tavaramarkkinoilla

Lukuaika: < 1 minuutti

tavaramarkkinoilla

Iso porukka miettii parhaillaan eri puolilla maata, minkälaisia tuotteita kunnan palveluista saa.

Tampereen aluekeskuksen ohjelma luettelee lasten päivähoitotuotteita: alle kolmivuotiaiden kokopäivähoito, yli kolmivuotiaiden kokopäivähoito ja perhepäivähoitotuotteet. Näkökulma tuntuu huolestuttavalta, julkinen palvelu onkin tuote. Ja iso porukka miettii parhaillaan eri puolilla maata, minkälaisia tuotteita kunnan palveluista saa.

Jos tyräleikkausta lähestyy kirurginhanskakauppiaan tai sairaalayrittäjän näkövinkkelistä, saattaa päätyä eri johtopäätöksiin kuin potilaana. Katsomiskulmalla on väliä.

Kun julkisista palveluista aletaan puhua tuotteina ja ne markkinoistetaan, ne joutuvat eri laisten kilpailulakien ja kilpailua edistävien viranomaisten ja poliitikkojen hallittavaksi. Raha-automaattiyhdistys antaa avustuksen vanhustenhuoltoyhdistykselle. Se rakentaa rahoilla hoivakodin. Kilpailusääntöjä tulkitaan uudelleen niin, että yhdistys saa rahaa vain rakennusta varten ja vanhustenhuolto on kilpailutettava. Kilpailun voittaa iso siivousfirma. Näin kertoo Stakesin Kilpailuttaminen sosiaali- ja terveyspolitiikan näkökulmasta -raportti.

Skotlannissa kunnat ostivat 1980-luvulla hoivapalveluja mielellään pieniltä yksityisiltä yrittäjiltä. Pikku yritykset kuitenkin ketjuuntuivat nopeasti, ja 1990-luvulla ketjujen omistus siirtyi Atlantin taakse, pääkonttorit Lontooseen. Muidenkin palvelujen kuin skotlantilaisen hoivan markkinat keskittyvät ja kansainvälistyvät. Pienet yritykset joutuvat koville suuryritysten puristuksessa, koska isoilla on varaa alihinnoitella palvelunsa markkinoiden valtaamiseksi. Ja sitten iso ostaa pienemmän.

Kun pääkaupunkiseudulla ryhdyttiin 1990-luvun lopussa kilpailuttamaan joukkoliikennettä, alkoivat yrityskaupat saman tien. Markkinoille ilmestyivät ensiksi ruotsalaiset bussiyhtiöt Swebus ja Linjebuss, sitten tulivat skotlantilaiset, ranskalaiset ja norjalaiset firmat. Myös Pohjolan Liikenne ja Koiviston Auto ostivat Suur-Helsingin yhtiöitä.

Tänä syksynä Helsingin kaupunginvaltuusto päätti, että kaupungin liikelaitoksen HKL-Bussiliikenne ja Suomen Turistiauto Oy yhdistetään, osakeyhtiöksi. Osakeyhtiö on liikelaitosta vetävämpi sijoituskohde, ja kiinnostus yhtiön ostoon kasvaakin varmasti. Samalla kasvaa paine myydä.

Jaana Airaksinen

  • 9.9.2009