Länsi-Sahara odottaa yhä itsenäisyysneuvotteluja. Marokko, Ranska ja ulkomaiset yhtiöt väijyvät vapautuvia luonnonvaroja.
NÄENNÄINEN yhteiskuntajärjestys järkkyi toukokuussa Länsi-Saharan miehitetyillä alueilla. Ihmisoikeuksia vaativa istumamielenosoitus pääkaupungissa El Aaiúnissa kasvoi laajaksi kansalaistottelemattomuuden aalloksi ympäri Länsi-Saharaa.
Mielenosoittajat vaativat Marokon 120 000 sotilaan vetäytymistä alueelta ja itsenäistä Länsi-Saharaa. Tukimielenosoituksia järjestettiin Marokon yliopistokaupungeissa, solidaarisuusliikkeet marssivat Espanjan ja Italian kaduilla.
Marokon poliisi- ja sotilasjoukot turvautuivat kyynelkaasuun, voimankäyttöön ja joukkopidätyksiin mielenilmausten tukahduttamiseksi. Uudet ”kaupunkiturvallisuusyksiköt” tunkeutuivat saharalaiskortteleihin, katkoivat sähkö- ja puhelinlinjoja, tuhosivat asuntoja ja pahoinpitelivät itsenäisyysmielisiksi epäiltyjä.
KAKSI VIIKKOA KESTÄNEISSÄ levottomuuksissa haavoittui yli sata ihmisoikeusaktivistia. Kymmeniä pidätettiin, jotkut ovat edelleen kateissa. Haavoittuneita hoidetaan tiedustelupalvelun pelossa salaisissa kotiklinikoissa. Algeriassa päämajaa pitävä Länsi-Saharan itsenäisyysliike Polisario on pyytänyt kansainvälisen yhteisön väliintuloa.
Marokon lehdistö luonnehtii Polisariota mielenosoitusten takapiruksi. Liikkeen mukaan kyseessä on kuitenkin hätähuuto ja spontaani kansannousu, Marokon 30-vuotista sorto- ja miehityspolitiikkaa vastaan.
”Länsisaharalaiset ovat huolissaan ja erittäin turhautuneita. He ovat nousseet rauhanomaiseen vastarintaan ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden ja demokratian puolesta”, kesäkuussa Suomessa vieraillut Emhamed Khadad selittää. Polisarion johtoon kuuluva Khadad on kouliintunut diplomaatti YK-vetoisissa rauhanneuvotteluissa ja kahdeksan pakolaislapsen isä.
”Tunnelma miehitetyillä alueilla on kireä, kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Pelkäämme, että Marokon armeija ryhtyy samankaltaiseen voimanosoitukseen, johon Indonesian armeija syyllistyi Itä-Timorissa 1990-luvun lopulla.”
LÄNSI-SAHARAN alkuperäisasukkaat ovat pettyneet YK-järjestelmään, joka jo 1960-luvulla kehotti espanjalaisia siirtomaaisäntiä järjestämään alueella kansanäänestyksen. Toiveet itsemääräämisoikeudesta lykkääntyivät Marokon miehitettyä alueen 1975. Marokko ja Polisario solmivat aselevon 1991, ja YK ryhtyi valmistelemaan pikaista äänestystä. Se on kerran toisensa jälkeen kaatunut Marokon vastalauseisiin.
USA:n entisen ulkoministerin James Bakerin laatiman nykyisen rauhansuunnitelman mukaan 165 000 pakolaista palaisi takaisin Algeriasta ja väliaikainen länsisaharalaishallinto perustettaisiin vastaamaan alueen sisäisistä asioista. Neljän viiden vuoden siirtymäajan päätyttyä järjestettäisiin äänestys, jossa valitaan Marokkoon liittymisen, osittaisen autonomian ja itsenäisyyden välillä. Äänestää saisivat myös marokkolaiset, jotka pystyvät todistamaan asuneensa alueella ennen vuotta 2000.
YK:n turvallisuusneuvosto ja Polisario hyväksyivät suunnitelman kesällä 2003. Vastoin aiempia sitoumuksiaan Marokko ei suostu neuvotteluihin, jos itsenäisyys sisältyy äänestyksen vaihtoehtoihin. Baker erosi seitsemän vuoden sovitteluponnistelujen jälkeen kesäkuussa 2004. Ratkaisua diplomaattiseen pattitilanteeseen ei ole näköpiirissä.
KHADAD SYYTTÄÄ Marokon tärkeintä kauppakumppania Ranskaa konfliktin pitkittymisestä. Hän sanoo, että Ranskan tuki Marokon aluevaatimuksille YK:n ja EU:n neuvottelupöydissä estää osaltaan kansainvälisen oikeuden toteuttamisen Länsi-Saharassa.
Samalla ulkomaiset yhtiöt jonottavat päästäkseen käsiksi Länsi-Saharan luonnonvaroihin. Alueen fosfaattiesiintymät ovat jo vuosia parantaneet Marokon alijäämäistä ulkomaankauppaa. EU toivoo saavansa käyttöoikeuden Länsi-Saharan rikkaisiin kalavesiin. Alueen rannikolta odotetaan löytyvän myös öljyä ja maakaasua.
Norjan valtiovarainministeriö ilmoitti kesäkuussa vetävänsä 43 miljoonan euron sijoituksensa yhdysvaltalaisesta öljyjätistä Kerr-Mc-Geestä. Yhtiö on sopinut Marokon kanssa koeporauksista Länsi-Saharan rannikkovesillä. Ministeriön mukaan sopimus on epäeettinen: se voi pönkittää Marokon aluevaatimuksia ja täten heikentää YK-johtoista rauhanprosessia.
”Ranskan ja Espanjan taloudelliset intressit näyttävät ajavan EU:ssa Suomen ja Pohjoismaiden moraalisten ja eettisten vakaumusten edelle. Norja on näyttänyt esimerkkiä. Toivoisin suomalaisiltakin samanlaista selkärankaa”, Khadad painottaa.
Henri Onodera
