Tampereen jaskat

Lukuaika: < 1 minuutti

Tampereen jaskat

Voimakalenteri: Vuosittain Tampereella järjestettävä Tampere Jazz Happening on villin ja vapaan musiikin temmellyskenttä.

JAZZ Vuosittain Tampereella järjestettävä Tampere Jazz Happening on villin ja vapaan musiikin temmellyskenttä. Kun kävin tapahtumassa ensimmäisen kerran olin varautunut. Kutsutaanhan festivaalia myös nimellä ”Tampere What´s Happening?” Oletin ohjelmassa olevan koukeroista freejazzia, saksofonien atonaalista törähtelyä, rumpusetin rytmitöntä kolaamista ja väsyttäviä monen tunnin improvisaatioita tyhjille saleille. Siis sitä vaikeasti lähestyttävää apurahajazzia muusikolta muusikolle.

Saavuttuani Tullikamarin Pakkahuoneelle salista kuului maagisesti svengaavaa musiikkia, jonka tyylilajia en osannut määritellä. Tupa oli täynnä bändejä intensiivisesti diggaavia musiikin ystäviä. Skaala ulottui jazzista klassiseen, rockista etnoon ja perinteisestä kokeilevaan musiikkiin. Kaikelle löytyi paikkansa. Oltiin kiitettävän kaukana radioformaattien konservatiivisuudesta tai monikansallisten levy-yhtiöiden tympeästä tehotuotannosta.

Tämänvuotista ohjelmaa tutkaillessa havaitsin tarjolla olevan harvinaista herkkua, jota ei taatusti kuule muilla suomalaisilla festivaaleilla. Rumpalilegenda Steve Reidin Senegal-kattaus yhdistelee mustaa musiikkia Atlantin kummaltakin puolelta. Afroamerikkalaisen saksofonisti-säveltäjä Matana Robertsin naisenergiaa olisi ilo päästä kuuntelemaan elävänä. Kotimaisesta tarjonnasta mainittakoon tyyliniekkakitaristi Niklas Winterin kvintetti sekä Iiro Rantala, joka esiintyy uuden trionsa kanssa.

Yleensähän Tampere Jazz Happeningin kaltaisia tienraivaajatapahtumia on täältä Pohjan perukoilta lähdetty tutkailemaan Pariisiin, Lontoon tai New Yorkin tapaisiin musiikin mekkoihin. Nyt kaikki on toisin. Kun kuulette sanan jazz, unohtakaa ummehtuneet ennakkoluulonne ja lähtekää Tampereelle.

Tampere Jazz Happening Tampereella 30.10.–2.11. www.tampere.fi/musicfestivals/jazz

Timo Forss

  • 9.9.2009