Kirjoittanut Kimmo Jylhämö

Kiinalainen agit-poppi etsii itseään

Lukuaika: 3 minuuttia

Kiinalainen agit-poppi etsii itseään

Mika Mattilan hienossa dokumenttielokuvassa globaali brändimaailma törmää kommunistisen taiteen raunioihin.

Unelmat ovat odottaneet kauan, mutta ne eivät ole tästä maailmasta”, kiinalainen taiteilija sanoo dokumenttielokuvassa Chimeras. Hän tarkoittaa sitä, että unelmat vapaudesta eivät toteutuneet siten kuin hän odotti.

Dokumenttielokuva on Kiinassa pitkään asuneen ohjaajan Mika Mattilan esikoistyö. Mattila seurasi dokumentin päähenkilöitä, kiinalaisia taitelijoita, neljän vuoden ajan asuessaan Pekingissä. Mattila saa taiteilijat puhumaan unelmistaan, propagandasta ja taiteen tekemisestä.

Ennen Kiinassa rakastettiin isänmaata, kansaa, työntekijöitä, tiedettä ja sosialismia. Nyt taiteesta on tullut kansainvälistä. Taiteilija menestyy. Taiteilijaakin ahdistaa.

”Media pelkistää ihmisen ja yksinkertaistaa ideat muodinmukaisesti ja vulgaaristi”, sanoo elokuvassa Wang Guang, joka tuli kuuluisaksi vuoden 1989 vallankumouksellisena ja taideaktivistina.

Chimerasin päähenkilö Wang Guang maalaa muun muassa poliittista pop-maalausta. Ristiriitainen tähtitaiteilija edustaa kiinalaisen taiteen valtavirtaa, ja hän on elokuvan mukaan maailman kahdeksanneksi myydyin taiteilija.

Wang Guangin maalauksissa työläisten etujoukko on sijoitettu eri brändien, kuten Coca-Colan, Pepsin, Diorin, Rolexin, Porschen, Versacen ja Mexxin, joukkoon.

Elokuvassa Wang Guang esiintyy vakavana filosofina. Hän pohtii perimmäisiä kysymyksiä siitä, mitä tapahtuu taiteelle taiteilijan kuoleman jälkeen, sekä kärsimyksen ja taiteen suhdetta ja kärsimyksen suhdetta Maon kuolemaan. Menestyi taiteilija tai ei, taide on joka tapauksessa kärsimystä.

”Minä romahdin, kun Mao kuoli”, Wang Guang myöntää.

Mao kuoli vuonna 1976. Silloin Wang koki ensimmäistä kertaa, miltä tuntuu, kun myytti riistetään. On tietenkin ironista, että Maon kuolemaa itkee yksi vuoden 1989 kansannousun kuuluisimmista taiteilijoista.

Wang Guangin taidetta näyttää määrittävän Maosta vapautumisen prosessi ja sen pohtiminen, mitä Maosta ja kommunismista vapautumisessa oikeastaan tapahtui.

Dokumenttielokuvan toinen päähenkilö Liu Gang, nuori valokuvaaja, ottaa kuvia rypistyneistä mainoksista, kiiltävistä ja kaikkialla maailmalla tutuista huippubrändeistä ja niiden muokkaamasta virtuaalisesta kulttuurista. Hän kuvaa ihmisiä, jotka sopivat siihen maailmaan, ja repeämiä, jotka eivät sovi.

Osan mainoksista Liu Gang rypistelee itse. Hän dokumentoi aikaamme näyttelyssään Paper Dreams. Liun vanhemmat eivät ymmärrä poikansa taidetta, mutta elokuvassa etenkin ulkomaalaiset taideostajat ovat siitä innoissaan.

Liu uskoo, että hänen taideestaan tulevaisuuden katsojat näkevät, miten ajattelimme. Samalla he näkevät, mistä unelmoimme. Brändien ja mainonnan maailman keskeisyys kertoo ajastamme.

Eräässä kohtauksessa Liu Gang ottaa valokuvia häämatkalaisista kopiokaupungissa, joka imitoi Thames Townia. Kiinassa naimisiinmenon kruunaa hääkuva.

Globalisoituneessa Kiinassa ihaillaan länsimaisuutta siinä määrin, että sinne on pystytetty kopioita eurooppalaisista rakennuksista ja jopa kaupungeista. Shenzhenissä Guangdongin maakunnassa on kopio italialaisesta Portofinon kaupungista.

Eihän se niin ihmeellistä ole. Onhan niitä kopioita myös Las Vegasissa ja Disneylandissä.

Eikö jäljittelystä lähtenyt liikkeelle myös Euroopan renessanssi? Tässä mielessä Kiinan jäljittelyn kulttuuri on aivan luonnollinen jatke länsimaisen taiteen historialle. Renessanssin aikaan etsittiin ideaaleja aluksi klassisesta antiikin kulttuurista. Sitten suunta alkoi kääntyä kohti omaa napaa ja omaa kansakuntaa.

Myös kiinalaisessa taiteessa on avautunut kysymys omasta taiteesta ja kulttuurista. Menestyneet kiinalaistaiteilijat tosin toteavat elokuvassa, että kaikki ideat tulevat vielä lännestä.

”Jos yrittää kritisoida länsimaisuutta ja sen imitoimista, aiheuttaa tämä kritiikkikin sen, että loppujen lopuksi vain toistaa virheen”, Liu Gang sanoo.

mainos

Wang Guang provosoituu eräässä Chimerasin kohtauksessa, jossa kiinalainen taide-eliitti keskustelee. Hän sanoo, että ei pysty hyväksymään länsimaista ajattelua eikä sitä, että kiinalainen eliitti imitoi länsimaisuutta.

”Kaikki kiinalaiset, jotka ovat opiskelleet ulkomailla, pitäisi teloittaa”, Wang Guang sanoo suuttuneena.

Aluksi muut nauravat. Sitten tulee hiljaisuus. Wangin tapaanhan päätteli aikoinaan myös Kambodžan hirmuhallitsija Pol Pot – karmein seurauksin.

Näyttää siltä, että modernisaatio ja kaupallistuminen nostavat lähes vääjäämättä esille pelon oman kulttuurin tuhosta. Sille ainoa vastakkainen tie on nähdä tulevaisuudessa uusi kiinalainen kulttuuri.

Suuret ideat ja hetket löytyvät toistaiseksi vain menneisyydestä.

Wang Guang kertoo, että lapsena kaikki oli kohdillaan, kun suuret ideologiat peittivät koko maailman.

”Ennen kaikella oli merkitys. Nauloillakin, kun ne lapsuudessa heitettiin sulattamoon”, Wang sanoo. Hän on tietoinen siitä, että menetettyä idylliä ei saa takaisin.

Loppujen lopuksi kaikki raudankin sulattaminen oli turhaa. Wangin mukaan se osoitti ainoastaan suurten kollektiivisten unelmien voiman.

Tilalle on tullut tyhjyys. Nykytaiteella ei ole suhdetta traditioon.

”Tämä paradoksi vainoaa minua”, Wang Guang myöntää. Kiinalaisen kulttuurin peruskysymys on se, kuinka voisimme olla kulttuurisesti vahvoja.

Wang sanoo Chimerasissa, että hänet on aivopesty monta kertaa. Ensin sen tekivät sosialistit Maon aikana, sitten länsimainen taidehistoria, sitten fetisismi ja länsimainen materialismi. Viimeiseksi on tullut itämainen metafysiikka.

”Pitäisikö kiinalaisesta kulttuurista tulla maailman valtakulttuuri”, Wang kysyy.

_____________

Chimeras

Mika Mattilan esikoisdokumenttielokuva on kansainvälistä tasoa. Sen kiinnostavimmat kysymykset koskevat kiinalaista kapitalismia ja taidetta. Se myös asettaa rinnatusten kaksi kiinnostavaa taiteilijaa.

Elokuva ajautuu loppupuolella perinteisemmille raiteille, kun se alkaa käsitellä Kiinan yhden lapsen politiikkaa. Siihen asti kiinalaisten taiteilijoiden pohdinta on raikasta.

Sitten tutumpi moraliteetti laskeutuu taivaasta ja toistaa ennestään tutun Kiinan järjestelmän kritiikin ja paljastaa lapsipolitiikan taustalla olevia hirveyksiä, joista on jo kuullut monta kertaa. Ei voi mitään, hirveydet saavat kyyneleet silmiin.

Toisaalta elokuvan painotuksen ymmärtää. Kiina ei varmasti ole niitä maita, jossa oman maan ongelmia olisi uskallettu käydä läpi.

Mattilan dokumenttielokuvan vahvuus on kuitenkin kiinalaisen taiteen konsumerismia ja kommunismin vanhaa kuvastoa syleilevän agit-pop-ajattelun esittelyssä. On kiinnostavaa kuunnella, miten Mattila kuljettaa taitavasti vanhan ja nuoren taiteilijan kysymyksiä ja ajatuksia taiteesta ja elämisestä kommunistis-kapitalistisessa Kiinassa.

Kimmo Jylhämö

mainos

Mika Mattila: Chimeras. Docpointissa 29.1. & 2.2. 4 tähteä.

Kimmo Jylhämö