läsnäoloa luhangassa

Lukuaika: 2 minuuttia

läsnäoloa luhangassa

Rauhalan lehmät vietiin alkukesäksi Luhanksaareen. Muistan aina niiden onnellisen ilmeen, kun ne olivat kesälaitumella.

Viittatie kulki Rauhalansaaren ja Onkisalon välistä. Hyvin usein poikettiin juottamassa hevosta ja muutenkin lämmittelemässä. Kulki kulkukauppiaita, metsämiehiä, puhumattakaan omanpaikkakuntalaisista. Isä oli muuttanut Judinsalosta, äiti taas ollut kirkolla sisarensa kauppiasperheessä, milloin myymässä kaupassa, milloin konttoritöissä, niin että kaikki olivat tuttuja, siksi kai oli helppo poiketa.

Ennen sotia kävi erityisen paljon kulkukauppiaita. Se oli kovaa työtä. Talvisin he kulkivat jalan. Selässä he kantoivat aikamoista kantamusta, jossa oli myytävänä vaatteita, leninkejä, alusvaatteita, esiliinoja, huiveja. Tämä kaikki oli sidottu tummalla isolla neliskulmaisella vaatteella suureksi nyytiksi. Toisessa kädessä oli vielä puinen monilokeroinen laatikko, jossa oli nappeja, lankarullia, nastoja, kampoja, neuloja, silkkinauhoja ynnä muuta pikkutavaraa.

Rauhalan Jaakko-isännän veli Mooses Huuskola oli Mäentalon isäntä Tammijärvellä. Olin siellä käymässä nuorena tyttönä. Aamulla setä sanoi kahvipöydässä: ”Nyt taitaa kuolla suvusta joku lapsi. Minulta lähti unessa hammas, pieni etuhammas. Aina kun on joku suvusta kuollut, minulta on lähtenyt hammas. Silloin kun Lyyti kuoli, lähti minulta iso kulmahammas.” Eikä mennyt kuin kaksi tuntia, kun tuli soitto, että hänen Jussi-pojaltaan oli kuollut vastasyntynyt lapsi.

Mooses-setä jäi leskeksi noin 60-vuotiaana ja oli sitten matkalla täydessä linja-autossa, jossa väkeä sen ajan tavan mukaan seisoi myös käytävällä. Setä sanoi jollekin nuorelle tytölle: ”Istu tuohon polvelle”, ja niin tyttö sitten tekikin. Mennä köröteltiin siinä sitten hyvän matkaa kuoppaista tietä, ja viimein setä oli sanonut tytölle: ”Nouses tyttö ylös, en minä vielä olekaan niin vanha kuin luulin.”

Lehmolassa oli pitkään piikana Miina Setrivuori, kolmen lapsen naimaton äiti. Vanhan ajan ihminen, kova ja luotettava työntekijä. Välillä Miina auttoi Uuden-Koivistonkin navettatöissä, kun oli saanut oman talon lehmät lypsettyä. Kerran käydessään Uudessa-Koivistossa työssä, Miinaa potkaisi kiimainen lehmä niin, että tulehduksesta aiheutui tuberkuloosi. Miina ei itse olisi lähtenyt lääkäriin, mutta lopulta hänen kuntonsa oli jo niin kehno, ettei auttanut kuin antaa periksi ja lähteä Kinkomaalle hoidettavaksi. Silloin oli jo liian myöhäistä, eikä taudin kulkua voinut enää pysäyttää.

Rauhalan lehmät vietiin alkukesäksi Luhanksaareen. Lehmien uittaminen oli jännittävää hommaa. Aina oli vanhempia lehmiä, jotka menivät navetasta suoraa päätä Kummeliniemeen ja kiireellä sieltä uiden Onkisalon puolelle. Siitä sitten maata pitkin Syvänsalmen pieleen ja taas yli Luhanksaareen. Muistan aina niiden onnellisen ilmeen, kun ne olivat kesälaitumella. Siellä oli sitten käytävä aamuin illoin lypsyllä.

Olin melko pienestä siellä mukana ja toivoin hartaasti, etteivät lehmät olisi olleet lypsypaikalla, että olisimme päässeet niitä hakemaan. Tuskinpa äiti siitä hakemisesta piti, mutta minulle se oli jännittävä elämys, jopa niin, että kadehdin Hettulan Kallea, joka kulki Rauhalan kohdalla Onkisalon rantaa ja huuteli lehmiään. Minä istuin rantakivellä ja muistan ajatelleeni, että kyllä hän on onnellinen ihminen, kun saa hakea lehmiä niin kaukaa.

Luhankalaisten tarinoita Kati Koivikon juuri ilmestyneestä valokuvakirjasta Kultakylä. Kati Koivikon valokuvanäyttely Kultakylä on 7.7.2002. asti esillä Jyväskylässä Galleria Harmoniassa, Hannikaisenkatu 39. Avoinna ti–su 11–18.

Voima

  • 9.9.2009