoi kaupunginjohtaja Ken Livingstonea kaupan hyväksymisestä: ”Miksi Lontoo, yksi maailman rikkaimmista pääkaupungeista, riistää kehitysmaata?”

Barnes kutsuu Chávezia diktaattoriksi, jonka kanssa Lontoon ei pitäisi tehdä yhteistyötä. Chávezin epäilyttävä maine ei kuitenkaan ole estänyt yhteistyötä muuallakaan, Venezuela on solminut samantyyppisiä sopimuksia myös Yhdysvalloissa.

Esimerkiksi Bostonin ja New Yorkin köyhimmät asukkaat saavat alehintaista lämmitysöljyä Venezuelan kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta.

Sopimuksen ei myöskään ole tarkoitus heikentää tavallisten venezuelalaisten asemaa, eikä aleöljyn ole tarkoitus olla hyväntekeväisyyttä. Jotta sopimus voitiin solmia, oli löydettävä alueita, joilla Lontoon kaupunki voisi vuorostaan auttaa Venezuelaa. Suora kehitysapu ei ole mahdollista, sillä Venezuela on liian rikas Britannian kehitysapuohjelmien puitteisiin.

Niinpä vastineeksi öljystä Lontoo tarjoaa Venezuelan kaupungeille asiantuntija-apua joukkoliikenteen, ympäristönsuojelun ja turismin kehittämisessä sekä kaupunkisuunnittelussa.

”Lontoolla on mittaamattoman arvokasta asiantuntemusta näillä aloilla, Venezuela tulee säästämään miljoonia dollareita”, vakuutti kaupunginjohtaja Livingstone.

Venezuelan ulkoministeri Nicolas Maduro säesti Livingstonea: ”Sopimus tulee vahvistamaan Lontoon ja Venezuelan kansojen välisiä suhteita. Se on strategia, jolla kaikki voittavat ja joka sopii presidentti Hugo Chávezin bolivarilaisen hallituksen integraatiopolitiikkaan ja henkeen.”

Inkeri Koskinen

  • 9.9.2009