Kirjoittanut Oona Juutinen

Kuinka kirjoittaa poliittiselle vangille

Lukuaika: 2 minuuttia

Kuinka kirjoittaa poliittiselle vangille

Voima testaa!

Poliittiset vangit ovat ihmisiä, jotka on tuomittu vankilaan sellaisista teoista, jotka he ovat selkeästi julistaneet poliittisiksi – esimerkiksi sabotaaseista lihateollisuutta tai ympäristöä tuhoavia yhtiöitä vastaan. Joitakuita taas ei ole edes kyetty osoittamaan syyllisiksi, mutta he ovat silti istuneet pitkään vankilassa oikeuskäsittelyä odottaen. Myös kotimaiset totaalikieltäytyjät ovat poliittisia vankeja.

On hyvä muistaa, että poliittiset vangit ovat menettäneet vapautensa puolustaessaan asioita, jotka ovat tärkeitä monille meistä, kuten ihmis- ja eläinoikeuksia. Heitä tulisi tukea kaikin keinoin, ja koska lyhyen kirjeen kirjoittaminen vie viisi minuttia ja postimerkin saa muutamalla kolikolla, kirjoittaminen kannattaa ehdottomasti. Pienellä vaivannäöllä voit piristää vangin turruttavien rutiinien täyttämää päivää.

1 Valitse vanki jolle haluat kirjoittaa

Mikäli et tunne ketään henkilökohtaisesti, etsi internetistä tietoa vangeista ja valitse henkilö, jonka kanssa sinulla on yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Vangit, jotka eivät puhu englantia, saavat yleensä vähemmän kirjeitä, joten jos kykenet kirjoittamaan esimerkiksi espanjaksi tai ranskaksi, hyödynnä taitoasi.

2 Yksinkertaisuus on hyve

Vankiloilla on erilaisia säädöksiä koskien sitä, millaiset kirjeet hyväksytään, joten simppeliys on valttia. Kirjoita valkoiselle tai viivoitetulle paperille, käytä tavallista lyijy- tai kuulakärkikynää, äläkä koristele kirjettä tai kuorta esimerkiksi tarroilla. Kirjoita kuoreen ainoastaan vangin nimi ja osoite sekä oma nimesi ja osoitteesi kuoren vasempaan yläreunaan. Suurin osa vankiloista ei toimita vangeille kirjeitä, joista puuttuu lähettäjän osoite. Jos sinulla ei ole osoitetta, tiedustele saatko käyttää vaikkapa jonkin yhdistyksen tai ryhmän osoitetta.

3 Käytä järkeäsi

Älä kommentoi vangin syytteitä tai oikeuskäsittelyä mitenkään, etenkään jos lopullista tuomiota ei ole vielä annettu. Älä onnittele laajasta turkistarhaiskusta tai esitä arvauksiasi siitä, onko vanki syytön vai syyllinen. Yleisesti ottaen on parempi, että et puutu asiaan mitenkään, paitsi jos satut olemaan lakimies. Kannattaa muistaa, että vankilaviranomaiset lukevat kaiken saapuvan postin, ja varomattomasti kirjoitettu kirje voi aiheuttaa vangille suuria ongelmia.

4 Kirjoita

Tuntemattomalle ihmiselle kirjoittaminen on aina vaikeaa, eikä asiaa ainakaan helpota tieto siitä, että tuleva kirjeystävä istuu kaltereiden takana. Suurin syy tukipostin vähäisyyteen onkin juuri ihmisten epävarmuus siitä, kuinka vangille voi kirjoittaa. Vaikka vankien voikin toisinaan olla vaikeaa lukea tapahtumista vankilan muurien ulkopuolella, on kirjeen kuin kirjeen tuoma ilo kuitenkin niin suuri, ettei kirjoittamista kannata jättää väliin vain pelätessään loukkaavansa vangin tunteita kertoessaan tälle elämästään.

Ennestään tuntemattomalle henkilölle kirjoittaessasi esittele itsesi ja kerro kiinnostuksenkohteistasi, sekä esimerkiksi siitä millaisissa yhdistyksissä ja minkälaisten asioiden puolesta toimit päivittäisessä elämässäsi. Kerro myös kuinka kuulit vangista ja tämän tapauksesta. Älä stressaa kirjeen pituudesta, sillä ensimmäinen kirje on luonnollisesti yleensä lyhyt. Kun kirjeenvaihto etenee, laajenevat kirjeiden aihepiiritkin. Voit myös kirjoittaa odottamatta vastausta ja pitkää kirjetoveruutta, ja vain ilmaistaksesi solidaarisuutta. Sitäkin arvostetaan!

Mikäli vastauskirje viipyy, tai et saa sellaista ollenkaan, kannattaa muistaa että vangit joutuvat usein kustantamaan postimerkkinsä ja kirjekuorensa omista rajoitetuista rahavaroistaan. Jatka silti kirjoittamista, sillä kaikki posti otetaan varmasti lämmöllä vastaan.

5 Lähetä

Tarkasta, että lähettäjän tiedot löytyvät sekä kirjekuoresta että kirjeestä – posti tomitetaan vangeille yleensä ilman kuoria, joten näin varmistat heidän saavan osoitteesi. Kannattaa myös numeroida pitkän kirjeen sivut, niin että vanki huomaa mikäli välikädet ovat puuttuneet kirjeesi sisältöön.

Jos lähetät muutakin kuin vain tavallisen kirjeen, kannattaa sisältö kirjata selkeästi kuoreen. Esimerkiksi “Sisältö: 1 kortti, 3 lehteä”. Monet vangit saavat vastaanottaa vain tietyn määrän ja ainoastaan tietynlaisia kirjoja ja lehtiä, joten mikäli haluat ilahduttaa jotakuta postipaketilla, kannattaa kääntyä ensin vankien oman tukiryhmän puoleen.

Listoja poliittisista vangeista:

www.elaintenvapautus.net

vankilista.php

www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/totaali/index.html#vangit

mainos

www.prisonactivist.org

www.spiritoffreedom.org.uk

takku.net/staticpages

index.php/vankilista

Oona Juutinen