Kirjoittanut Hannele Huhtala

Käyttötaiderokkia ihmisille

Lukuaika: 2 minuuttia

Käyttötaiderokkia ihmisille

Mikko Torvisen Viihdeorkesteri käsittelee lauluissaan odotuksia, menetyksiä ja muita inhimillisiä tunteita.

”Haluan sanoa musiikissani merkityksellisiä asioita, joita ihmiset ajattelevat, mutta joita popmusiikissa ei yleensä sanota. Toivon, että joku samalla tavalla tunteva samaistuisi ja hyväksyisi itsensä”, Mikko Torvinen sanoo.Hänen Viihdeorkesterinsa debyyttilevy ilmestyi vuodenvaihteessa.

Levyn takana on henkinen tila, joka syntyy kun kolme kuopiolaislähtöistä muusikkoa perustaa Tampereen ydinkeskustaan oman Viihdeimperiumi-musiikintutkimuskeskuksen. Sitä pyörittävät Torvisen lisäksi Moppi Toiviainen ja Risto Ylihärsilä.

”Ensimmäisen bändini, Koirat, perustin 15-vuotiaana Kuopiossa. Moppi Toiviainen tuli samaan bändiin.”, Torvinen kertoo. Risto-yhtyeen Risto Ylihärsilän Torvinen on tuntenut 3-vuotiaasta.

”Riston kanssa teimme biisejä jo ala-asteella. Siltä ajalta on jäänyt mieleen kappale Sä veit multa perseen, tuo se heti takaisin. Yhteistyö juontaa kaukaa, vaikka nyt soitetaan eri bändeissä.”

Tapaan Torvisen tamperelaisessa pubissa. Hän kertoo, että Viihdeorkesterin levyn tärkeä taustavaikutin on suomenkielisen rockin historia, jonne yhtye kurkottaa omilla ronskeilla sanoituksillaan.

”Omat suosikkini levyltä ovat tällä hetkellä Haistakaapa vittu ja Oi äiti laula. Ne ovat minä-muotoisen kertojan itsetutkiskelua. Oi äiti laula käy läpi menetystä. Suruhan on hyvä tunne, jos se ei ole itsesääliä. Raja on tietysti liukas.”

Torvinen tietää, että häntä on verrattu varhaiseen Juiceen. ”Olisi hienoa, jos vaikka Haistakaapa vittua laulettaisiin karaokebaarissa. Silloin ihmiset käyttäisivät musiikkia omien juttujensa läpikäymiseen, niin kuin Juicen kappaleita käytetään.”

”Menestystähän voi olla, vaikkei musiikkimme soisi paljoa radiossa. En vaan tiedä, onko monikaan kiinnostunut asioista, joista laulan. Voin kuitenkin tehdä niin kuin tuntuu hyvältä, koska bändillä ei ole tavoitteena vain menestyminen.”

Torvinen ei pelkää huumoribändiksi leimautumista, vaikka toivoo, että näin ei tule käymään.

”Huumorihan on korkea älykkyyden muoto. Toisaalta en lupaa, että tässä seurassa olisi aina hauskaa”, Torvinen naurahtaa.

”Rock- ja popkulttuuriin liittyy yleensä ihannointia, että esiintyjä olisi enemmän kuin yleisö. En halua artistina menettää mahdollisuuttani olla ihminen. Teen musiikkia, että pääsisin vuorovaikutukseen muiden kanssa. En kaipaa ihailua, vaan ymmärrystä!”

”Ihmiset eivät halua kokea asioita vahvasti, kun ne pelkää, että kokeminen ajaa ne hulluuteen. Eihän ihmisen ole tarkoitettu kokea tunnehuippuja yksin”, Torvinen miettii.

”Uskon, että mielialalääkkeiden käytöllä ja ihmisten kyvyttömyydellä kertoa avoimesti ja häpeämättä itsestään on yhteys keskenään. Jos joku kertoo omasta ongelmastaan, sille yritetään yleensä saada äkkiä jokin ratkaisu. Tärkeämpää olisi kuunnella.”

”Minulle Viihdeimperiumi on tullut tärkeäksi siksi, että olen ymmärtänyt viime vuosina, että yksin ei oikein pysty mihinkään. Se, että teet joillekin muille on aika vähän. Jos teet jotain yhdessä, se on parasta.”

Haastattelu päättyy pommisuojaan. Siellä sijaitsee Viihdeimperiumin treenikämppä- ja studio. Viihdeorkesterin kuusijäseninen livekokoonpano käy läpi keikkakiertueen kappaleita Torvisen komennuksessa. Torvisen ja basisti Moppi Toiviaisen välillä on kiinteä katseyhteys, jos jotain kohtaa jäädään hiomaan.

Seinällä seisoo Risto-drinkin ohje: 4 dl Smirnoff-vodkaraspberryä ja ruschianvettä. Kun vierailuni viihteen ytimessä on ohi, korvissa soi Viihdeorkesterin uuden laulun kimeä-ääninen huuto: ”Tappajat!”

Mikko Torvisen Viihdeorkesteri 8.2. Helsingin Fanny goes to Hollywoodissa, 20.2. Turun Klubilla & 21.2. Jyväskylän Lutakossa.

Hannele Huhtala