Kirjoittanut teppo eskelinen

Ilkeä raha

Lukuaika: 2 minuuttia

Ilkeä raha

Paul Grignon netissä levinnyt animaatio väittää, että raha on lainaa. Mistä on kysymys & mikä pitää paikkansa?

Uudet viestintävälineet pulpauttavat välillä esiin riippumattomien tekijöiden vakavantuntuisia dokumentteja, joiden suosion voisi olettaa perustuvan aitoon kiinnostukseen.

Pankkikriisin jälkimainingeissa ei olekaan mikään ihme, että rahan luonteesta kertova Money as debt vaikuttaa YouTube-katselukertojen perusteella erittäin suositulta informaatiopläjäykseltä.

Animaationa toteutetun videon keskeisen sanoman voi tiivistää lyhyesti: kaikki raha ei ole hallitusten tai keskuspankkien luomaa, vaan yksityiset liikepankit luovat lainanannolla uutta rahaa, itse asiassa suurimman osan liikkeellä olevasta rahasta.

Lainanottaja saa siis tililleen rahaa, jolle ei ole vastinetta missään holvissa tai talletuksissa. Hallitus myös suojelee pankkeja juridisesti.

Voisi kuvitella, että yhteiskunnan perusmekanismeja tuntevalle ihmiselle tämä ei ole minkään valtakunnan uutinen. Tuntuukin hieman vaivaannuttavalta kuulla videolta asian olevan merkittävä paljastus, jota ihmiset eivät ymmärrä tai tule ajatelleeksi.

Toisaalta: jos joku katsoja saa tämän tiedon ensimmäistä kertaa katsomalla Money as debt -pätkän, katselu ei varmastikaan mennyt hukkaan. Presentaationa tästä rahoituksen perusmekanismista pätkä on oikein mainio ja havainnollinen.

Opetustarkoitukseen videota ei toki ole tehty. Tarkoituksena on nimenomaan vaatia järjestelmää, joka ei perustuisi ”fiktiiviseen” rahaan.

Vaatimus tulisi siis ilmeisesti ymmärtää niin, että pankkien vakavaraisuusaste nostettaisiin sataan, ja ne siis voisivat lainata rahaa vain sen verran kuin niillä olisi talletuksia.

Tästä päästäänkin asian hankalaan puoleen.

On totta kai mainio asia, että pankkien valtaa nykyjärjestelmässä kritisoidaan. Kaikki ymmärtävät, että vallitseva finanssijärjestelmä on epävakaa, resursseja järjettömästi kohdentava ja pitkälti vailla reaalista vastinetta olevia investointeja pyörittävä. Mutta onko rahan luomistapa todella itsessään ongelma, vai ampuuko video väärään maaliin?

On vaikea sanoa, mitä täydellisen vakavaraisuuden vaatimus toisi tullessaan.

Vähintäänkin lainaaminen muuttuisi äärimmäisen vaikeaksi, kaikenlaiset suuremmat investoinnit jäisivät tekemättä ja niin edespäin. Lama siitä ainakin seuraisi.

Degrowth-strategiana lainaamisen jäädyttäminen on tietysti yksi muiden joukossa. Voidaan spekuloida, kuinka hallittu lama rahan tarjontaa supistamalla voitaisiin saada aikaan. Ehkä tilanne parhaimmillaan johtaisi paikallisvaluuttojen esiinmarssiin.

Lainaamisen lähes totaalinen loppuminen koskisi tietysti myös kaikenlaisia hyödyllisiä hankkeita. Tuntuisikin järkevältä pohtia, miten reaalitalouden ja spekulatiivisen talouden välillä voitaisiin tehdä toimivia erotteluja niin, että finanssijärjestelmän ylilyönneistä päästäisiin eroon.

Spekulaatiota voidaan nimittäin hillitä monin keinoin. Kansainvälisiä pääomaliikkeitä voidaan esimerkiksi verottaa ja rajoittaa. Pankkien kansallistaminenkaan ei olisi hullumpi idea, jos halutaan miettiä rahoituksen järkevää ja hallittua kohdentamista.

Hassulta videon väitteet tuntuvat silloin, kun pankkien valtaa demonstroidaan sanomalla, että ne päättävät kuka saa lainaa ja kuka ei. Ongelmanhan piti olla siinä, että lainaa tyrkytetään kenelle tahansa.

Samoin käy silloin, kun kasvutalouden aiheuttama ekologinen tuho laitetaan lisääntyneen lainaamisen piikkiin.

Tiedoksi: juuri yksityistä lainaa paisuttaneen uusliberalismin aikakaudella reaalitalouden kasvu on ollut hitaampaa. Eikä ole kiveen kirjoitettua, että talouden kasvaessa velan suhteellisen määrän täytyisi kasvaa.

Pääsemme muna vai kana -kysymyksen äärelle. Onko todella niin, että mahdollisuus ”luoda rahaa tyhjästä” aiheuttaa talouden kasvupakon?

mainos

Ainakin historiallisesti vaikuttaisi pikemminkin siltä, että tuotannon laajenemisen potentiaali synnytti tarpeen helpottaa lainaamista.

Toki pankkijärjestelmä laskee jatkuvan kasvun varaan.

Kaiken rahoitustoiminnan niputtaminen kategorisesti yhteen ja rahan luonteen syyttäminen talouden ongelmista yleisesti on videon suurin analyyttinen heikkous.

Kannattaisi erottaa reaalitalouden rahoitustarpeet puhtaasta kasinotaloudesta – riippumatta siitä, suhtautuuko reaalitalouteen ekologisen täystuhon reseptinä vai aidosti tuottavana talouden sektorina.

Samoin yksityisen ja julkisen velan ero jää käsittelemättä, kun todetaan vain ”kaikkien olevan velkaa”.

Esityksen lopussa esitellään monenlaisia ideoita aikaperustaisesta rahasta pankkitoimintaan julkisena palveluna. Kiinnostavia ideoita, joita kannattaa kehitellä eteenpäin – samoin kuin kaikkia muitakin videon ajatuksia.

Kun yksinkertaistuksista pääsee eroon, rahoituksen valtavista ongelmista voi keskustella yhtä aikaa analyyttisesti ja radikaalisti.

Paul Grignon: Money as debt. Video löytyy YouTubesta.

Teppo Eskelinen