Hämärät konsulttihommat ovat maan tapa.
2000-luku on ollut julkisten kilpailutusten kultakautta. Valtio ja kunnat ovat ulkoistaneet työtään yksityisille yrityksille ja tulleet samalla niistä riippuvaisiksi.
Kilpailutuspelin säännöt ovat periaatteessa selvät, mutta hankintalain rajoja venytetään jatkuvasti. Aikaa ja vaivaa säästääkseen ministeriöt turvautuvat luottokonsultteihinsa ja tekevät heistä korvaamattomia.
Yksi veijareista on ollut valtiovarainministeriö. Asia käy ilmi Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen uudesta kirjasta Konsulttidemokratia.
Eräs yhden hengen konsulttiyritys laskutti vuoden 2010 aikana valtiovarainministeriöltä 60 000 euroa. Vuotta aiemmin sama konsultti oli laskuttanut 74 000 euroa, ja sitä edellisenä vuonna 58 000 euroa. Oikeastaan vuodesta 2001 eteenpäin sama konsultti oli laskuttanut joka vuosi useita kymmeniä tuhansia euroja valtiovarainministeriöltä.
Ensimmäisenä vuonna lasku oli jopa yli 200 000 euroa. Konsulttiyrityksen oma liikevaihto pysyi vuosina 2005–2010 61 000 ja 116 000 euron välillä. Suurin osa yrityksen liikevaihdosta siis tuli valtiovarainministeriöstä. Sopimuksia ei kilpailutettu.
Tällaista toimintatapaa, jossa samalle yritykselle annetaan useita peräkkäisiä, määräaikaisia toimeksiantoja ilman kilpailutusta, kutsutaan ketjuttamiseksi. Sitä ei pitäisi lain mukaan tapahtua, mutta sitä tapahtuu.
Konsulttien ja muiden yksityisten yritysten yhteistyötä julkisen sektorin kanssa säätelee laki julkisista hankinnoista eli hankintalaki. Lain merkitys on kasvanut sitä mukaa, kun tilaaja-tuottajamallin käyttö on yleistynyt.
Pitkän ja monipolvisen hankintalain perussääntö on yksinkertainen: jokainen hankinta – myös konsultin toimeksianto – on kilpailutettava, jos sen hinta nousee yli 30 000 euron.
Käytännössä lakia kierretään usein. Tapoja on useita: voidaan esimerkiksi asettaa hankinnan arvo alle 30 000 euroon tai ketjuttaa hankintoja. Hankintakriteerit on myös mahdollista laatia niin, että jo ennalta tiedetään, kuka kilpailutuksen voittaa. Niissä voidaan myös koettaa perustella, miksi hankinta on pakko tehdä juuri tietyltä palveluntarjoajalta.
”Kyllähän meillä näkyy sellaisia hankintoja, että sopimushinta on 29 900 euroa, eli juuri se raja”, sanoo valtionvarainministeriön hallinto- ja kehityspäällikkönä toiminut Päivi Nerg haastattelussamme.
Aina 29 900 euroa ei riitä. Tällöin hanke voidaan jakaa useisiin alahankkeisiin tai ketjuttaa sopimukset erillisiksi hankinnoiksi. Kummatkin käytännöt rikkovat hankintalakia. Silti niitä käytetään.
Esimerkiksi valtioneuvoston kanslia lähetti vuonna 2011 konsulteille tietopyynnön, jossa kanslia kysyi, millaisia taustaselvityksiä tai -tutkimuksia konsultit olisivat valmiita toteuttamaan ja millä hinnalla.
Tässä liikuttiin hankintalain harmaalla alueella: suosikkikonsulttien tarpeita ja haluja selviteltiin ennalta ennen varsinaista hankintailmoitusta.
Edellä mainitun valtionvarainministeriön konsultin kanssa tehdyissä sopimuksissa ei määritelty työpäivien määrää. Päivätaksa oli 2 000 euroa. Työmäärä määriteltiin laveasti niin, ettei suunnitellusta työmäärästä ainakaan pitänyt tinkiä.
Laveaa oli myös konsultin osaaminen. Verkkosivuillaan konsultti mainitsee osaamisaloikseen muun muassa kuuntelemisen, dialogin, ”ericksonilaisen hypnoosin” ja ”neurolingvistisen ohjelmoinnin”. Liikealakseen yritys määrittelee koulutuksen ja valmennuksen lisäksi muun muassa sirkustoiminnan.
Kallista järjestelyä perusteltiin eräässä tämän konsultin kanssa solmitussa sopimuksessa sillä, että konsultti ”on tukenut ministeriön johtoa vuodesta 2001 ja omaa näin huomattavan kokemuksen ministeriön toiminnasta. Ulkopuolisen asema antaa kuitenkin konsultille sellaisia rooleja, joita oma henkilöstö ei saa mutta jotka täydentävät sisäisten kehittäjien toimintaa”.
Samalla rahalla olisi voinut palkata myös vakituiseen työsuhteeseen asiantuntijan. Oikeastaan konsultin palkkioilla olisi voinut palkata koko vuosikymmeneksi yhden tai kaksi asiantuntijaa.
Valtiovarainministeriö ketjutti myös palkkaus- ja palkkiojärjestelmiä kehittäneen konsulttiyhtiö Alexander Pay Managementin toimeksiantoja.
Suomalaisia kansallismaisemia, mökkirantoja ja saaristonäkymiä nettisivuillaan esittelevä yhtiö teki vuonna 2009 VM:n kanssa useita sopimuksia, jotka kaikki koskivat samaa hanketta. Hankkeen tarkoituksena oli yhdistää eri ministeriöiden palkkausjärjestelmät.
Jokaisen yksittäisen sopimuksen arvioidut kulut olivat kohtuullisia, 20 000 ja 30 000 euron väliltä. Yhteensä ministeriö päätyi maksamaan Alexander Pay Managementille vuoden 2009 aikana yli 140 000 euroa.
”Konsultti menee usein mielellään pienellä toimeksiannolla sisään organisaatioon. Sen jälkeen hankitaan uusia sopimuksia”, totesi eräs konsultti haastattelussamme.
Alexander Pay Management näytti tehneen näin. Seitsemässä vuodessa yrityksen vuosittainen lasku valtiovarainministeriölle kasvoi 750 eurosta yli kahteensataantuhanteen (219 174 e). Muutamalla satasella ovenrakoon työnnetty jalka on pysynyt siellä jo useamman vuoden.
Kirjoittajat ovat Voiman pitkäaikaisia avustajia. Kuusela on Suomen Akatemian tutkijatohtori. Ylönen on tietokirjailija & toimittaja. Artikkelissa on otteita heidän maaliskuussa julkaisemastaan kirjasta Konsulttidemokratia. Miten valtiosta tehdään tyhmä & tehoton. Gaudeamus 2013. 183 s.
Hanna Kuusela & Matti Ylönen
