Ihmisen luonto: Kulttuurissamme eläimiä arvioidaan sen perusteella, mihin kategoriaan ne on luokiteltu. Mannisen asema tässä suhteessa oli erittäin epäselvä.
Korkeasaaren eläintarha lopetti yllättäen Manniseksi kutsutun 13-vuotiaan amurintiikerinsä. Eläintarha puolusteli päätöstään sillä, että Korkeasaari kuuluu amurintiikerien suojeluohjelmaan, jonka tarkoituksena on pitää uhanalaista eläinkantaa geneettisesti riittävän monimuotoisena. Mannisella oli paljon jälkeläisiä ja nyt hänen häkkiään tarvittiin suvun jatkamisen kannalta hyödyllisemmille tiikereille.
Vaikka luonnonsuojelulliset perustelut ovat johdonmukaisia, Mannisen kohdalla ne eivät oikein näytä uponneen yleisöön. Tämä liittyy siihen, että kulttuurissamme eläimiä arvioidaan sen perusteella, mihin kategoriaan ne on luokiteltu. Mannisen asema tässä suhteessa oli erittäin epäselvä.
Yleensä villieläin nähdään osana niin sanottua ”alkuperäistä” luontoa. Villieläimiä metsästetään, pelätään, ihaillaan ja suojellaan aina ensi sijassa lajinsa jäseninä eikä erillisoikeuksia omaavina yksilöinä.
Lemmikkieläimet taas on otettu ihmisen kavereiksi kotiin ja usein niille annetaan yksilöllisyyttä korostava nimi. Mustia tai Misseä voi kyllä seurata Pyry tai Mussu – vaan ei koskaan sydämissämme täysin korvata.
Tuotantoeläimet puolestaan ovat osa maatalouselinkeinoa ja elintarviketeollisuutta. Niihin suhtaudutaan etäisesti, mutta tiettyjä sivistyneitä normeja vaatien. Tosin tuotantoeläinten arjen yhteyttä ruokapöytään pyritään jo elintarviketeollisuuden taholta häivyttämään, esimerkiksi maalaamalla kuvaa perinnemaatalouden hiukan inhimillisemmistä kotieläimistä.
Eettiset ongelmat monimutkaistuvat, kun kategoriat menevät sekaisin. Kun turisteille tarjotaan mahdollisuutta ampua metsästysaseilla poroja aitaukseensa ja kesyjä lintuja fasaanisafareilla, pahastuvat tästä jo metsästäjätkin. Hämmennys seuraa myös, kun kissan turkista tehdään rukkaset tai uljas edesmennyt ratsu täytetään kuin eläinmuseon nimetön villiseepra.
Eläintarhojen pulma on siinä, että niissä eläimet eivät löydä oikeaa kategoriaansa. Tiikeri voi olla villieläin tullessaan tarhaan, mutta kun siitä tulee yleisöä viihdyttävä Tiikeri Manninen, villieläin koetaan samalla sekä palvelutuotantoeläimeksi että puoli-inhimillistetyksi lemmikiksi.
Siksi ”siitoseläimen” lopettaminen kuulostaa Mannisen kohdalla melkein samalta kuin jos kaupan keskusliike päättäisi lähettää palvelulihatiskin hymyilevän Reiskan työterveyshuollon kautta loppusijoitukseen Hietaniemeen. Ei auta, vaikka Reiskan pitovaikeuksia kuinka perustellaan sillä, että nuorempien sukupolvien tuoretiskimestareiden osaamisvaatimusten tulisi tänään olla monimuotoisempia.
Eläintarhojen kannalta ei enää riitä, että hallitaan luonnontiede ja villieläinkategoria. Heti kun puhutaan personoiduista eläinyksilöistä, ainakin silloin ollaan aina yksilöoikeuskeskustelun piirissä, haluttiin tai ei. Syvempi kysymys on taas se, pitäisikö kaikkia eläimiä käsitellä yksilöoikeuksien kautta.
Tuomas Rantanen
