Kun tavanomainen terrorismi uhkaa uhriensa turvallisuutta ja terveyttä, poeettinen terrorismi saa uhrinsa pelkäämään mielenterveytensä puolesta.
Runoilija Hakim Bey, oikealta nimeltään Peter Lamborn Wilson, loi 1980-luvulla poeettisen terrorismin liikkeen. Hakim Bey -nimi on kuvaava, se on turkin kieltä ja suomeksi ’Herra Tuomari’. Kun tavanomainen terrorismi uhkaa uhriensa turvallisuutta ja terveyttä, poeettinen terrorismi saa uhrinsa pelkäämään mielenterveytensä puolesta.
”Outoa tanssimista öisissä maksuautomaattiauloissa. Luvattomia pyrotekniikkanäytöksiä. Maataidetta, avaruusolentojen omituisena esineistönä kansallispuistoihin ripoteltuja taideteoksia. Murtaudu taloihin, mutta varastamisen sijaan jätä niihin poeettis-terroristisia esineitä. Sieppaa joku ja tee hänestä onnellinen.” Näin Hakim Bey kuvailee dadaistista visiotaan teoksessaan TAZ o Temporary Autonomous Zone, Poetic Terrorism (Autonomedia 1991).
Vaikka poeettinen terrorismi näkyy vahvasti katukuvassa, termi on harvalle tuttu. ”Sitä on aina jotenkin halunnut tehdä ja tehnyt. Vasta muutama vuosi sitten termi tuli tutuksi”, kertoo poeettinen terroristi Oona. Hän esiintyy pelkällä etunimellä, koska poeettinen terrorismi venyttää monesti laillisuuden käsitettä.
”Taannoin Helsingin rautatieaseman edessä, alas tunneliin johtavien portaiden seiniin oli ruuvattu kiinni laattoja, joissa luki jotain tyyliin ’kauneuden hinta’ ja sitten oli lueteltu erilaisten kauneusleikkauksien hintoja. Ne oli hienoja ja ajatuksia herättäviä ja, mikä tärkeintä, ne saivat olla siellä pitkään, kukaan ei ottanut niitä pois”, Oona kertoo. Kauneuden hintoja tarkastellut tekijä on tuntematon, eli tekijä haluaa todennäköisesti pysytellä anonyymina.
Poeettinen terrorismi on askel graffiteista eteenpäin. ”Graffititaide lainasi hieman viehkeyttä rumille metroasemille ja kankeille monumenteille. PT-taidetta voidaan luoda myös julkisille paikoille: käräjäoikeuden käymälään raapustettuja runoja, puistoihin ja ravintoloihin hylättyjä pieniä fetissejä, valokopiotaidetta pysäköityjen autojen tuulilasinpyyhkijöiden alla, Iskulauseita Suurin Kirjaimin liisteröityinä leikkikenttien aitoihin, sattumanvaraisille tai valituille vastaanottajille lähetettyjä anonyymejä kirjeitä (postipetosta), piraattiradiolähetyksiä, märkää sementtiä… Paras poeettinen terrorismi on laitonta, mutta älä jää kiinni. Taide rikoksena, rikos taiteena”, Hakim Bey kirjoittaa.
Poeettinen terrorismi eroaa tavanomaisesta aktivismista siten, ettei se pyri tuomaan esille mitään tiettyä poliittista agendaa. Pikemminkin se pyrkii tekemään jotain niin surrealistista, että saa kohteensa kyseenalaistamaan todellisuuden rajat.
”PT:n yleisölleen tuottaman esteettisen sokkireaktion tulisi olla vähintään yhtä vahva kuin kauhuntunteen: voimakasta pahoinvointia, seksuaalista kiihottuneisuutta, taikauskoista ällistystä, äkillistä intuitiivista läpimurtoa, dadaistista angstia – ei väliä, onko poeettinen terrorismi suunnattu yhtä vai useampaa ihmistä kohtaan, ei väliä, onko se allekirjoitettua vai anonyymiä, jos se ei muuta jonkun (muun kuin taiteilijan) elämää, se epäonnistuu”, Bey kirjoittaa.
Oona perustelee tarvetta yliampuvaan tyyliin: ”Kuka katsoisi Kauniita ja rohkeita, jos ne olisivat samaa maksamakkaraa ja nakkisoppaa kuin koko tavallinen elämä! Haluaisin saada ihmiset tajuamaan, että aina on vaihtoehtoja”, Oona selittää tarkoitusperiään.
”Ehkä joku näkisi sen, miten suppeaan käytävään ihmiset yritetään puristaa, miten tietyllä tavalla pitää toimia ja ajatella. Ja sen nähtyään päättäisi repiä itsensä sieltä käytävästä ulkomaailmaan, nähdä, miten paljon enemmänkin on olemassa. Kaikkein kauhein ajatus on, että hengittäisi vain siksi, että niin on tehtävä. Minä ainakin tahdon hengittää syystä!”
Noora Huhtanen
