tieto olkoon vapaata

RiceTec-yhtiö ei suinkaan ole kehittänyt basmatiriisiä, ainoastaan patentoinut sen. Nyt tuo yhtiö kuitenkin ’omistaa’ basmatiriisin.

ketä hyödyttävät uudet tekijänoikeus- ja patenttilait?

Syyskuun 23. päivä nähtiin Ylen tv-uutisissa kummia. Nörtit marssivat Brysselin kaduilla EU:n kaavailemaa tekijänoikeus- ja patenttidirektiiviä vastaan.

Mikä sai hakkerit ulos munkinkammioistaan kaduille? Eivätkö nuo tulevaisuuden toivot olekaan epäpoliittisia? Eivätkö he tähtääkään nimenomaan ohjelmistoinnovaatioihin, uusiin tuotteisiin, ällistyttäviin patentteihin?

Marssi ja sen uutisointi ovat oire laajemmasta ilmiöstä: tietoyhteiskunta on tienhaarassa. Koska tiedosta on tullut yhä tärkeämpi tuotannon väline, on olemassa kasvava tarve hallita informaatiota. Ja mikäpä olisi parempi tapa kuin tiedon tuotteistaminen, ”commodification”.

Juuri tästä EU:n luonnostelemassa lainsäädännössä on kyse. Tekijänoikeus- ja patenttidirektiivin tarkoituksena on määritellä ja luoda välineitä tiedon omistamiseen.

Suomessakin asiasta oltiin niin innoissaan, että patentti- ja rekisterihallitus kiirehti myöntämään ohjelmistopatentteja jo ennen kuin direktiiviä oli edes hyväksytty. Niin varmoja direktiivin syntymisestä oltiin.

”Oltiin” – siis kuka oli? Ohjelmistopatentteja ainakin vastustivat näkyvästi suomalaiset ohjelmistoyrittäjät SOT Oy ja mysql Oy sekä alan kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland ry.

Yhtenä keskeisenä syynä patenttien vastustukseen ovat kokemukset Yhdysvalloista: tutkimus- ja kehityskustannusten nousu, kummalliset oikeustapaukset, tieteellisen tutkimuksen hankaloituminen sekä pienen ja keskisuuren ohjelmistoteollisuuden vaikeudet.

Yhdysvalloissa uusien patenttilakien vaikutukset alkavat ulottua jo isompienkin firmojen toimintaan. Prosessorivalmistaja Intelin johtaja Andrew S. Grove listasi lokakuussa Washington Post -lehdessä syitä tietotekniikkainnovaation seisahtumiselle ja mainitsi yhtenä ongelmana nimenomaan patenttilainsäädännön.

Ei kuitenkaan ole mikään salaisuus, että Nokia on yksi niistä harvoista riittävän suurista yrityksistä, joita patentit eivät haittaa. Päinvastoin, se itse asiassa tarvitsee omaa patenttikantaa toimiakseen muiden yritysjättien kanssa ristiinlisensoimalla.

Mielenosoittajia kuitenkin kiehtoo toisenlainen näkemys tiedosta, ”information wants to be free.” Tämän näkemyksen mukaan tieto voi olla vapaata, sillä toisin kuin aineellisten hyödykkeiden kohdalla, sen kopiointi ei ole muilta pois. Klassinen tieteenihanne ja ohjelmoijien ”hakkerietiikka” perustuvat kumpikin ajatukselle, jonka mukaan tieto kehittyy parhaiten, kun se on vapaasti käytössä, kun sitä koskee eräänlainen jokamiehenoikeus.

Informaation patentoinnin ongelmaa voi kuvata vertauksella musiikkiin, esimerkiksi sinfonian säveltämiseen. Sinfonia sisältää monia musiikillisia ideoita. Jos musiikillisten ideoiden patentointi olisi sallittu vaikkapa 1600-luvulla, säveltäjien olisi ollut lähes mahdotonta luoda teoksiaan, sillä useimmat ideat olisi jo omittu. Sibeliuksen ongelma ei olisi ollut omien ideoiden puute, vaan se, että kokonaisen sinfonian säveltämiseen tarvittiin aiempienkin säveltäjien ideoiden käyttöä.

Samaan tapaan lainsäädäntö, joka mahdollistaa ohjelmointi-ideoiden patentoinnin, uhkaa mahdollisuutta tehdä kokonaisia ohjelmistoja. Koska ”digitaalinen lukutaito” on yhä tärkeämpää, uhkaa tämä ohjelmoinnin vapauden riisto koko ”kansalaistietoyhteiskuntaa”.

Microsoftin perustaja Bill Gates totesi jo vuonna 1991, että ”jos ihmiset olisivat ymmärtäneet patenttien käyttökelpoisuuden ja olisivat ryhtyneet patentoimaan silloin kun nykyisin käytössä olevat ideat keksittiin, koko ala olisi nyt täysin pysähdyksissä. Ratkaisu tähän on ristiinlisensointi ja se, että patentoimme kaiken minkä voimme. Alalle pyrkivän uuden yrityksen on maksettava, mitä jättiläiset pyytävät.”

Ohjelmistojen patentointiin liittyy se lisäkummajaisuus, että ohjelmistot ovat pohjimmiltaan laskukaavoja, jotka muuttavat ykkösiä ja nollia toisiksi ykkösiksi ja nolliksi. Ohjelmointi ja matemaattinen ajattelu ylisummaan ovat kehittyneet vuosisatoja ihmiskunnan yhteisenä tietopääomana. Miksi me olisimme se sukupolvi, joka katkaisee jatkumon ja sulkee informaation omaisuudeksi?

Hyvä esimerkki tiedon omistamisen epäjatkuvuudesta on Disney. Kaikki Disneyn menestyselokuvat (ja niiden oheistuotteet) perustuvat aikaisemman kulttuurin, kuten Grimmin satujen tai varhaisten mykkäfilmien luovalle uudelleenkäytölle. Disney on kuitenkin onnistunut pitämään huolen siitä, että tekijänoikeuden suoja-aikaa on Yhdysvalloissa (ja sitä seuraten muualla) jatkettu joka kerta, kun Mikki Hiiri on ollut muuttumassa jokamiehenoikeudeksi, yhteensä 11 kertaa 1900-luvulla. Kukaan ei siis voi tehdä Disneylle sitä, mitä Disney teki Grimmin veljeksille. Vapaan luovuuden alue kaventuu koko ajan.

Informaation patentoinnissa ei ole hurjaa pelkkä ajatus, eli mahdollisuus tehdä jostakin ohjelmasta tai algoritmista yksityisomaisuutta, vaan myös se järjettömyys, jolla patentteja myönnetään. Patenttitoimistot eivät tee työtään kunnolla, vaan myöntävät mitä käsittämättömimpiä patentteja. Yksi koomisimmista on yhdysvaltalainen patentti, joka koskee keinumista sivuttain niin, että ketjuista vedetään vuorotellen. Varmaankin yksi absurdeimmista on Euroopan patenttitoimiston myöntämä patentti ”kielen oppimiseen niin, että omaa ääntämistä verrataan opettajan ääntämiseen”.

Nämä kummallisuudet olisivat paljon hauskempia, jollei niillä olisi todellista merkitystä. Koska digitaalista informaatiota on helppo kopioida ja levittää, sen suojaaminen vaatii tehokasta valvontaa. Mitä paremmat kopiointi- ja levitysmahdollisuudet tekniikka tarjoaa, sitä totaalisempi poliisivaltio tarvitaan sitä valvomaan.

Villakoiran ydin on yksinkertainen: digitaalinen sisältö ei ole niukkuushyödyke. Internetin ja muiden teknisten välineiden kautta digitaalista sisältöä voidaan jaella yltäkylläisesti. Monien yhtiöiden, kuten Microsoftin tai musiikki-ja elokuvateollisuuden bisnes kuitenkin perustuu niukkuuden luomaan kysyntään. Siksi niiden on pyrittävä esimerkiksi immateriaalioikeuksia koskevan lainsäädännön avulla luomaan keinotekoista niukkuutta, rajoituksia ja monopoleja.

Niinpä monet tietotekniset ”kehitysaskeleet” eivät enää olekaan muuta kuin tahallisia huononnuksia, esimerkkinä kopiosuojatut cd-levyt, jotka kieltäytyvät toimimasta kaikissa laitteissa tai jopa rikkovat kuluttajien koneita.

Henkisen omaisuuden käsite (intellectual property) iskee juuri tähän rakoon. ”Maaomaisuus” oli kätevä väline klassisessa kolonisaatiossa. ”Omistajaton”, siis valkoisen miehen omistamaton maa oli vapaasti vallattavissa. Henkistä omaisuutta suojaavat immateriaalioikeudet toimivat usein valitettavan samaan tapaan. Intialaistutkija Vandana Shiva on juuri ri suomennetussa kirjassaan Voiko tietoa omistaa? Patentit kehitysmaiden uhkana tuonut keskusteluun termin biopiratismi, joka tarkoittaa sitä, että yritykset patentoivat nimiinsä biologisia varoja ja prosesseja, jotka ovat vuosikausia kuuluneet ei-teollistuneiden kulttuurien käytäntöihin.

Periaatteessa henkisen omaisuuden käsite voisi suojata perinteisiä tiedon muotoja, perinteistä lääketiedettä, viljelytaitoja, suullista traditiota, kasvi- ja eläinlajikkeita. Tämä on peruste henkistä omaisuutta koskevan lainsäädännön puolesta. Käytännössä kuitenkin lainsäädäntö lähes aina suosii niitä, joilla jo on. Media-, ohjelmisto-, lääketeollisuus- ja elintarvikealan jätit pystyvät käyttämään lakia hyväkseen siinä missä yksittäisellä keksijällä tai perinteisellä yhteisöllä jää vain luu käteen.

Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston oikeustieteen professori ja ”digitaalinen aktivisti” Lawrence Lessig onkin todennut, että ”koskaan ei ole niin harva omistanut niin suurta osuutta intellektuaalisesta omaisuudesta kuin nyt”. Kun 97 prosenttia maailman patenteista on teollisuusmaiden hallussa, ei ole suuri ihme, että immateriaalioikeudet merkitsevät massiivista tulonsiirtoa etelästä pohjoiseen. Tätä taustaa vasten tulevat pelottavan ymmärrettäväksi myös puheet siitä, miten ”piratismi on saatava kuriin”.

Piratismi on varmasti saatava kuriin, mutta kumpi piratismi, kotikopioijien piratismi vai monikansallisten yritysten harjoittama ”henkisen pääoman” rohmuaminen? Esimerkkinä tästä jälkimmäisestä biopiratismista Vandana Shiva kertoo yhdysvaltalaisen RiceTec-yhtiön basmatiriisipatenteista. RiceTec ei suinkaan ole kehittänyt basmatia, josta esimerkiksi Intiassa löytyy satoja eri tarkoituksiin jalostettuja lajeja. Yhtiö on ainoastaan patentoinut sen. Nyt yhtiö kuitenkin ”omistaa” basmatiriisin, kauppaa sitä ympäri maailmaa omilla tuotemerkeillään, ja pahimmillaan viljelijät joutuvat ostamaan joka vuosi uudet siemenet, koska RiceTec omistaa siemenet ja myös kaikki vastaavat lajikkeet.

Näin digitaalinen kuilu pohjoisen ja etelän välillä saa henkisen omaisuuden käsitteen myötä seurakseen ”lääkekuilun”, ”riisinsiemenkuilun” ja lukuisia muita pohjoisen ja etelän välisiä yhä syveneviä eriarvoisuuksia.

Hakkerien patenttidirektiivinvastustus on siis pieni osa suuremmasta kysymyksestä. Ohjelmistot ovat kuitenkin siitä mielenkiintoinen tapaus, että niissä tekijänoikeusjärjestelmä on onnistuttu kääntämään itseään vastaan. Omisteinen (proprietary) ohjelma (kuten esimerkiksi Windows) on aina tekijänsä (tässä tapauksessa Microsoftin) omaisuutta. Käyttäjä saa luvan käyttää ohjelmaa, kunhan sitoutuu lisenssisopimukseen. Lisenssisopimus edellyttää, että käyttäjä ei anna ohjelmaa kenelläkään muulle. Näin toimii copyright: se estää yhteistoiminnan ja naapuriavun.

80-luvulla hakkeri nimeltä Richard Stallman käynnisti GNU-projektin, jonka tarkoituksena oli luoda vapaa käyttöjärjestelmä – vapaa kenen tahansa käyttää ja muuttaa, ei välttämättä vapaa merkityksessä ilmainen. Vapaata kehitystä varten tarvittiin tekijänoikeudellinen ”hakkaus”, ja niin syntyi ”copyleft”. Copyleft-lisenssi sanoo, että käyttäjä saa muut taa, levittää ja myydä ohjelmaa, yhdellä ehdolla: edelleenlevitetyn ohjelman pitää myös olla copyleftattu. Copyleftin ajatus on, että lainsäädäntö kääntyy suojaamaan henkisen pääoman luoneen yhteisön ja käyttäjien vapautta niin, ettei ohjelmistoja voida sulkea yhtiöiden omaisuudeksi.

Tunnetuin seuraus copyleft-ajattelusta on GNU/Linux-käyttöjärjestelmä. Tuhannet ohjelmoijat ympäri maailmaa ovat internetin välityksellä tehneet vapaaehtoista yhteistyötä, jonka tuloksia suojaa copyleft, tässä tapauksessa GPL-lisenssi. Linuxin ilmiömäinen nousu perustuu paitsi Linus Torvaldsin ohjelmointi- ja projektinhallintakykyihin myös siihen, ettei mikään yhtiö pysty omimaan koodia. Vapaaehtoista kehitystä ei tapahtuisi, jos pelkona olisi, että työn hedelmät valuvat jonkin ohjelmistojätin käsiin.

Kun ohjelmoijat ovat kukin kehittäneet sitä osaa ohjelmistosta, jota he itse tarvitsevat, on GNU/Linux mustekalamaisesti levittäytynyt hyvin monipuoliseksi käyttöjärjestelmäksi. Linuxia löytyy kelloista, digibokseista, pc-tietokoneista, nettipalvelimista ja supertietokoneista. Palvelinmarkkinoilla GNU/Linuxilla on jo selvä markkinajohtajuus, samoin esimerkiksi useiden maiden puolustusvoimissa ja muilla kriittisillä aloilla, joilla järjestelmän kehittäjien on tarkkaan tiedettävä, mitä ohjelmisto tekee.

Monissa maissa varsinkin Etelä-Amerikassa ja Aasiassa on myös annettu suosituksia, että julkisella sektorilla tulisi käyttää vapaita ohjelmistoja, sillä vain näin voidaan taata julkisuus ja jatkuvuus tietojärjestelmissä. (Kukaanhan ei tiedä, mitä Windows-ohjelma tarkalleen ottaen pitää sisällään, tai kuinka kauan sen tiedostomuodot ovat olemassa tai yhteensopivia.)

Koodin vapauteen perustuvassa mallissa kuluttajat eivät maksa itse ohjelmistosta vaan tukipalveluista, ohjekirjoista tai räätälöinnistä. Vapaat ohjelmistot näyttävätkin olevan suurin uhka Microsoftin monopoliasemalle.

Yhdysvaltojen liittovaltio kävi Clintonin kaudella oikeutta Microsoftia vastaan, koska sen katsottiin rikkovan vapaan kilpailun nimissä säädettyjä antitrustilakeja. Oikeudenkäynnissä Microsoftin todettiin paitsi olevan monopoli myös toistuvasti käyttäneen monopoliasemaansa väärin. (Miksi tietokoneliikkeistä ei juurikaan löydy tietokoneita, joissa ei olisi esiasennettuna Windows? Yksi syy on se, että jos konevalmistaja myy koneitaan ilman Windowsia tai peräti GNU/Linuxin kanssa, Microsoft laskuttaa Windows-lisensseistä paljon enemmän.)

Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen oikeushistoriassa tuomioistuimen ratkaisulla ei kuitenkaan ollut mitään merkittäviä seurauksia yhtiölle. Asiaan saattoi osaltaan vaikuttaa sekin, että tuomioistuimen päätöksen ja rangaistuksen määräämisen välillä maassa vaihtui presidentti.

Microsoft yrittää tietenkin pitää kiinni asemastaan. Pari vuotta sitten kohua herättivät Microsoftilta julkisuuteen vuotaneet niin kutsutut halloween-dokumentit, joissa listattiin erilaisia mahdollisuuksia käyttää lainsäädäntöä hyväksi ohjelmistojen vapauden rajoittamiseksi. Bill Gates ja Microsoftin uusi toimitusjohtaja Steve Ballmer puhuivatkin pian GPL-lisenssistä ”syöpänä”, ”kommunismina” ja ”antiamerikkalaisuutena”.

Microsoft kehittelee aktiivisesti myös uusia teknisiä keinoja asemansa puolustamiseksi. Office-ohjelmiston uuteen versioon suunnitellaan DRM-tekniikkaa (digital rights management), jonka tarkoituksena on pystyä seuraamaan, onko dokumentit tuotettu sellaisella Officella, jonka lisenssimaksut on maksettu. Uuden tekniikan etuna on paitsi ”piratismin” ehkäiseminen myös parempi virus- ja tietoturva.

Ei ehkä ole kovin yllättävää, että asiaan sisältyy myös koukku. Yhdysvaltojen tekijänoikeuslain Digital Millennium Copyright Actin (DMCA) mukaan teknologia, jota voi käyttää drm-suojauksen kiertämiseen on laiton. Teknologiaa ei edes tarvitse käyttää, jo sen hallussapito tai julkistaminen on rikos. Tällä hetkellä esimerkiksi vapaan OpenOffice-ohjelmiston tekstinkäsittelyohjelma avaa ja tallettaa Word-dokumentteja. Jos kuitenkin uuteen Wordiin sisältyy drm-suojaus, on sillä tehtyjen dokumenttien avaaminen jollakin toisella ohjelmalla rikos, koska näin tehtäessä joudutaan kiertämään suojaus.

Tämä asettaisi käyttäjät, joiden dokumenteista suuri osa on Microsoftin formaateissa, kokonaan uuteen riippuvuussuhteeseen. Jo nyt keinotekoiset ”yhteensopimattomuusongelmat” ovat suuri syy siihen, miksi käyttäjien on hankala vaihtaa järjestelmää. Microsoft on pitkään pitänyt huolta siitä, että sen dokumenttiformaatit eivät seuraa alan julkisia standardeja.

Microsoftin ei ole tarvinnut tehdä likaista työtä copyleftiä ja GPL-lisenssiä vastaan kokonaan yksin. Parhaillaan on meneillään oikeusjuttu, jossa yhdysvaltalainen ohjelmointifirma SCO pyrkii muun muassa osoittamaan, ettei GPL-lisenssi ole pätevä. Ensimmäinen kohta kanteessa väittää, että GPL on – ta-daa! – ”antiamerikkalainen”. Kanteella ei kai edes nykyilmapiirissä ole mahdollisuuksia, vaan tarkoituksena lienee lähinnä asiakkaiden pelottelu.

Taas olisi hauska naurahtaa mokomalle pelleilylle. Valitettavasti kuitenkin kehitys on jatkuvasti vienyt kohti amerikkalaistyyppistä lainsäädäntöä ympäri maailmaa. Maailman kauppajärjestön WTO:n Trips-sopimusta voidaan hyvällä syyllä kutsua yhdysvaltalaisen tekijänoikeuslainsäädännön globalisoinniksi. Suunniteltu Euroopan tekijänoikeusdirektiivi (EUCD) on vastinpari Yhdysvaltojen DMCA:lle. Pelottavaa on, miten helposti demokraattiset järjestelmät ovat murtuneet suuryhtiöiden painostuksen alla.

WTO:n ja Maailman henkisen omaisuuden järjestön Wipon (World Intellectual Property Organization) sekä kahdenvälisten suosituimmuussopimusten avulla teollistuneet maat houkuttelevat kehitysmaita omaksumaan teollisuusmaille soveltuvan lainsäädännön. Kyse ei ole pelkästään rahasta, siitä, kuinka paljon kehitysmaat joutuvat maksamaan lisenssimaksuina, vaan tietoriippuvuudesta, siitä, kuka tietoa pääsee kehittämään ja levittämään.

YK:n talous- ja sosiaalineuvosto (Ecosoc) onkin todennut, että ”henkisen omaisuuden” ja demokraattisen kansalaisyhteiskunnan välillä on ristiriita. Nykyisellään Trips-lainsäädäntö uhkaa jo ihmisoikeuksien toteutumista, kuten oikeutta tietoon.

Yhdysvaltojen kongressi päätti 1800-luvulla, ettei maan kannata noudattaa eurooppalaista tekijänoikeus- ja patenttilainsäädäntöä, koska se haittaisi Yhdysvaltojen taloudellista kehitystä. On kaikki syy olettaa, että henkistä omaisuutta koskeva lainsäädäntö toimii samanlaisena jarruna nykyisille kehitysmaille.

Tilanne on itse asiassa pahempikin, koska henkisen omaisuuden käsite on huomattavasti laajentunut (esimerkiksi koskemaan biologisia organismeja ja ohjelmistoja, samalla suoja-ajat ovat pidentyneet, patenttien myöntöprosessi höltynyt jne.). ”Henkinen omaisuus” keskittyy, koska media-ala, lääketeollisuus ja elintarvikealan jätit keskittyvät.

Maailman mittakaavassa pienehkö mutta Suomeen liian suuri SanomaWSOY ehdottikin taannoin, että sen toimittajien ja ”sisällöntuottajien” oikeudet siirtyisivät suoraan yhtiölle. SanomaWSOY haluaa isojen poikien kentälle.

Tällaisessa neuvotteluasemassa kehitysmaat (ja teollisuusmaiden kansalaisyhteiskunta) tarvitsevat luovuutta, onnistuneita järjestelmän ”hakkauksia”. Vaikeaa se on, muttei mahdotonta, esimerkkinä Vietnam.

Vietnamin kahdenvälinen kauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa samoin kuin sen tavoite liittyä wto:hon vuonna 2005 edellyttävät, että maassa saadaan laiton ohjelmistokopiointi kuriin. Muuten suosituimmuusasema menetetään, ja tä mä sama uhka koskee monia kehittyviä maita.

Vietnam kuitenkin keksi sangen ironisen tien ulos ongelmastaan: koska piratismista on päästävä eroon, niin hylätään Microsoft. Siirtymällä käyttämään vapaita ohjelmistoja Vietnam toivoo saavansa laittomien kopioiden ongelman kuriin. Tällä hetkellä Vietnamissa arviolta 94 prosenttia kaikista ohjelmista on laittomia kopioita.

Tämän varaan Microsoftin lobbarit eivät ehkä laskeneet. Yhtiön taktiikka kehitysmaissa on ollut olla välittämättä ”piratismista”, joskus on jopa dumpattu ilmaisia kopioita, jotta Windows muodostuu standardiksi. Vasta myöhemmin on rahastuksen aika.

Ratkaisevaa on esimerkiksi taistelu intialaisten ohjelmoijien sydämistä. On arvioitu, että vuonna 2015 yli puolet maailman ohjelmoijista on intialaisia. Millaista tietoyhteiskuntaa he tavoittelevat?

Tarkoittaako tämä, että polttamalla ”laittomia” cd-levyjä tukee kehitysmaiden asiaa? Ei tietenkään. Jos sen sijaan siirtyy GNU/Linux-käyttöjärjestelmään, on ottanut kantaa tiedon vapauden puolesta ja digitaalista kuilua kasvattavaa monokulttuuria vastaan.

Koodin vapaus tarkoittaa myös kilpailun vapautta. Digitaalisen sisällön kohdalla ”puhe” ja ”tuote” yhdistyvät, eikä sananvapauden ja vapaan kilpailun kannalta ole suurta eroa sillä, onko monopoli valtion vai yrityksen.

Suomelle kysymys kuuluu, haluammeko profiloitua Linus Torvaldsin kotimaana ja avoimena pohjoismaisena yhteiskuntana– jossa julkisen hallinnon tietojärjestelmiltä edellytetään avoimuutta ja aitoja standardeja ja tieto nähdään kalevalaiseen tapaan yhteisöllisen luovuuden ilmentymänä – vai menemmekö suosiolla Microsoftin, Nokian ja SanomaWSOY:n taskuun.

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston Hypermedialaboratorion professori. Tere Vadén & Richard Stallman: Koodi vapaaksi. Tampere University Press. Vandana Shiva: Voiko tietoa omistaa? Patentit kehitysmaiden uhkana. Like & Suomen Rauhanpuolustajat. YK:n tietoyhteiskuntahuippukokous (WSIS) järjestetään 10.–12.12. Genevessä. Kokouksen viralliset nettisivut www.itu.int/wsis, kansalaisjärjestöjen sivut osoitteessa www.geneva2003.org. Maailman sosiaalifoorumi järjestetään Mumbaissa Intiassa 16.–21.1.2004. www.wsfindia.org

Tere Vadén

Kommentoi Facebookissa
Educa 2019
Helsinki liikkuu