Maailma & me

Lukuaika: 2 minuuttia

Maailma & me

Tähtäimessä maailman ja meidän kummallisuuksia.

PROPAGANDA, NYT. Irakin kapinallisten eli terroristien ykkösnyrkki Abu Musab al-Zarqawi on paljastunut hieman odotettua nössömmäksi. Paholaismainen hahmo leimattiin al-Qaidan edustajaksi Irakissa jo ennen maan miehitystä ja on pääosin Pentagonin propagandakoneiston (PSYOPS) luomus. Irakin miehitys ja sota terrorismia vastaan tarvitsevat terroristeja, ja niitä vaikka luodaan, jos sopivia ei muuten löydy. Julkisuuteen päätyneet Yhdysvaltojen armeijan muistiot kuvailevat, kuinka al-Zarqawi on pyritty demonisoimaan ja tätä kautta herättämään muukalaisvihaa omissa kansalaisissa. Kokonaisuudessaan hanke arvioidaan onnistuneeksi, suureksi menestykseksi. Tämän voi myös todeta tarkastelemalla valtamedian al-Zarqawi-uutisointia, jossa on viime kuukausina esitetty yllättäen löydettyjä videoita demonisesta herrasta. www.globalresearch.ca

KAUPPA SE KANNATTAA. Keskon Kaupantekijä-lehden numerossa 2/06 Turun kauppakorkeakoulun professori Terhi-Anna Wilska valottaa kaupankäynnin hienouksia innokkaille kauppiaille ja työntekijöille muistuttaen kokonaisvaltaisen markkinoinnin tärkeydestä. Ei riitä, että mainokset suuntaa vain vanhemmille, myös lapset vaikuttavat ostopäätöksiin, eikä heitä tulisi sivuuttaa mainonnassa. ”Miksi kulutuskeskeinen lapsuus koetaan ehdottomasti pahana ja sitä pidetään yksiselitteisesti mörkönä. Ei pohdita, voisiko siitä seurata jotain hyvääkin. Ei kulutus ole hyvän lapsuuden vastakohta. Kulutus tuottaa aikuisille suurta mielihyvää, miksi se ei saisi tuottaa sitä myös lapsille”, Wilska kysyy ja haluaisikin välttää turhaa moralisointia, joka usein liitetään markkinointiin ja lasten kuluttamiseen.

ROHTOA VAIVOIHIN. Vuonna 1997 lääkeyhtiö Pharmacia päätti lisätä Genotropin-lääkkeensä myyntiä. Maailman suurimman lääkeyrityksen Pfizerin nyt omistama yhtiö alkoi maksaa Yhdysvalloissa lääkäreille palkkioita ihmisperäisen hormonin määräämisestä potilaille. Genotropinin myynti kasvoi räjähdysmäisesti, vaikkakaan ei lääkeviraston määrittelemien vaivojen kiusaamien potilaiden keskuudessa. Maan lakien mukaan hormonivalmisteita ei saa määrätä kuin tarkoin määriteltyihin tarkoituksiin. Pfizerin entinen varatoimitusjohtaja Peter Rost syytti julkisesti yritystä rikollisesta toiminnasta. Tutkittuaan vuosia hämärää kuviota Rost lähestyi Pharmacian johtoa saamatta tilanteeseen muutosta. Otettuaan yhteyttä oikeusministeriöön Rostille selvisi, että useita vastaavia valituksia oli vireillä samanaikaisesti. Pharmacia-tapauksen faktat todettiin oikeiksi, mutta niihin päätettiin olla puuttumatta. www.counterpunch.org

WAL-MART LUOMUILEE. Maailman suurin vähittäiskauppa Wal-Mart suunnittelee siirtyvänsä näkyvästi luomuruokaan. Firman pomo Lee Scott totesi kuluttajien kaipaavan luomuruokaa, joten sitä heille on sitten tarjottava. Kaikki tahot eivät ilouutisista kuitenkaan innostuneet. Jotkut nirppanokat pelkäävät, että Wal-Martin kaltaisten jättien siirtyminen luomuun johtaa pienviljelijöiden kurimukseen, kun teollinen maatalous siirtyy luomuleiman alle. Sama virsi kaikui viime vuonna Nestlén lanseeratessa oman reilun kaupan kahvinsa. Tänä vuonna samainen Nestlé ehti hankkia patentin geneettisesti muunnellulle kahvipavulle.

PUHDASTA SÄHKÖÄ. Ranskalaisen Sortir du Nucléaire -järjestön jäsen Stephane Lhomme pidätettiin toukokuun puolivälissä ja hänen tietokoneensa ja kännykkänsä takavarikoitiin. Lhommen epäiltiin saaneen haltuunsa raportin, jossa käsitellään Suomeen rakenteilla olevan ja Ranskaan suunniteltavan ”kolmannen sukupolven” EPR-reaktorin heikkouksia. Sittemmin internetiin päätyneestä raportista muun muassa käy ilmi, etteivät uudet reaktorit kestä siviililentokoneen törmäystä. Raporttia ei kuitenkaan käsitelty julkisuudessa Suomessa eikä Ranskassa, kun keskusteltiin uuden ydinvoiman rakentamiseen liittyvistä turvallisuuskysymyksistä. www.maanystavat.fi

YKSINOIKEUDELLA SINUN. Taannoisesta VR:n makasiinien palosta tarttui kameralle hienoa kuvamateriaalia. Nykytaiteen museo Kiasman parvekkeelle sijoitettu nettikamera otti kuvan palosta aluksi viiden minuutin, sitten minuutin välein. Kameran oli tarkoitus dokumentoida musiikkitalon rakentamista. Valtion nykytaiteenmuseo luovutti kuvista kertyneen videon yksinoikeudella yhdelle pääsponsorilleen, Helsingin Sanomille. Muille medioille tämänkaltaista kunniaa ei suotu. www.hs.fi

Toimittanut Jari Tamminen

  • 9.9.2009