Kenen kielellä opit?

Lukuaika: 2 minuuttia

Kenen kielellä opit?

Viron venäjänkieliset lukiot ovat pian historiaa.

Virossa virolaisten ja vironvenäläisten välit ovat jälleen koetuksella. Maan venäjänkielisissä lukioissa alkaa syksyllä kahden vuoden siirtymäaika, jonka kuluessa ne muuttuvat vironkielisiksi.

Lukiot voivat kyllä hakea oikeutta venäjänkieliseen opetukseen, mutta vielä ei tiedetä, miten helposti lupa heltiää.

Suomessa asuva vironvenäläinen Andrei Lobov, 31, ei pidä uudistuksesta. Tampereen teknillisen yliopiston lehtori on kertonut mielipiteensä myös virolaisessa mediassa. Lobov pitää venäjänkielisen lukio-opetuksen lopettamista kovana iskuna vironvenäläiselle kulttuurille.

”Venäjän kieli on avain kulttuuriimme. Jos joitakin kouluaineita aletaan opettaa vain viroksi, niissä asioissa oppilaat eivät opi ilmaisemaan itseään äidinkielellään. Heidän maailmastaan tulee kapeampi.”

Viron venäjänkielisten lukioiden kohtalo on ollut vaakalaudalla pitkään. Viro päätti jo 1997, että venäjänkieliset lukiot muutetaan vähin erin vironkielisiksi.

Ensi syksynä lukio-opintonsa aloittavat nuoret suorittavat viroksi jo yli puolet kursseista.

Viron opetusministeriön mukaan uudistuksen tärkein päämäärä on parantaa vironvenäläisten nuorten kilpailukykyä.

”En ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan. Toisaalta sanotaan, että kunnioitetaan toisia kulttuureja, toisaalta puhutaan kilpailukyvystä, joka saavutetaan venäjänkielisten koulujen virolaistamisella.”

”Yhteisömme voi olla Virolle hyödyksi, vaikka sitä ei virolaistettaisi. Yhteen valtioon mahtuu kahden kielen puhujia. Viron kielen opetus alkaa joka tapauksessa jo ensimmäisellä luokalla.”

Andrei Lobov seuraa kotimaansa tapahtumia Tampereelta, jonne hän muutti kymmenen vuotta sitten.

Suomessa Lobov ihailee erityisesti kaksikielisyyttä.

”Täällä ei ole näitä typeriä ongelmia. Jokainen käyttää omaa äidinkieltään ja sillä selvä. Suomenruotsalaisille opetetaan suomen kieltä, mutta heille ei opeteta muita aineita suomen kielellä. Toivon, että Viroon saataisiin samanlainen järjestelmä”, Lobov sanoo.

”Valtion tai järjestelmän pitäisi pyrkiä ratkaisemaan ongelmia eikä luoda niitä lisää. Järjestelmän pitäisi toimia niin, ettei eri ihmisryhmien välille synny jännitteitä.”

”Koin, että nyt on ohitettu sellainen piste, jonka jälkeen on pakko toimia”, Lebov selittää syitä, jotka saivat hänet aloittamaan kampanjoinnin venäjänkielisen opetuksen pyolesta.

Helppoa vaikuttaminen ei ole ollut. ”Kun ilmoitimme järjestävämme kokouksen, Viron opetusministeri sanoi heti, että kyseessä on provokaatio ja että hän näkee kokouksessa ulkopoliittisia merkkejä. Me emme ehtineet edes avata suutamme, kun saimme jo tällaisen tuomion.”

Onko teillä ulkopoliittisia tavoitteita?

”Ei ole. Siinä on yksi asia, jota meidän vironvenäläisten pitää jatkuvasti tehdä: todistaa, että emme ole kameleita.”

Venäläisille kameli tarkoittaa samaa kuin Troijan puuhevonen meille. Lukioiden puolustajia syytettiin siis todellisten tarkoitusperiensä salaamisesta.

”Postimees-lehdessä ehdittiin jo julkaista juttu, jonka mukaan olen Kremlin agentti. Se on tietysti täysi vitsi.”

mainos

Janne Koivisto

  • 1.2.2011