Voima testaa meksikolaisen vapaapainin.
Säännöt ovat selvät: iske vyötärön alle, mieluiten nivusiin. Näyttele loukkaantunutta ja vastustajan käännettyä selkänsä hyökkää takaapäin. Lyö selätettyä vastustajaa vielä mahdollisimman pitkään sen jälkeen, kun peli on vihelletty poikki. Hyökkää kolmella yhtä vastaan. Uhkaile puolueellista tuomaria. Läimäytä puolueetonta. Solvaa äänekkäästi katsojia, jotka eivät kannusta sinua. Ole röyhkeä, niin voitat kaikki puolellesi. Ottelu alkakoon!!!!!!
Ensimmäisen ottelun aikana katsomo täyttyy vähitellen, lippuluukulla on vielä jonoa ja trokarit myyvät irtopaikkoja asevelihintaan, kohtuullisen hillityillä komissioilla.
Toinenkin ottelu on vielä lämmittelyä. Ylälehterin fanaattisimmat paininystävät virittelevät instrumentteja ja heräävät silloin tällöin kannustamaan: ”Huoranpenikka!” ”Pois ringistä homo!” Lehteri on eristetty tiheällä rautaverkolla, jotta räikät ja peltirummut pysyisivät poissa painikehästä illan pimetessä, tunnelman tihetessä.
Meksiko Cityn perinteisin vapaapainiareena, Arena Coliseo, täyttää lehterinsä kahdesti viikossa, otteluiltoina. Lunastetun lipun vastineeksi saa kolme tuntia elämää suurempia otteluita ja kuukauden annoksen testosteronia.
1930-luvulla maahan Yhdysvalloista rantautuneen showpainin meksikolainen versio lucha libre on Meksikon seuratuin urheilulaji heti jalkapallon jälkeen. Laji on leimautunut alempien yhteiskuntaluokkien viihteeksi, mutta ikää se ei katso. Monia penkkirivejä täyttävät kokonaiset perhedynastiat isovanhemmista lapsenlapsenlapsiin.
Permannon käytävillä kuhisevat markkinat. Katsomo ei malta asettua aloilleen ennen kuin lapsille on hankittu pienet muoviset painijasankarit ja olohuoneen seinille valokuvat muovisankareiden elävistä esikuvista, ennen kuin on ostettu pari hyrrää, hattaraa, avaimenperää, kultainen painijapatsas ja viimeinen numero Super Luchas -lehteä.
On ostettava täytettyjä voileipiä ja limsaa ja olutta ja donitseja, sillä ilta on vasta aluillaan. On ostettava viimeviikkoiseen ohjelmaan käärittyjä sokerikuorrutettuja maapähkinöitä. Illan ohjelma. On ostettava illan ohjelma.
Tänään Arena Coliseolla Suuri tähtien taistelu: Maya-kuningas, Mr. Kotka ja Mystinen vs. Kuoleman kolmio, Molotov ja Heavy metal. Kaksintaisteluita. Naisten ottelu. Ringissä Kaksi kasvoa jr., Yksinäisen poika, Apokalyptian peto, Veitsi, Natsi ja Perverssi enkeli.
Ottelut ovat mittelyjä hyvän ja pahan välillä ja hyvä voittaa aina – lähes aina – vaikka välillä paha näyttää valtaavan kehän ja universumin.
Hollywood-elokuvien tapaan katsojaa pidetään pinteessä viimeiseen hetkeen, yllättävään käänteeseen, onnelliseen loppuun saakka. Maan päälle palaa rauha ja järjestys, joka kestää aina seuraavan ottelun alkuun. Sitten on pidätettävä jälleen hengitystä.
Lajiin vihkiytymätönkin tunnistaa painijoiden roolit paitsi näiden nimistä, myös painiasuista ja -tyylistä. Hyvien värit ovat kirkkaat, pahat pukeutuvat mustaan. Hyvät noudattavat löyhästi sääntöjä, pahat rikkovat niitä milloin voivat.
Kaikilla painijoilla on tatuointeja, suuret lihakset, valtava ego, teryleeniä ja tiukkaa trikoota. Useimmat käyttävät kasvot peittävää naamiota, jonka menettäminen vastustajalle ottelun tiimellyksessä on painijoiden painajainen. Naamion poistaja poistetaan kehästä, naamionsa menettänyt menettää kasvonsa.
Naamioiden taakse kätkeytyy kuolemattomia legendoja, salaperäisiä myyttejä. Lucha libren kaikkien aikojen suurin sankari, El Santo, Pyhimys, onnistui piilottamaan todellisen henkilöllisyytensä lähes kuolemaansa saakka. Hänestä tehtiin kymmenittäin b-luokan pitkiä elokuvia, joissa Meksikon 007 ajaa urheiluautoja, tapailee kauniita naisia ja pelastaa maailman vampyyreiltä, muumioilta, ihmissusilta ja avaruus-olioilta.
Lucha libre -kultti ja -kulttuuri ei rajoitu vain painiareenoille. Sen siivellä elää kokonainen painiteollisuus, joka tuottaa nälkäisille markkinoille tv-sarjoja, animaatioita, sarjakuvia, pelejä, pornolehtiä, lastenvaatteita, leikkipuistolaitteita, valmisruokia.
Vapaapainijoiden media-arvo ei ole jäänyt huomaamatta poliittisilta aktivisteiltakaan. Super Barrio, Super Gay ja Super Animal, painitrikoiset sankarihahmot, taistelevat politiikan kehissä köyhien, seksuaalisten vähemmistöjen ja eläinten oikeuksien puolesta.
Kolmannen ottelun sankari selviää heti esittelyssä: Mr. Meksiko. Mursuviiksinen painija saapuu kehään hopeisten verhojen takaa, savuverhon lomasta, valojen välkkyessä, infernaalisen musiikin säestämänä, bikiniasuisen mallitytön kainalossa. Vai kummalle katsomo hurraa? ”sataprosenttisesti rasvaton!”, kuuluttaa juontaja. Molemmat ovat. Bikinit pyörähtävät ympäri kerran ja kaksi, ja palaavat hopeisten verhojen taakse. Mr. Meksiko jää ottamaan mittaa vastustajastaan.
Ottelu on tasainen. Yleisö lämpenee viimeistään siinä vaiheessa, kun taistelu siirtyy kehän ulkopuolelle. Ensimmäisellä rivillä katsojat ovat saada syliinsä lentävän luchadorin. Lucha libre onkin parhaimmillaan ja pelkistetyimillään sekoitus mattopainia, näyttäviä hyppyjä, suunniteltuja koreografioita, akrobatiaa ja sirkus, johon yleisö voi osallistua. Vastustaja haastaa Mr. Meksikon uusintaotteluun. ”Uusinta! Uusinta!”, mylvii katsomo. Viereisen penkin veteraani herkistyy tunnelmoimaan: ”Tämä on runoutta.”
Valoa, savua, musiikkia, bikinit, hopeiset verhot ja kehään nousee illan lopuksi neljä painijaa, joista kahdella on siniset silmät ja trikoiden takapuoleen painettuna paksuin kirjaimin ”FBI”.
Ottelu räjäyttää pankin. Areena muuttuu huutavaksi hornankattilaksi. Tatami jytisee, veteraani luettelee liikkeitä: ”Tuo oli häkki, tuo ruuvi. Sammakkohurrikaani. Giljotiini, itsemurha.” Tulos on murskaavan selkeä: tämän ottelun FBI häviää. Hyvä voittaa, areena hiljenee, maan päälle palaa jälleen rauha ja järjestys aina seuraavaan paini-iltaan saakka.
Inka Kaakinen
